Hintasääntelyn piiriin kuuluvat luottokustannukset

Asiaselostus

Kuluttaja solmi useita 100-300 euron kertaluottoa koskevia sopimuksia luotonantajan kanssa vuonna 2020. Luotonantaja peri kuluttajalta erillismaksua paperilaskutuksesta, luottohakemuksen nopeutetusta käsittelystä sekä luoton nopeutetusta tilille maksusta. Erillismaksut korottivat luoton hintaa huomattavasti. Asiassa on kyse siitä, ovatko luotonantajan perimät erillismaksut kuluttajansuojalain tarkoittamia hintasääntelyn piiriin kuuluvia luottokustannuksia.

Lautakunnan ratkaisu

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että luotonantaja palauttaa kuluttajalle 300 euroa.

Hakijan vaatimukset perusteluineen

Kuluttaja vaatii 300 euron hyvittämistä liiallisista lainakuluista. Kuluttaja on perustellut vaatimuksiaan pääpiirteissään seuraavasti.

Luotonantaja on ilmoittanut kuluttajan Iuottorajaksi 900 euroa, mutta siitä huolimatta luotonantaja vaatii ottamaan uuden lainan joka kerta. Nostokulu 100 euron lainasta voi olla jopa 40 euroa tai lainasta voi joutua maksamaan 60 euron kulut heti alkuun.

Luotonantaja antoi myös neljä vuotta vanhan velan kasvaa korkoa kaksi vuotta ja lähetti siitä 55 euron laskun, jonka kuluttaja maksoi.

Luotonantaja ei noudata korona-ajan korkokattoa vaan vaatii 20 prosentin koron ja kaikki nostokulut sekä pikanostokuluja. Kuluttaja ei ole myöskään tilannut paperilaskua, ja siitä huolimatta siitä on peritty 4,90 euron kulu per lasku.

Kuluttaja kertoo ottaneensa seuraavat lainat:
- 100 euron lainan joulukuussa 2020.
- 300 euron lainan joulukuussa 2020.
- 100 euron lainan lokakuussa 2020.
- 200 euron lainan syyskuussa 2020.
- 300 euron lainan kesäkuussa 2020.

Maksettavaa tuli yhteensä 1 000 euron lainoista muutamassa kuukaudessa 1 400 - 1 500 euroa. Ylimääräisiä nostokuluja tai paperilaskuluja ei näy luottosopimuksessa.

Elinkeinonharjoittajan vastaus perusteluineen

Luotonantaja kiistää vaatimukset. Luotonantaja on perustellut kiistämistään pääpiirteissään seuraavasti.

Kuluttaja on 11.9.2020 hakenut palvelusta 200 euron kertaluoton ja tästä on muodostunut kuluttajan ja luotonantajan välille luottosopimus. Luoton nimelliskorko on 20 prosenttia ja luoton kustannukset ovat vallitsevan lainsäädännön mukaiset. Kuluttaja on luottoa hakiessaan valinnut maksulliset lisäpalvelut hakemuksen pikakäsittelystä, hinta 29 euroa, ja nostetun pääoman pikanostona antamalleen tilille, hinta 25 euroa.

Kuluttaja on 9.10.2020 hakenut palvelusta 100 euron kertaluoton ja tästä on muodostunut kuluttajan ja luotonantajan välille luottosopimus. Luoton nimelliskorko on 20 prosenttia ja luoton kustannukset ovat vallitsevan lainsäädännön mukaiset. Kuluttaja on luottoa hakiessaan valinnut maksulliset lisäpalvelut hakemuksen pikakäsittelystä, hinta 29 euroa, ja nostetun pääoman hetinostona antamalleen tilille, hinta 29 euroa.

Kuluttaja on 12.12.2020 hakenut palvelusta 100 euron kertaluoton ja tästä on muodostunut kuluttajan ja luotonantajan välille luottosopimus. Luoton nimelliskorko on 20 prosenttia ja luoton kustannukset ovat vallitsevan lainsäädännön mukaiset. Kuluttaja on luottoa hakiessaan valinnut maksulliset lisäpalvelut hakemuksen pikakäsittelystä, hinta 29 euroa, ja nostetun pääoman hetinostona antamalleen tilille, hinta 29 euroa.

Kuluttaja on 18.12.2020 hakenut palvelusta 300 euron kertaluoton ja tästä on muodostunut kuluttajan ja luotonantajan välille luottosopimus. Luoton nimelliskorko on 20 prosenttia ja luoton kustannukset ovat vallitsevan lainsäädännön mukaiset. Kuluttaja on luottoa hakiessaan valinnut maksulliset lisäpalvelut hakemuksen pikakäsittelystä, hinta 29 euroa.

