Hammashoitoa koskevan peruutusehdon sovittelu

Asiaselostus

TV osti A Hammashoitopalvelut Oy:ltä tehopuhdistus ja tehovalkaisu titaanioksidilla -hoitopaketin torstaiaamuksi 26.7.2018 klo 8.00-10.30. Hoito maksoi 415 euroa, jonka TV maksoi etukäteen. TV:n lapsi joutui sairaalaan allergisen reaktion vuoksi 25.7.2018-26.7.2018 välisenä yönä. TV ei päässyt etukäteen varattuun ja maksettuun hammashoitoon, koska hän oli sairaalassa lapsensa kanssa. TV peruutti ajan 26.7.2018 klo 0.57. Hammashoitopalvelua koskevien sopimusehtojen mukaan hoitopäivänä tehty ajanvarauksen peruutus veloitetaan kokonaisuudessaan. A Hammashoitopalvelut Oy menetteli sopimusehtokohdan mukaisesti eikä palauttanut palvelusta maksettua hintaa.

TV varasi samalle hoidolle uuden ajan 26.7.2018 klo 8.07 ajankohdalle 28.7.2018. Myöhemmin samana päivänä TV perui varauksen, koska hänelle kerrottiin, että hän joutuu suorittamaan maksun uudestaan. Sopimusehtojen mukaan ajanvarauksen voi peruuttaa ilman veloitusta 48 tuntia ennen varattua hoitoaikaa. Varattua aikaa edellisenä päivänä tehdystä ajanvarauksen peruuttamisesta veloitetaan 50 prosenttia normaalista hoitohinnasta. A Hammashoitopalvelut Oy tuli kuluttajaa vastaan siten, että jälkimmäinen hoitoaika peruutettiin maksutta eli TV:lta ei veloitettu 50 prosentin eli 207,50 euron suuruista maksua.

Asiassa on riitaa siitä, voidaanko peruutusehtoa sovitella äkillisen ja ennalta arvaamattoman sairastapauksen vuoksi.


Lautakunnan ratkaisu

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että A Hammashoitopalvelut Oy maksaa TV:lle 115 euroa.

Hakijan vaatimukset perusteluineen

TV vaatii, että käyttämättä jääneestä hoidosta maksettu 415 euroa palautetaan.

TV on ollut tietoinen peruutusehdoista eikä niiden osalta ole ollut epäselvyyttä. TV ei ole kuitenkaan voinut ennakoida lapsen sairastumista, minkä vuoksi peruutusehtoja on soviteltava. TV on toimittanut vaatimuksen perusteeksi 26.7.2018 päivätyn lääkärintodistuksen, jonka mukaan TV on ollut työkyvytön 25.7.-26.7.2018. Lääkärintodistuksessa työkyvyttömyyden syyksi on merkitty sairaalahoitoa vaatinut lapsen allerginen reaktio, missä vanhemman läsnäolo on ollut välttämätöntä.

Elinkeinonharjoittajan vastaus perusteluineen

A Hammashoitopalvelut Oy kiistää vaatimuksen.

TV on ollut tietoinen siitä, että peruutusehtojen mukaan A Hammashoitopalvelut Oy:llä on oikeus veloittaa hoitomaksu kokonaisuudessaan, jos varattu aika peruutetaan hoitopäivänä. TV on hyväksynyt sopimusehdot ja ne ovat tulleet osaksi sopimusta. Sopimusehdot sitovat molempia osapuolia. A Hammashoitopalvelut Oy:llä on ollut puolestaan velvollisuus pitää kyseistä hoitoaikaa TV:lle varattuna.

A Hammashoitopalvelut Oy on menetellyt sopimusehtojen mukaisesti. TV on ilmoittanut ymmärtävänsä, jos yritys haluaa veloittaa varatun hoidon. A hammashoitopalvelut Oy painottaa, että se ei ole saanut uutta asiakasta perutulle ajalle. Lisäksi elinkeinonharjoittaja on tullut TV:ta vastaan eikä häneltä ole veloitettu jälkimmäisen varauksen peruuttamisesta 207,50 euron maksua, vaikka siihen olisi ollut sopimusehtojen mukaan oikeus.

Ratkaisun perustelut

Virheellisyyden arviointi

Sopimusehtojen mukaan ajanvarauksen voi peruuttaa ilman veloitusta 48 tuntia ennen varattua hoitoaikaa. Varattua aikaa edellisenä päivänä tehdystä ajanvarauksen peruuttamisesta tai siirrosta veloitetaan 50 prosenttia normaalista hoitohinnasta. Peruuttamaton ajanvaraus tai hoitopäivänä tehty ajanvarauksen peruutus tai siirto veloitetaan kokonaisuudessaan.

Asiassa on riidatonta, että edellä mainitut sopimusehdot ovat olleet asianmukaisesti TV:n nähtävillä ja ne ovat tulleet osaksi sopimusta. TV on lähtökohtaisesti velvollinen maksamaan sovitusta hoidosta hoitohinnaston mukaisen maksun peruutettuaan tekemänsä ajanvarauksen hoitopäivänä. Tämä velvollisuus ei saa kuitenkaan johtaa kohtuuttomuuteen.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 pykälän 1 momentin mukaan, jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen sekä muut seikat.

Lautakunta katsoo, että ehto, jonka mukaan samana päivänä peruutetusta ajasta joutuu aina maksamaan hoitohinnaston mukaisen hoidon hinnan, voi johtaa yksittäisessä tapauksessa kohtuuttomuuteen kuluttajan kannalta. Kohtuuttomuusarviointi on kokonaisharkintaa. TV on toimittanut lautakuntaan lääkärintodistuksen, jonka mukaan TV on ollut työkyvytön sovittuna hoidon ajankohtana, koska TV:n läsnäolo lapsen luona sairaalassa on ollut välttämätöntä. Lautakunta katsoo, että TV:lla on ollut peruutukselle syy, jota hän ei ole voinut ennakoida sopimusta tehdessään ja joka on estänyt sovitun ajan käyttämisen. Peruutusajankohta huomioiden lautakunta pitää ilmeisenä, että A Hammashoitopalvelut Oy:lle on aiheutunut taloudellisia menetyksiä, koska sillä ei ole ollut mahdollisuutta saada tilalle toista asiakasta ja näin minimoida vahinkoaan.

Lautakunta katsoo, että kokonaisuutena arvioituna peruutusehto johtaa kohtuuttomuuteen tässä yksittäistapauksessa. Lautakunta sovittelee peruutusehtoa siten, että TV on velvollinen maksamaan saamatta jääneestä palvelusta 300 euroa. Sovittelussa lautakunta on huomioinut, että A Hammashoitopalvelut Oy ei ole perinyt TV:lta sopimusehtojen mukaista maksua toisen varauksen osalta.


Julkaistu 12.2.2021