KANNETTAVAN TIETOKONEEN KAUPPA. TIETOKONEEN AKUN KESTOIKÄ.

MR osti 28.9.2012 E:stä kannettavan HP:n tietokoneen 454 eurolla. Sille myönnettiin vuoden takuu. Valituksessa on kysymys tietokoneen akun kestoiästä. R:n mukaan akku kesti vain hieman yli vuoden ostopäivästä. Laite on ilmoittanut, että akku pitää uusia ja että akun toiminta-aika on huomattavasti lyhentynyt. R reklamoi asiasta myyjäliikkeelle 3.2.2014. E:n mukaan akun nopea kuluminen on sen loppukäyttäjästä kiinni.

Vaatimukset R vaatii myyjäliikettä korvaamaan uuden akun hinnan 67,62 euroa ja suorittamaan vahingonkorvauksena puhelin- ja asianhoitokuluista 10 euroa. R on esittänyt 27.3.2014 päivätyn maksutositteen uuden akun ostosta.

R oli antanut myyjäliikkeelle useita mahdollisuuksia korjata akussa ilmennyt vika. Liike ei kuitenkaan halunnut ryhtyä virheen oikaisutoimiin. Mitä tulee akun kuluvuuteen ja käyttäjän myötävaikutukseen, on huomattava, tuotteen käyttö- ja huolto-ohjeissa ei anneta ohjeistusta tai rajoituksia liittyen akun käyttöön tai kestoikään. Vaikka akun ominaisuudet ajan mittaan heikkenevät, akun on kestettävä kauemmin kuin vajaat puolitoista vuotta.

Vastaus E toteaa, että akku on kuluva osa ja sen toiminta riippuu täysin loppukäyttäjästä. Akun takuuaika oli ylittynyt eikä akussa ollut ilmennyt aiemmin ongelmia. R vaati suoraan uutta akkua mitenkään osoittamatta, että siinä olisi ollut virhe. R:lle ilmoitettiin, että pelkästään kuluttajan oman ilmoituksen perusteella ei voida toimittaa uutta akkua. Sen jälkeen R tilasi oma-aloitteisesti uuden akun kolmannelta osapuolelta ja asia jäi selvittämättä.

E ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen, mutta koska asiaa ei ole selvitetty, R:lle on luvattu hyvittää puolet uuden akun hinnasta.

Ratkaisun perustelut Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n mukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan tai muilta ominaisuuksiltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Jos ei muuta voida katsoa sovitun, tavaran tulee muun muassa kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 19 §:n mukaan jollei virheen korjaaminen tai virheettömän tavaran toimittaminen tule kysymykseen taikka jollei tällaista oikaisua suoriteta 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla, ostaja saa vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta tai purkaa kaupan, paitsi jos virhe on vähäinen.

Tietokoneen maahantuoja on antanut kyseisen tietokoneen akulle vuoden takuun. Akulle myönnetty takuu oli päättynyt vian ilmetessä.

Takuu on kuluttajalle annettu lisäetu. Takuuajan päättyminen ei vapauta myyjää, valmistajaa eikä maahantuojaa virhevastuusta, jos tavarassa on kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:ssä tarkoitettu virhe. Takuuajan päättymisen jälkeen näyttötaakka siitä, että tavarassa on sellainen vika tai puute, joka voidaan katsoa kuluttajansuojalain virhesäännöksen mukaiseksi virheeksi, on kuitenkin kuluttajalla. Voidakseen vedota virheeseen kuluttajan on reklamoitava virheestä myyjälle, valmistajalle tai maahantuojalle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta.

Kuluttajariitalautakunta on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, että jos tavarassa ilmenee vika tai puute selvästi ennen tavaran tavanomaisen kestoiän päättymistä eikä myyjä esitä mitään selvitystä sen tueksi, että vika on aiheutunut ostajan puolella olevasta tai muusta myyjästä riippumattomasta syystä, tavaran oletetaan olevan virheellinen.

Tavaran kestoikä lasketaan siitä ajankohdasta lukien, jona tavara on luovutettu ostajalle. Tässä tapauksessa luovutus on tapahtunut 28.9.2012 ja akku on kestänyt käytössä vajaat puolitoista vuotta.

Kuluttajariitalautakunta toteaa, että kyseiset litium-ioni-akut voivat kestää huolellisesti säilytettyinä kohtuullisessa kunnossa kaksi tai kolme vuotta. Akun kyky varata ja vapauttaa latausta heikkenee kuitenkin ajan ja käytön myötä. Tässä tapauksessa akun kestoikä on ollut vain noin puolet tällaisten akkujen keskimääräisestä kestoiästä. Akku on siten ollut kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla virheellinen. Uuden vastaavanlaisen akun hankintahinta on ollut 67,62 euroa. Lautakunta katsoo, että E Asan tulee suorittaa R:lle hinnanalennuksena puolet tästä summasta, jonka määrän E on lupautunutkin suorittamaan.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n mukaan ostajalla on oikeus saada korvaus kuluista, jotka hänelle ovat aiheutuneet tavaran virheen vuoksi. Tällaisia kuluja ovat muun muassa tavaran virheestä ostajalle aiheutuneet asianhoito- ja puhelinkulut. R ei ole antanut tarkkaa selvitystä näistä kuluista. Koska on kuitenkin ilmeistä, että näitä kuluja on ollut, lautakunta hyväksyy vaatimuksen, mutta arvioi kulujen kohtuulliseksi määräksi viisi euroa.

Suositus Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että E suorittaa MR:lle hinnanalennuksena 33,81 euroa sekä kulukorvauksina 5 euroa. Hyvityssuositus on siten yhteensä 38,81 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 20.10.2015