Kuluttaja on 11.5.2019 hakenut palvelusta 100 euron kertaluoton ja tästä on muodostunut kuluttajan ja luotonantajan välille luottosopimus. Kuluttaja on maksanut tälle luotolle 13.5.2019 osasuorituksen 105 euroa. Koska kuluttaja on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa sopimuksen mukaisesti, on asiasta huomautettu 11.6.2020, jonka jälkeen hakija on maksanut jäännösvelan 17.6.2020 54,49 euroa. Viivästyskoron määrä on tästä maksusta ollut 1,19 euroa.

Kuluttaja vaatii korvauksena 300 euroa ylimääräisistä lainakuluista. Kuluttaja on valinnut luottoja hakiessaan luottohakemuksen käsittelyajan lyhentämistä kahdesta päivästä pikakäsittelyyn. Tämän lisäksi hän on osassa tapauksista valinnut nostetun rahan normaalia nopeampaa siirtoa tililleen. Koska kuluttaja on ottanut sekä normaalin pankkisiirron, pikasiirron että kaksi hetinostoa, hän on tietoisesti valinnut nostojen käsittelylle eri kiireellisyysasteita.

Kuluttaja on maininnut 900 euron luottorajan. Kuluttajalla ei ole ollut palvelussa 900 euron luottorajaa, vaan hänelle on kerrottu, että hänellä saa olla enintään 900 euron edestä arkilaina-tuotteita ja yksi arkilaina saa olla kooltaan 100-500 euroa. Yksittäisissä luotoissa ei ole välttämättömiä nostokuluja, ja kuluttaja on erikseen valinnut nopeamman käsittelyn kuluja, jotka ovat lisänneet luoton hintaa.

Ratkaisun perustelut

Sovellettavat säännökset

Kuluttajansuojalakia muutettiin 1.9.2019 voimaan tulleella lailla, kun kulutusluottojen hintasääntelyä laajennettiin. Uusia säännöksiä sovelletaan niihin luottosopimuksiin, jotka on tehty 1.9.2019 tai sen jälkeen. Kuluttajansuojalain esitöiden (HE 230/2018, s.1) mukaan hintasääntelyn laajentamisen tavoitteena oli kohtuullistaa kuluttajaluottojen hinnoittelua, vähentää kuluttajaluotoista aiheutuvia velkaongelmia ja lisätä luottojen hinnoittelun läpinäkyvyyttä.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä on säädetty luottokustannusten enimmäismäärästä ja seuraamuksesta, mikäli enimmäismäärä ylittyy.

Lainkohdan 1 momentin mukaan kuluttajan nostamalle luotolle perittävää luoton korkoa ei saa sopia 20:tä prosenttia suuremmaksi. 2 momentin mukaan jos kuluttajan on sopimuksen mukaan maksettava muita kuin 1 momentissa tarkoitettuja luottokustannuksia, näiden määrä ei saa ylittää päivää kohden 0,01:tä prosenttia luottosopimuksen mukaisesta luoton määrästä tai luottorajasta luottosopimuksen voimassaoloajalta.

Lainkohdan 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, muiden luottokustannusten enimmäismäärä voidaan sopia 5 euroksi edellyttäen, että luottoaika on sopimuksen mukaan vähintään 30 päivää. Kuluttajan 2 momentin perusteella maksettavaksi tulevat kustannukset eivät saa ylittää 150:tä euroa vuodessa, eikä luottokustannuksia saa periä kuluttajalta ennakolta pidemmältä kuin vuoden ajalta.

Lainkohdan 4 momentin mukaan jos luotonantaja tai luotonvälittäjä rikkoo, mitä tässä pykälässä säädetään, kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan.

Jotta voidaan arvioida, onko edellä mainittua hintasääntelyä noudatettu, tulee määrittää, mitkä kustannukset katsotaan luottokustannuksiksi. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan tässä luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.

Lainkohdan 2 momentin mukaan luottokustannuksiin ei lueta:

1) luoton hoitamiseen käytettävästä tilistä perittäviä kustannuksia, jos tilin avaaminen on vapaaehtoista ja kustannukset on sopimuksessa eritelty;

2) kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja;

3) notaarikuluja.

Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannuksia ei määritelmän mukaan lueta luottokustannuksiksi, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen ei ole edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Näin ollen luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle rajautuvat tyypillisesti esimerkiksi kustannukset valinnaisesta lisäpalvelusta, jonka perusteella luotonantaja huolehtii kiinnityksen hakemisesta ja sähköisen panttikirjan siirrosta. Luottokustannuksina olisi esitöiden mukaan pidettävä esimerkiksi luoton nostamisesta aiheutuvia kustannuksia siitä riippumatta, mikä kuluttajan käyttämä nostotapa on. (HE 230/2018 vp, s.31)

Myös kuluttajansuojalain esitöissä HE 24/2010 vp on selvitetty luottokustannusten käsitettä toteamalla, että luottokustannuksia ovat korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjille. Lisäpalveluista perittävien kustannusten osalta esitöissä on todettu, että kyse voi olla joko siitä, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua tai siitä, että sitä ei ylipäätään saisi ilman tarjottua lisäpalvelua. Yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioimiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. (HE 24/2010 vp, s. 28)

Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO:2019:8 arvioinut valinnaisen takauspalvelun kustannusten osalta sitä, onko takauspalvelussa kysymys kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitetusta lisäpalvelusta, jota koskevat kustannukset tulee lukea mukaan luottokustannuksiin. Korkein oikeus totesi ratkaisussaan pienlainoille olevan tyypillistä, että lainanottaja saa lainan käyttöönsä hyvin nopeasti ja myös maksaa lainan takaisin lyhyen laina-ajan jälkeen. Pienlainoja haetaan yleensä tilapäistä lyhytaikaista rahantarvetta varten. Tällaisessa tilanteessa korkein oikeus ei pitänyt henkilötakausta varteenotettavana vaihtoehtona luottoyhtiön tarjoamalle takauspalvelulle. Henkilötakaajan hankkiminen olisi edellyttänyt yrityksen verkkosivuilta löytyvän lomakkeen täyttämistä ja allekirjoittamista sekä lähettämistä liitteineen postin välityksellä velkojalle. Henkilötakaajan hankkiminen olisi siten vienyt huomattavasti enemmän aikaa ja aiheuttanut enemmän vaivaa kuin luottoyhtiön tarjoaman takauspalvelun käyttö. Korkein oikeus katsoi, että luottoyhtiön tarjoama takauspalvelu on ollut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettu lisäpalvelu, jota koskevan sopimuksen tekeminen on ollut edellytyksenä pienlainan saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Sen vuoksi lainan luottokustannuksiin on laskettava myös takauspalvelua koskevan sopimuksen aiheuttamat kustannukset.

Asian arviointi

Tässä tapauksessa on kyse siitä, onko luotonantajan kuluttajalta perimät maksut hakemuksen pikakäsittelystä, nostetun pääoman normaalia nopeammasta siirrosta kuluttajan tilille ja paperilaskusta kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettuja luottokustannuksia.

Luottokustannuksiin luetaan mukaan luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Kyse voi esitöissä mainitusti olla joko siitä, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua, tai siitä, että sitä ei ylipäänsä saisi ilman tarjottua lisäpalvelua.

Tässä tapauksessa kuluttajalta perityt maksut ovat korottaneet luoton hintaa huomattavasti, kun nostetulle 100-300 euron kertaluotolle on lisätty 29 euron maksu hakemuksen nopeasta käsittelystä ja toinen 29 maksu pääoman normaalia nopeammasta siirrosta kuluttajan tilille sekä 4,90 maksu paperilaskusta.

Luotonantajan arkilainan yleisten sopimusehtojen (ehdot ovat voimassa 1.7.2020 alkaen) mukaan hakemukset käsitellään kahden arkipäivän kuluessa, mutta luottohakemuksen express-palvelussa luottohakemus käsitellään noin 15 minuutin kuluessa asiakaspalvelun aukioloaikoina. Hetinostopalvelun osalta yleisissä ehdoissa todetaan, että luotto maksetaan kahden arkipäivän kuluessa, mutta hetinostopalvelussa nosto maksetaan arkisin 15 minuutin kuluessa ja viikonloppuisin kahden tunnin kuluessa luottohakemuksen hyväksymisestä luotonantajan asiakaspalvelun aukioloaikoina tai heti seuraavana mahdollisena aukioloaikana. Paperilaskutuksen osalta yleisissä ehdoissa mainitaan, että laskut lähetetään sähköpostitse tai kirjepostitse paperisena laskuna. Sähköpostitse toimitettava lasku on ilmainen. Paperilaskun lähettämisestä peritään erillinen palvelumaksu, jonka suuruus on ilmaistu hinnastossa.

