PLASMATELEVISION KAUPPA. MARKKINOINTITIEDOT. KIINNIPALAMINEN. HAAMUKUVAT.

K osti 24.7.2008V Oy:stä Panasonic TH-42PZ800EA 42"-merkkisen plasmatelevision 1 886,90 eurolla. Vastaanottimelle myönnettiinvuoden takuu. K valittaa televisiokuvan kiinnipalamisilmiöstä, jonka hän oli havainnut 15.5.2012. K:n mukaan TV-kuvassa on kiinnipalamista erityisesti alueella, jolla televisio-ohjelmien tekstitykset näkyvät. K on liittänyt valitukseensa kopioita television markkinointimateriaalista, jossa ilmoitetaan, ettei nykyisissä plasmatelevisioissa ole enää juurikaan kuvan kiinnipalamisongelmaa. K:n mukaan tämä oli ollut yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joiden vuoksi hän oli päätynyt ostamaan kyseisen vastaanottimen.

K esittireklamaation kiinnipalamisilmiöstä (jäännöskuvasta) myyjäliikkeelle 23.5.2012.Reklamaatiossaan K ilmoitti, että television tekstitysalueella oli lieviäkiinnipalamisvarjostumia, kuten myös hieman yläreunassa siinä kohdassa, jossadigiboksin pikakelaussymboli on, kun boksilla näytetään nopeutettua kuvaa. K:n reklamaationmukaan varjostumat eivät kaikella kuvamateriaalilla tule esiin, mutta hyvinvaaleataustaisella materiaalilla kyllä. Laitetta hankkiessaan K oli selvittänyterityisen tarkasti, että aiemmin plasmatelevisioille tyypillinenkiinnipalaminen ei tulisi tässä televisiossa ongelmaksi.

Televisiolle tehtiin Panasonicinohjeen mukaan Simson Huoltopalvelu Oy:ssä niin sanottu näytön pyyhintä, jossakuvaruudun plasmasolujen fosforia poltetaan tasaisella kuormituksella. K:nmukaan siitä ei ollut apua. K katsoo, että vaikka kiinnipalamisilmiö ei olekaanhirvittävän voimakas, hänellä on ostoajankohdan aikana tarjottujen tietojen mukaanollut kuitenkin oikeus olettaa nollatoleranssia kiinnipalamiselle.

V ja Panasonic ovat kiistäneettelevision virheellisyyden. Ne viittaavat vastauksissaan muun muassa siihen,että Simson Huolto ei ole todennut televisiokuvassa virhettä sekä televisionkäyttöohjeisiin.

Simson Huollon ServiceTechnician PT toteaa 20.7.2012 Panasonicille lähettämässäänselvityksessä seuraavaa: Televisio tulihuoltoon. Katsoin pikaisesti iltapäivällä, en huomannut normaalin huollonvalaistuksessa palamisjälkiä. Laitoin kuitenkin pyyhkimään pariksi vuorokaudeksi.Otin tuosta muutaman pimeän kuvan eri luminanssitasoilla, ei noista oikein saaselvää. Testasin nyt koneen pimeässä, koneessa ei ole havaittavissa jälkiäkiinni palamisesta.

Televisionkäyttöohjeissa on Huomautukset-kohdassaseuraava teksti: Älä näytä muuttumatonta kuvaa pitkiä aikoja. Se aiheuttaakuvan palamisen kiinni plasmanäyttöön (jäännöskuva). Tätä ei katsota viaksi,eikä takuu kata sitä. Tyypillisiä muuttumattomia kuvia 1) Kanavan numero jamuut logot, 2) 4:3-tilassa näytettävä kuva, 3) Videopeli, 4) Tietokoneennäyttö. Jäännöskuvien ehkäisemiseksi kontrastia pienennetään automaattisestimuutaman minuutin jälkeen, jos mitään signaalia ei lähetetä tai mitääntoimenpiteitä ei tehdä.

Vaatimukset

K vaatii kaupan purkua, koska televisionkorjaaminen ei ole mahdollista eikä taloudellisesti kannattavaakaan. K vaatiipalautettavaksi kauppahinnan 1 886,90 euroa vähennettynä käyttöhyödyllä3,8 / 27 vuotta ja lisättynä pääoman korolla eli palautettavaksi jää1 621, 34 euroa + korko. Lisäksi hän vaatii korvattavaksi televisionkuljetuskulut ruudunpuhdistuksen suorittaneeseen Simson-huoltoon Helsinkiin.Vaatimus on seuraava: kilometrikorvaus Tuusula/Lahela - Helsinki/Simson-huolto- Tuusula/Lahela 2 x 27 kmx (0,45+0,03) e/km, yhteensä 25,92 euroa. K oli pyytänyt kuljetustamyyjätaholta, mutta sitä ei myönnetty.

