Välitystoimeksiantosopimukseen sisältyvän palkkioehdon sisältö ja tulkinta

Asiaselostus

Hakija ja välitysliike solmivat 20.6.2014 välitystoimeksiantosopimuksen kiinteistöstä. Sopimus oli voimassa 20.6.2014 alkaen toistaiseksi. Tämän jälkeen sopimusta jatkettiin marraskuussa 2020 siten, että se oli voimassa 23.11.2020-23.3.2021. Sopimus johti kiinteistön kauppaan. Välitysliike laskutti toimeksiannosta palkkiona 3,5 prosenttia kohteen kauppahinnasta eli 18 550 euroa ja sille arvonlisäveron osuuden 4 452 euroa, eli yhteensä 23 002 euroa. Erimielisyys koskee sitä, kuuluuko välityspalkkion määräksi sovittuun 3,5 prosentin kauppahintaosuuteen sisältyä myös arvonlisäveron osuus, vai onko arvonlisäveron osuus lisättävissä palkkioon sopimukseen kirjatun prosenttiosuuden päälle. Osapuolten väliseen sopimukseen käytetyssä lomakkeessa on välityspalkkiota koskevan rivin alussa painettu merkintä ”välityspalkkio on (sis. alv) %”. Tämän jälkeen lomakkeessa on käsin kirjoitettu merkintä ”3,5 + alv”.

Lautakunnan ratkaisu

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että välitysliike palauttaa hakijalle häneltä laskutetusta välityspalkkion määrästä 4 452 euroa.

Hakijan vaatimukset perusteluineen

Hakija vaatii, että välitysliike palauttaa hänelle liikaa perityn arvonlisäveron määrän eli 4 452 euroa.

Marraskuussa 2020 hakija ja välitysliike jatkoivat vuonna 2014 solmitun välityssopimuksen voimassaoloa, koska kohteelle oli ilmaantunut ostaja. Sopimuskauden jatkamisesta sovittiin sähköpostiyhteydenpidolla. Tällöin hakija ei saanut selvää palkkion määrää koskevasta kirjauksesta. Hän kysyi palkkion määrästä sähköpostilla välitysliikkeeltä, mutta ei saanut siltä vastausta. Hakijan käsityksen mukaan sovittu välityspalkkion määrä sisälsi arvonlisäveron.

Elinkeinonharjoittajan vastaus perusteluineen

Välitysliike kiistää vaatimuksen. Sopimukseen oli kirjattu välityspalkkioksi ”3,5 + alv”. Tämä käsin tehty kirjaus ei ole epäselvä. Lisäksi palkkio on perusteeltaan ja määrältään tavanomainen. Välitysliike on perinyt laillisen arvonlisäveron. Hakija on varatuomari ja hän harjoittaa oikeudellisten palveluiden tarjoamista oman yrityksensä kautta, joten hänen olisi tullut ymmärtää kirjauksen sisältö.

Ratkaisun perustelut

Tapaustietojen perusteella hakijaa on pidettävä tässä sopimussuhteessa kuluttajan asemassa olevana yksityishenkilönä.

Vakiintuneen siviilioikeudellisten riita-asioiden todistustaakkaperiaatteen mukaan epäselvää sopimusta on tulkittava laatijansa vahingoksi. Kun lomakeasiakirja on kiinteistönvälitysliikkeen käyttämä ja täyttämä, välitysliike kantaa riskin näin syntyneen sopimuksen mahdollisesta tulkintaepäselvyydestä.

Hyvää välitystapaa koskevan ohjeen kohdan 2.5 mukaan välityspalvelua markkinoitaessa ei ole pakko ilmoittaa välityspalvelun hintaa. Jos hinta kuitenkin ilmoitetaan, se on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Ilmoitetun kokonaishinnan tulee sisältää myös arvonlisäveron osuus. Prosenttiperusteisten välityspalkkioiden osalta ilmoituksesta on lisäksi käytävä ilmi, mistä
summasta välityspalkkio peritään (kauppahinnasta tai velattomasta kauppahinnasta).

Lautakunta on pitänyt ratkaisukäytännössään lähtökohtana, että kuluttajasopimuksissa palveluksen ilmoitetun hinnan tulee olla kokonaishinta, johon verot ja muut kulut jo sisältyvät. Kuluttajamarkkinoinnissa ilmoitustapa ”Hinta + alv 24 %” ei siis ole riittävä, vaan markkinoinnissa tulee ilmoittaa kulutushyödykkeen yhteenlaskettu kokonaishinta. Tämä periaate ja edellä siteerattu markkinointia koskeva hyvän välitystavan ohje soveltuu myös välityssopimuksen palkkioehdon tulkintaan. Ohjeen mukaisesti hinta tulee ilmoittaa siten, että se sisältää arvonlisäveron osuuden. Tämä olisi vastannut myös sopimuslomakkeeseen painettua merkintää, jonka mukaan palkkioprosenttiin sisältyy arvonlisäveron osuus.

Sopimuksen käsin kirjoitetut ja painetut ehdot ovat ristiriidassa keskenään, sillä käsin kirjoitetun merkinnän mukaan arvonlisäveron osuus lisätään ilmoitettuun palkkioon.

Sopimusehto, jonka mukaan prosenttimääräinen arvonlisäverokanta lisätään myös prosenttiosuutena määriteltyyn palkkioon, on jo sinällään epäselvä. Sopimukseen käsin kirjoitetun merkinnän sisältö jää epäselväksi siltäkin osin, että merkinnästä ei ilmene, tarkoittaako luku ”3,5” prosenttiosuutta. Sopimukseen ei ole myöskään merkitty voimassa olevaa arvonlisäverokantaa. Tämä lisää sopimusasiakirjan merkinnän epäselvyyttä ja heikentää entisestään toimeksiantajan mahdollisuuksia arvioida sopimuksen taloudellista merkitystä.

Välityspalkkion määrää koskeva sopimusehto ei ole selkeä ja yksiselitteisesti ymmärrettävissä.

Asiassa on merkitystä myös sillä, että esitetyn aineiston mukaan toimeksiantaja on sopimuksen voimassaoloa jatkettaessa marraskuussa 2020 tiedustellut välitysliikkeeltä, mikä palkkio on, ilmoittaen ettei saa merkinnästä selvää. Välitysliike ei ole antanut tähän kysymykseen suoraa vastausta. Tämän jälkeen toimeksiantaja on kiinteistön kauppahinnasta neuvoteltaessa lähettänyt kiinteistönvälitysliikkeelle sähköpostiviestin, jossa hän ilmoittaa välityspalkkion olevan 3,5 prosenttia eli miltei 20 000 euroa. Välitysliike ei ole tällöinkään ilmoittanut toimeksisaajalle omaa näkemystään palkkioehdon tulkinnasta ja sisällöstä.

Lautakunta katsoo tämän sisällöltään epäselvän välitystoimeksiantosopimuksen syntyneen hakijan käsityksen mukaisena, eli että välityspalkkion määräksi sovittuun 3,5 prosentin kauppahintaosuuteen sisältyy myös arvonlisäveron osuus.

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että välitysliike palauttaa hakijalle laskutetusta välityspalkkiosta 4 452 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 14.6.2023