Kuluttajaluoton korkokulut. Pikasiirtopalvelu.

Asiaselostus

Kuluttaja sopi 2.12.2020 elinkeinonharjoittajan kanssa 600 euron suuruisesta limiittiluotosta. Luoton nimellinen vuosikorko on 20 prosenttia ja todellinen vuosikorko 23,85 prosenttia. Kuluttaja sopi lisäksi erillisestä pikasiirtopalvelusta, josta veloitettiin 79 euron palvelumaksu kultakin pikanostopalvelun käyttöjaksolta.

Lautakunnan ratkaisu

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että elinkeinonharjoittaja hyvittää kuluttajalle kaikki luotosta sekä pikasiirtopalvelusta veloitetut korot ja muut luottokustannukset.

Hakijan vaatimukset perusteluineen

Kuluttaja vaatii, että luottokustannukset mitätöidään tai että niitä ainakin kohtuullistetaan.

Luottosopimus oli hyvin epäselvä, eikä siinä kerrottu kaikkea, mitä normaalisti luottosopimuksissa kerrotaan. Luottokustannukset olivat lisäksi kohtuuttoman suuret.

Elinkeinonharjoittajan vastaus perusteluineen

Elinkeinonharjoittaja kiistää kuluttajan vaatimuksen.

Ratkaisupyyntö koskee kuluttajan yhtiön palvelussa avaamaa toistaiseksi voimassa olevaa luottoa ja vapaaehtoiseen pikasiirtopalveluun liittyviä kustannuksia.

Kuluttaja on solminut luottosopimuksen toistaiseksi voimassa olevasta luotosta 2.12.2020. Yhtiö on nettisivuillaan tehtävässä lainahakemuksessa saattanut kuluttajan nähtäville luottoehdot, kuten myös toimittanut nämä asiakkaalle sähköpostilla ennen luottohakemuksen lähettämistä, jotta asiakkaalla on ollut mahdollisuus tutustua huolellisesti luottoehtoihin ennen luottohakemuksen lähettämistä. Luottohakemuksen lähettämisen jälkeen kuluttaja on saanut sopimukset itselleen pysyvästi ja voinut varmistua asiakirjojen muuttumattomuudesta.

Luoton ehdoissa on mainittu selkeästi kaikki luottokustannukset ja esitetty esimerkkilaskelman avulla luotosta aiheutuvat kustannukset. Luoton ehdoissa on mainittu myös selkeästi, että luoton maksu tehdään luotonhakijan luottohakemuksessa ilmoittamalle tilille ja se maksetaan yleensä noin 2-3 pankkipäivän sisällä siitä, kun luotonhakija on saanut ilmoituksen hyväksytystä luottopäätöksestä.

Luottosopimuksen lisäksi kuluttaja on solminut erillisen ja vapaaehtoisen pikasiirtopalvelusopimuksen, jonka mukaisesti asiakkaan luottohakemus on käsitelty nopeammin ja luotto maksettu kuluttajan tilille nopeammin. Pikasiirtopalvelun solmimalla luotto maksetaan asiakkaan tilille 15 minuutin kuluessa luoton myöntämisestä, joillakin pankkiryhmillä aikaa kuluu 1-2 h.

Pikasiirtopalvelun käyttöönottaminen ei ole edellytys luoton ottamiselle eikä luoton saamiselle markkinoiduin ehdoin. Palvelun ottaminen tai ottamatta jättäminen ei vaikuta mitenkään luoton ehtoihin. KSL:n 7 luvun 6 §:n mukaisesti pikasiirtopalvelun kustannuksia ei lueta osaksi luottokustannuksia.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentti perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista (jäljempänä ”kulutusluottodirektiivi”) ja sen 3 artiklan kohdan, implementointiin. Kulutusluottodirektiivi on tämän osalta täysharmonisoiva. Sillä, että kulutusluottodirektiivi on täysharmonisoiva, tarkoitetaan sitä, että direktiivistä ei voi poiketa kansallisella lainsäädännöllä.

Kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g kohdan mukaan: ”kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla [tarkoitetaan] kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; näihin kustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, erityisesti vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin.”

Euroopan komission kulutusluottodirektiiviä koskevassa tulkinta‐asiakirjassa (Commission staff working document: Guidelines on the application of Directive 2008/48/EC (Consumer Credit Directive) in relation to costs and the Annual Percentage Rate of charge. Brussels, 8.5.2012) SWD (2012) 128 final todetaan, että lisäpalveluiden kustannukset lasketaan luottokustannuksiksi, jos lisäpalvelu on pakollinen luoton saamiseksi tai lisäpalvelu on pakollinen luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Lisäpalvelu katsottaisiin pakolliseksi esimerkiksi, jos se on ollut edellytyksenä markkinoidulle korolle tai luottokustannusten suuruudelle tai luoton voimassaoloajalle.