Maahantuojaoli markkinoinut ostohetkellä selkeästi ja kirjallisesti, ettäplasmatelevisioissa ollut kiinnipalamisongelma oli historiaa. Markkinointitietojenmukaan nyt oli mahdollista pelata tietokonepelejä ja katsoa kanavia, joillanäytetään kanavatunnusta pitkään ilman että kuvan staattiset osat palaisivatkiinni ruutuun. Lisäksi markkinoinnissa ilmoitettiin, että tätä teknologiaakäyttävien televisioiden käyttöikä olisi 60 000 tuntia, joka vastaa kuudentunnin päivittäistä television katsomista 27 vuoden ajan. Näistä syistä K olipäätynyt kyseisen television ostamiseen.

Käyttöohjekirjassasanotaan, että kuvaa ei saa jättää ruudulle pitkiksi ajoiksi. Kuvaa ei olejätetty ruudulle tavanomaista kotikäyttöä kummemmilla tavoilla pitkiksi ajoiksi.Käyttöohjeessa ei ole ohjeistettu, mitä pitkä aika edes tarkoittaasuuruusluokaltaan.

K onottanut järjestelmäkamerallaan kuvia kiinnipalamisista elävällä kuvamateriaalillareaaliajassa. Hänen mukaansa kuvausprosessi oli tarkka ja siinä eliminoitiinns. lyhytaikaisen heijasteen virhemahdollisuus. Hän on toimittanut kyseisiä kuviasekä Panasonicille että kuluttajariitalautakunnalle.

Simsonin suorittaman pyyhintätoimenpiteenjälkeen lievät yläreunan kiinnipalamisjäljet, mm. pikakelauskuvakkeen kohdalla,häipyivät. Sen sijaan merkittävin jahäiritsevin kiinnipalaminen tekstityspalkkien kohdalla ei häipynyt, vaan senluonne muuttui: Simsonin toimenpiteen jälkeen se näkyy selvästi myös tummillakuvamateriaaleilla lisäten ilmiön häiritsevyyttä.

Panasonicei ole halunnut todeta laitteen kiinnipalamista omin silmin paikan päällä K:nkotona, vaikka K on tarjonnut siihen tilaisuutta sekä kirjallisesti ettäsähköpostitse. Tämä olisi ollut Panasonicille erittäin helppo tapa todeta, onkosen kumppani Simson tehnyt analyysinsä hyvin.

K:n mukaan televisiossa olevavika on olennainen, koska televisio on hankittu high-end-profiililla ja koska ostopäätöstätehtäessä keskeinen kriteeri muiden loistavien kyseisen television ominaisuuksienlisäksi oli se, että kiinnipalamisilmiötä tällä laitteella ei tulisiilmenemään.

Vastaukset

1) Vilmoittaa vastauksessaan, että se luottaa asiassa valmistajan asiantuntijoidenlausuntoihin ja yhtyy heidän näkemyksiinsä. K:n ottamat kuvat eivät vaikutaotetun normaaleissa katseluolosuhteissa. Ne ovat myös luonteeltaan hyvinepämääräiset ja heikkolaatuiset. Kuvissa television kuva on säädetty selvästivalkoiseksi, tyhjäksi. Tämä ei vastaa tuotteen normaalia käyttötilannettamillään muotoa.

2) Panasonicin mukaan Panasonic-plasmatelevisioiden kuvan laatu onerinomainen läpi niiden elinkaaren. On kuitenkin selvää, että elektronistennäyttöjen eri elementeissä ja materiaalien ominaisuuksissa tapahtuu ajankuluessa muutoksia. Näytössä ja sitä myötä kuvan laadussa tapahtuvat muutokset ovatplasmatelevisioiden normaali ominaisuus, joka ilmenee käytön myötä. Muutostenvoimakkuuteen ja ilmenemisajankohtaan vaikuttavat televisiossa näytettävänkuvan sisältö sekä television käyttöympäristö.

K ei ole osoittanut, että hänentelevisiossaan olisi kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n tarkoittamaa virhettä. Vastauksessaviitataan Simsonin Pertti Turusen huoltoraporttiin.