Lautakunta toteaa, että luoton hakemisesta ja sen nostamisesta veloitettavat maksut ovat pääsääntöisesti hintasääntelyn piirissä olevia luottokustannuksia. Niiden muuttaminen valinnaiseksi lisäpalveluksi käsittelyajan perusteella ei muuta maksun todellista luonnetta kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevasta maksusta täysin vapaaehtoiseksi maksuksi. Lain esitöiden mukaan luoton nostamisesta aiheutuvat kulut ovat luottokustannuksia nostotavasta riippumatta.

Tässä tapauksessa luoton olisi saanut yleisten sopimusehtojen perusteella tilille noin 4 päivää myöhemmin, mikäli kuluttaja ei olisi maksanut erillismaksuja. Lainan ehdot olisivat siten olleet kuluttajalle epäedullisemmat ilman erillismaksua. Kuten korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, pienlainoille on tyypillistä, että lainanottaja saa lainan käyttöönsä hyvin nopeasti. Lautakunta toteaa, että tämä korostuu varsinkin sähköisesti haetuissa ja solmituissa luottosopimuksissa, joissa lainapäätöksen voi saada jopa minuuteissa. Edellä mainitut seikat huomioiden, lautakunta pitää luottohakemuksen käsittelystä ja pääoman maksusta perittyjä erillismaksuja kuluttajansuojalaissa tarkoitettuina lisäpalveluina, joita on edellytetty lainan saamiseksi sille ominaisen ajan kuluessa. Lautakunta katsoo, että niistä perityt maksut ovat hintasääntelyn piiriin kuuluvia luottokustannuksia.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 2 momentin mukaan koron lisäksi perittyjen luottokustannusten määrä ei saa ylittää päivää kohden 0,01:tä prosenttia luottosopimuksen mukaisesta luoton määrästä. Vaikka asiassa ei ole selvitetty luottokustannusten kokonaismäärää luottokohtaisesti, lautakunta pitää annetun selvityksen perusteella selvänä, että luottokustannusten määrä on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 2 momentissa säädetyn määrän. Näin ollen kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan ja maksettujen luottokustannusten osalta kuluttajalla on oikeus vaatia luotonantajaa palauttamaan ne. Säännös ei vaikuta kuluttajan velvollisuuteen maksaa takaisin luottosopimuksen mukaista luoton pääomaa.

Kuluttaja on esittänyt väitteen myös siitä, ettei luotonantaja ole noudattanut kuluttajansuojalain väliaikaista 10 prosentin korkokattoa. Kuluttajansuojalakiin tehtiin väliaikainen muutos perittävän koron osalta, joka oli voimassa 1.7.2020-31.12.2020 ja 1.1.2021-30.9.2021. Edellä mainittuina ajankohtina voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 c §:n mukaan kuluttajan nostamalle luotolle ei saa periä 10 prosenttia suurempaa korkoa, vaikka luoton korko olisi sovittu tätä suuremmaksi.

Lautakunta on asiassa katsonut, ettei kuluttajalla ole velvollisuutta maksaa luoton korkoa eikä muita luottokustannuksia lainkaan luottokustannusten enimmäismäärän ylittyessä. Tämän vuoksi lautakunta ei käsittele väliaikaisen korkokaton noudattamista enemmälti. Samasta syystä asiassa ei ole myöskään syytä käsitellä erikseen paperilaskutuskuluja.

Oikeudenkäymiskaaressa säädetyn ja kuluttajariitalautakunnan noudattaman vaatimistaakan mukaisesti osapuolelle ei voida suosittaa muuta tai enempää kuin mitä hän on vaatinut. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa kuluttaja on vaatinut 300 euron palauttamista. Kuluttaja ei ole vaatinut luottokustannusten mitätöintiä. Kuluttaja on kertonut maksaneensa 1 000 euron luotoista yhteensä 1 400-1 500 euroa, mitä luotonantaja ei ole kiistänyt. Koska luotonantajalla ei olisi oikeutta periä luottosopimukseen perustuvia luottokustannuksia kuluttajalta lainkaan päätöksessä mainituin perustein, lautakunta pitää 300 euron hyvitysvaadetta perusteltuna ja suosittaa vaateen mukaisesti, että luotonantaja palauttaa kuluttajalle 300 euroa.

Päätös oli yksimielinen.