Lisäpalveluita ei edellä mainitun tulkinta‐asiakirjan mukaan katsoa pakollisiksi, kun kuluttaja on tietoinen lisäpalvelun vapaaehtoisesta luonteesta ja voi valita eri palveluiden välillä ilman, että tämä vaikuttaa kuluttajan luoton saamiseen ja kuluttaja voi milloin tahansa keskeyttää lisäpalvelun ilman lisäkuluja ja vaikutusta luottosopimuksen ehtoihin. Edellä mainitun perusteella kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momenttia (596/2019) tulee tämän johdosta tulkita niin, että lisäpalvelua koskevan sopimuksen kustannuksia ei lasketa luottokustannuksiksi, jos sopimuksen tekeminen ei ole pakollista kulutusluottodirektiivin ja edellä mainitun tulkintaohjeen mukaisesti luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin.

Koska asiakas on ollut tietoinen elinkeinonharjoittajan lisäpalvelua koskevan sopimuksen vapaaehtoisuudesta ja saanut luoton täysin samanlaisena ja samoin ehdoin riippumatta siitä, valitseeko hän ko. lisäpalvelun vai ei ja koska asiakas voi lopettaa lisäpalvelun ilman, että tällä olisi mitään vaikutuksia luoton ehtoihin tai kustannuksiin, ei lisäpalvelua koskevaa sopimusta voida pitää pakollisena. On huomattava, että tulkintaohje korostaa selvästi palvelun pakollisuuden edellytystä.

Yhtiö tarjoaa asiakkaillensa asiakaspalvelun aukioloaikoina myös asiakasneuvontaa sähköpostitse ja chat -keskustelun välityksellä. Sen lisäksi, että luoton kustannukset on saatettu asiakkaan tietoon, on hänellä ollut mahdollisuus saada lisätietoa ja apua ehtojen ymmärtämiseen asiakaspalvelusta. Asiakkaalla on myös kuluttajansuojalain mukainen 14 vuorokauden peruutusoikeus, mitä kuluttaja ei ole käyttänyt.

Luottosopimus on tehty kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:ssä edellytetyllä tavalla. Asiakas on tutustunut luottoehtoihin, vakiomuotoisiin eurooppalaisiin kuluttajaluottotietoihin ja pikasiirtopalvelusopimukseen ennen luottosopimuksen solmimista, ja on allekirjoittamalla luottosopimuksen ja pikasiirtopalvelusopimuksen hyväksynyt ne. Luottosopimuksen ehdot, vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot ja pikasiirtopalvelusopimus on toimitettu asiakkaalle pysyvällä tavalla luottohakemusta täyttäessä, kuten myös välittömästi luottosopimuksen tekemisen jälkeen sähköpostitse. Asiakkaalle on myös ennen luottosopimuksen solmimista annettu tietoa tarjottavasta luotosta, luottokustannuksista ja luoton takaisinmaksusta, sopimusrikkomuksen seuraamuksista ja kuluttajan oikeuksista. Koska asiakas on luottosopimustaan tehdessä hyväksynyt hänelle toimitetut vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot, lainaehdot ja pikasiirtopalvelusopimuksen, eikä ole käyttänyt 14 vuorokauden peruutusoikeuttaan, elinkeinonharjoittaja katsoo, että asiakas on hyväksynyt luottosopimuksessa esitetyt luottokustannukset ja pikasiirtopalvelusopimuksen ja näin ollen kiistää asiakkaan kaikki vaatimukset luotosta ja vapaaehtoisesta pikasiirtopalvelusta aiheutuneisiin kustannuksiin liittyen.

Ratkaisun perustelut

Kuluttajansuojalakia muutettiin 1.9.2019 voimaan tulleella lailla, kun kulutusluottojen hintasääntelyä laajennettiin. Uusia säännöksiä sovelletaan niihin luottosopimuksiin, jotka on tehty 1.9.2019 tai sen jälkeen. Kuluttajansuojalain esitöiden (HE 230/2018, s. 1) mukaan hintasääntelyn laajentamisen tavoitteena oli kohtuullistaa kuluttajaluottojen hinnoittelua, vähentää kuluttajaluotoista aiheutuvia velkaongelmia ja lisätä luottojen hinnoittelun läpinäkyvyyttä.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä on säädetty luottokustannusten enimmäismäärästä ja seuraamuksesta, mikäli enimmäismäärä ylittyy.