K:n valitukseensa liittämistäkuvista on mahdotonta päätellä, että hänen televisiossaan ylipäätään olisijäännöskuvaa. Kuvia ei ole huoltoliike Simsonin kuvista poiketen otettustandardiolosuhteissa, minkä vuoksi kuvissa voi näkyä esimerkiksi heijastuksia.Kuvat eivät kerro mitään väitetyn virheen laadusta eivätkä siitä, kuinka paljonse haittaisi katselukokemusta kokonaisuutena.

Myöhemmin valituksen ollessavireillä kuluttajariitalautakunnassa K on lähettänyt uusia kuvia, joiden hänväittää osoittavan plasmatelevisionsa virheellisyyden. Väite ei pidäpaikkaansa. K:n uusissa kuvissa televisio on ilmeisesti säädetty täysinvalkoiseksi eivätkä television säädöt kuvaushetkellä siis vastaa normaalejakatseluolosuhteita.

Kuvat eivät siten osoita, ettätelevisiossa olisi jäännöskuva, joka haittaisi sen katsomista normaaleissakatseluolosuhteissa.

Jäännöskuvien mahdollisuudestaon varoitettu television mukana olleessa käyttöohjeessa. Samoin käyttöohjeessaon mainittu, ettei jäännöskuvaa pidetä vikana. Käyttöohjeen perusteella onselvää, että plasmatelevisiossa voi ilmetä jäännöskuva.

K:n mukaan verkkosivuilla olisiluvattu, että plasmatelevisiota voitaisiin katsella 60 000 tuntia ilman,että näyttöön ilmestyy jäännöskuvaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Verkkosivuilla ontodettu: Tätä tekniikkaa käyttävientelevisioiden elinikä on normaaleissa katseluolosuhteissa vähintään 60 000tuntia, ennen kuin vähintään puolet niiden alkuperäisesti kirkkaudesta onmenetetty. Käyttöikää käsittelevällä verkkosivulla on siis puhuttu vainkoko plasmapaneelin kirkkaudesta, ei siitä, ettei jäännöskuvaa voisi syntyäennen 60 000 tunnin täyttymistä.

Televisio ei ole väitetynvirheen johdosta tullut käyttökelvottomaksi, vaan sitä on edelleen mahdollistakatsella ja käyttää normaalisti. K on itse kuvannut varjostumia sanalla lievä ja esittänyt niiden näkyvän vainhyvin rajatulla kuvamateriaalilla. Siksi kaupanpurkuvaatimus on perusteeton.Koska televisio ei ole muutoinkaan virheellinen kuluttajansuojalaintarkoittamalla tavalla, Panasonic kiistää myös muut K:n asiassa esittämätvaatimukset.

Ratkaisun perustelut

Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:nmukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaanja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Jos muuta eivoida katsoa sovitun, tavaran tulee kestävyydeltään ja muuten vastata sitä,mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihettaolettaa. Mikäli tavara poikkeaa tästä, siinä on virhe.

Luvun 13 §:n mukaan tavarassa on myös virhe, jos se ei vastaa niitä tietoja tavaran ominaisuuksista ja käytöstä, jotka myyjä tai joku aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun on antanut tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa. Myyjä ei kuitenkaan vastaa virheestä, jos hän ei ollut tai hänen ei olisi pitänytkään olla selvillä annetuista tiedoista.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 31§:n mukaan ostajalla on oikeus kohdistaa tavaran virheeseen perustuvavaatimuksensa myyjän lisäksi myös elinkeinonharjoittajaan, joka aikaisemmassamyyntiportaassa on luovuttanut tavaran jälleenmyyntiä varten. Näin ollenK:lla on ollut oikeus esittää vaatimuksensa virheen johdosta myöstakuunantaja Panasonicille.

Kuluttajariitalautakunta ontarkastanut sille toimitetun kuva-aineiston kyseisen televisiovastaanottimenkuvista. Lautakunta katsoo kuva-aineiston osoittavan, että televisiossa onainakin joillakin säädöillä alareunan tekstitysalueella nähtävissä tummahkojavaakajuovia, jotka erottuvat vaalealla taustalla ja myös tummissa kuvakohdissa.

Kuluttajariitalautakuntapitää selvitettynä, että myyjätahon julkaisemissa markkinointitiedoissa oliilmoitettu, että tässä nykyisessä plasmatelevisiotyypissä kuvankiinnipalamisongelma on lähes ratkaistu käyttämällä sisäisiä kuvaruutuasäästäviä järjestelmiä ja parantamalla kuvaruudun fosforikerrosta. Esimerkkinäon mainittu, että tämän uudentyyppisen kontrastitekniikan ja pintamateriaalinansiosta voidaan pelata tietokonepelejä tai katsella pitkään kanavatunnustaankäyttäviä kanavia, kuten CNN:ää ilman huolta paikallaan pysyvien kuvanosienpalamisesta kuvaruutuun. Lautakunta katsoo, että tällaiset markkinointitiedotovat olleet omiaan vakuuttamaan kuluttajan siitä, että aiemmat ongelmat kuvienkiinnipalamisesta on onnistuttu ratkaisemaan teknisin toimin.

Koska myyjätaho ei olevoinut osoittaa oikaisseensa virheellistä markkinointitietoa K:lle ennenkaupantekoa, kaupan kohteessa on ollut kuluttajansuojalain 5 luvun 13 §:nmukainen tiedonantovirhe, josta myyjätaho on vastuussa ostajalle. Saadunselvityksen mukaan virheellinen tieto on vaikuttanut K:n ostopäätökseenolennaisesti. Lautakunta toteaa vielä, ettei asia ole tullut oikaistuksi sillä,että käyttöohjeissa olisi varoitettu jäännöskuvien mahdollisuudesta.Käyttöohjeissa on maininta Älä käytämuuttumatonta kuvaa pitkiä aikoja. Se aiheuttaa kuvan palamisen kiinniplasmanäyttöön. Tätä ei katsota viaksi, eikä takuu kata sitä. Lautakuntatoteaa, että käyttöohjeessa ei ole ilmoitettu edes sitä, kuinka pitkästä ajastaruudulle pysäytetyn kuvan kohdalla on kysymys. Näin ollen kysymys ei voimyöskään olla käyttövirheestä. Toisaalta käyttöohjeessa on selvästi ilmoitettu,että television näyttöruutu on teknisesti suojattu kiinnipalamisilmiöltä.Ilmeisesti kontrastinvähennysautomatiikka ei voi toimia yksittäistenstaattisten logojen kohdalla, jos ruudulla on muuta liikkuvaa kuvaa.

Kuluttajansuojalain5 luvun 18 §:n mukaan ostajalla on oikeus vaatia, että myyjä korjaa virheen taitoimittaa virheettömän tavaran. Jollei virheen korjaaminen tai virheettömäntavaran toimittaminen tule kysymykseen taikka jollei tällaista oikaisuasuoriteta 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla, ostaja saa 1) vaatia hinnanalennusta;tai 2) purkaa kaupan, paitsi jos virhe on vähäinen.

K on antanutmyyjätaholle virheen oikaisumahdollisuuden, mutta virhettä ei ole saatuoikaistuksi huoltoliikkeen toimenpiteiden avulla. Näin ollen hyvityskeinoiksijäävät joko hinnanalennus tai kaupan purku. Lautakunta toteaa, että K onhavainnut televisiokuvan kiinnipalamisilmiön vasta noin neljän vuoden kuluttuakaupanteosta. Sen jälkeenkin televisio on ollut ja on käyttökuntoinen,vaikkakin kuvan kiinnipalamisilmiö on aiheuttanut jossain määrin haittaa televisiolähetystenkatselukokemukseen. Näiden seikkojen vuoksi kuluttajariitalautakunta pitäävirhettä siinä määrin vähäisenä, että hinnanalennus on riittävä seuraamus virheestä.Hinnanalennuksen määräksi lautakunta katsoo 400 euroa.

Silloin kun tavarassa on virhe,ostajalla on kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n nojalla oikeus saada korvauskuluista, jotka hänelle ovat aiheutuneet tavaran virheen vuoksi. Tällaisiakuluja ovat ostajalle virheellisen tavaran korjauttamisestaaiheutuneet kulut. Tämän vuoksi myyjätaho on velvollinen korvaamaan K:lletelevision korjauttamisesta aiheutuneet kuljetuskulut. K:n selvityksen mukaan televisionedestakainen kuljetusmatka on ollut 2 x 27 km, yhteensä 54 km. Kuluttajariitalautakunta on ratkaisukäytännössäänhyväksynyt kilometrikorvauksen määräksi 0,24/km. Tämän vuoksi lautakuntahyväksyy kuljetuskulukorvaukseksi 13 euroa.

Suositus

Kuluttajariitalautakuntasuosittaa, että V Oy sekä Panasonic Finland Oy yhteisvastuullisesti suorittavatK:lle hinnanalennuksena 400 euroa sekä kulukorvauksina 13 euroa.

Julkaistu 4.3.2014