Lainkohdan 1 momentin mukaan kuluttajan nostamalle luotolle perittävää luoton korkoa ei saa sopia 20:tä prosenttia suuremmaksi. Lainkohdan 2 momentin mukaan jos kuluttajan on sopimuksen mukaan maksettava muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja luottokustannuksia, näiden määrä ei saa ylittää päivää kohden 0,01:tä prosenttia luottosopimuksen mukaisesta luoton määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta.

Lainkohdan 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, muiden luottokustannusten enimmäismäärä voidaan sopia 5 euroksi edellyttäen, että luottoaika on sopimuksen mukaan vähintään 30 päivää. Kuluttajan 2 momentin perusteella maksettavaksi tulevat kustannukset eivät saa ylittää 150 euroa vuodessa, eikä luottokustannuksia saa periä kuluttajalta ennakolta pidemmältä kuin vuoden ajalta.

Lainkohdan 4 momentin mukaan jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo, mitä tässä pykälässä säädetään, kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan.

Jotta voidaan arvioida, onko edellä mainittua hintasääntelyä noudatettu, tulee määrittää, mitkä kustannukset katsotaan luottokustannuksiksi. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan tässä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.

Lainkohdan 2 momentin mukaan luottokustannuksiin ei lueta:

1) luoton hoitamiseen käytettävästä tilistä perittäviä kustannuksia, jos tilin avaaminen on vapaaehtoista ja kustannukset on sopimuksessa eritelty;

2) kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja;

3) notaarikuluja.

Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannuksia ei määritelmän mukaan lueta luottokustannuksiksi, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen ei ole edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Näin ollen luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle rajautuvat tyypillisesti esimerkiksi kustannukset valinnaisesta lisäpalvelusta, jonka perusteella luotonantaja huolehtii kiinnityksen hakemisesta ja sähköisen panttikirjan siirrosta. Luottokustannuksina olisi esitöiden mukaan pidettävä esimerkiksi luoton nostamisesta aiheutuvia kustannuksia siitä riippumatta, mikä kuluttajan käyttämä nostotapa on (HE 230/2018 vp, s. 31).

Kuluttajansuojalain esitöissä (HE 24/2010 vp) on myös selvitetty luottokustannusten käsitettä toteamalla, että luottokustannuksia ovat korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjille. Uutta on, että luottokustannuksiin luetaan ehdotuksen mukaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Kyse voi olla siis joko siitä, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua, tai siitä, että sitä ei ylipäätään saisi ilman tarjottua lisäpalvelua (HE 24/2010 vp, s. 28).

Lautakunta on asiassa D/991/39/2021 antamassaan päätöksessä, jossa oli kysymys muun ohella luoton nopeammasta käsittelystä perityistä lisämaksuista, todennut, että luoton hakemisesta ja sen nostamisesta veloitettavat maksut ovat pääsääntöisesti hintasääntelyn piirissä olevia luottokustannuksia. Niiden muuttaminen valinnaiseksi lisäpalveluksi käsittelyajan perusteella ei muuta maksun todellista luonnetta kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevasta maksusta täysin vapaaehtoiseksi maksuksi. Lain esitöiden mukaan luoton nostamisesta aiheutuvat kulut ovat luottokustannuksia nostotavasta riippumatta. Lautakunta katsoi, että tapauksessa luottohakemuksen käsittelystä ja pääoman maksusta perityt erillismaksut olivat hintasääntelyn piiriin kuuluvia luottokustannuksia.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa luoton nimellinen vuosikorko on ollut 20 prosenttia, jonka lisäksi luoton avausmaksu on ollut 5 euroa. Kuluttaja on lisäksi sopinut erillisestä pikasiirtopalvelusta, josta on veloitettu 79 euron palvelumaksu kultakin palvelun käyttöjaksolta. Lautakunta toteaa aiempaan ratkaisukäytäntöönsä viitaten, että luoton nopeammasta käsittelystä perittyjä maksuja on lähtökohtaisesti pidettävä hintasääntelyn piiriin kuuluvina luottokustannuksina. Niiden muuttaminen valinnaiseksi lisäpalveluksi ei muuta maksun todellista luonnetta kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevasta maksusta täysin vapaaehtoiseksi maksuksi. Näin ollen pikasiirtopalvelusta veloitettu maksu on katsottava hintasääntelyn piiriin kuuluvaksi luottokustannukseksi.

Edellä selostetun perusteella asiassa on ilmeistä, että luottokustannusten kokonaismäärää on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn määrän. Näin ollen kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan ja maksettujen luottokustannusten osalta kuluttajalla on oikeus vaatia luotonantajaa palauttamaan ne. Säännös ei vaikuta kuluttajan velvollisuuteen maksaa takaisin luottosopimuksen mukaista luoton pääomaa.