Moottoripyöräkoulu. Opetussopimus. Oppilaan vastuu vahingosta. Huolellisuus.

Kuluttaja (jäljempänä K) kaatui moottoripyöräkoulun ajotunneilla kaksi kertaa. Erimielisyys koskee sitä, tuleeko K:n maksaa autokoulun vaatimat omavastuulaskut. VAATIMUKSET

K vaatii, että autokoulu palauttaa hänelle 600 euroa ja luopuu perimästä toista 600 euron omavastuulaskua.

K aloitti moottoripyöräkoulun toukokuussa 2011. Opetussopimuksen mainintaa omavastuusta ei selvitetty hänelle sen tarkemmin. Ajoharjoittelu tapahtui koulun viereisellä vilkkaalla parkkipaikalla. Erityisesti jarrutusharjoituksissa K ilmaisi huolensa muista autoista ja siitä, ettei uskalla kiihdyttää vaadittavaan 50 km/h nopeuteen, koska hänen on seurattava muuta liikennettä. Opettaja suhtautui K:n huoliin välinpitämättömästi. K kaatui opetuksen yhteydessä kaksi kertaa, 21.6.2011 ja 8.8.2011. Jälkimmäisen kaatumisen takia hän joutui jalkaleikkaukseen. K ei kaatunut tahallaan, eikä kaatuminen johtunut opettajan ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Kaatumisiin vaikuttivat riittämätön opetus ja keskittymiskyvyn hajautuminen opetuksen kannalta epäolennaisiin asioihin, kuten muiden autojen ja parkkipaikalla liikkuvien ihmisten seuraamiseen. Ensimmäinen kaatuminen tapahtui paikalla ollessa. Syynä oli moottoripyörän korkeus. K:n jalat eivät kunnolla yltäneet maahan, eikä hän saanut pidettyä pyörää pystyssä. Toinen kaatuminen tapahtui jarrutuksessa, jolloin oli vielä nopeutta.

K:n harjoittelussa käyttämä moottoripyörä oli liian suuri. Toisin kuin autokoulu väittää, K kuuli vasta jälkeenpäin, että olisi voinut suorittaa vaadittavat ajoharjoittelut myös pienemmällä pyörällä. K ajoi ensimmäisen ajotunnin pienellä pyörällä. Toisen tunnin alussa opettaja kertoi, että pieni pyörä on korjattavana ja tarjolla on vain koulun iso pyörä. Tämän jälkeen K:lle ei kertaakaan tarjottu pientä pyörää, ei edes ensimmäisen kaatumisen jälkeen.

K yritti syyskuussa 2011 järjestää tapaamista autokoulun kanssa ennen reklamaation lähettämistä. Autokoululta soitettiin K:lle, että tapaaminen ei ole välttämätöntä vaan riittää, että K maksaa lisätunnit ja asia on tällä selvä. Omavastuulaskuista ei tässä yhteydessä puhuttu mitään. K teki kirjallisen palautteen autokoululle. Tähän hän sai 25.10.2011 opettajalta vastineen, jonka kanssa samassa kirjeessä saapui kaksi omavastuulaskua viikon maksuajalla ilman mitään selvityksiä. Opettaja antoi ymmärtää, että erityisesti toinen omavastuulasku 8.8.2011 tapahtuneesta kaatumista liittyi K:n lääkäri- ja leikkauskuluihin. Tämän vuoksi K maksoi omavastuulaskun. Maksamisen jälkeen K oli yhteydessä vakuutusyhtiöön, jonka kautta selvisi, ettei lääkäri- tai leikkauskuluihin liity ollenkaan omavastuuta ja että autokoulun omavastuuosuus on 200 euroa. Tässä vaiheessa vakuutusyhtiöllä ei ollut tietoa moottoripyörän vahingoista kummankaan kaatumisen osalta.

K pyysi autokoulua lähettämään selvitykset moottoripyörään liittyvistä vaurioista ensimmäistä kertaa 31.10.2011. Lopulta hän sai 13.12.2011 kaksi vajavaista ja hankalasti luettavaa dokumenttia, joista ei selviä edes moottoripyörän rekisterinumero. Toinen dokumentti oli kirjattu tehdyksi 22.11.2011, eli noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun K pyysi sitä. Hän ei edelleenkään ole saanut riittäviä selvityksiä moottoripyörän vaurioista. Autokoulu vaatii K:a tekemään vahinkoilmoituksen, vaikka vakuutusyhtiön mukaan sitä ei häneltä vaadita.

VASTAUS

Autokoulu kiistää vaatimukset.

K on allekirjoittanut opetussopimuksen, jossa hyväksytään vahinkotapauksissa perittävä omavastuu. Omavastuuseen kuuluvat kaikki autokoulun kulut, kuten vahingonkorvaus, menetetyt työtunnit, asioiden selvittely, esim. pyörän vieminen korjaukseen, arvioinnit ym. K:n jatkuvaan kirjeenvaihtoon ja vakuutusyhtiöön soittamiseen on mennyt monta työtuntia. Autokoulu huomauttaa, ettei K ole toisesta vahingostaan tehnyt vahinkoilmoitusta, vaikka lakikin jo määrää syyllisen toimittamaan sellaisen.

K:n aiheuttamat vahingot ovat huomattavat. Moottoripyörän vasemman puolen korjausarvio oli 1807,73 euroa ja oikean puolen 1476,75 euroa. Lisäksi autokoululle aiheutuu kustannuksia bonusten alenemisesta ja vakuutusmaksujen noususta. Bonustappiot ovat ensimmäisessä vahingossa 530 euroa ja toisessa 574 euroa. Vahingot ovat siis yhteensä 4388,48 euroa. Summasta puuttuvat vielä seisontapäivät. Vakuutusyhtiö on korvannut K:sta aiheutuneita henkilövahinkoja yli 7000 euron edestä.

K:lta kysyttiin moneen kertaan ennen vahinkoja, jatketaanko harjoittelua pienellä pyörällä, mutta hän halusi harjoitella isolla pyörällä vielä ensimmäisen vahingonkin jälkeen. Moottoripyöräopetuksessa on ammattitaitoiset opettajat. Autokoulu on toiminut samassa paikassa kymmenen vuotta. Opetusympäristö on tutkintoviranomaisten hyväksymä. Vahingot ovat tapahtuneet K:n tehdessä käsittelytehtäviä. Muita tienkäyttäjiä ei ole ollut tapahtumapaikalla, kun hän on kaatanut moottoripyörän. Moottoripyörä on kaadettu käsittelytehtävien loppuvaiheessa, jolloin vauhtia on ollut 0 km/h. K on molemmissa kaatumistapauksissa pysähdyttyään kääntänyt ohjaustankoa, kun sen pitäisi pysyä suorassa. Seurauksena on, että moottoripyörä kaatuu. K:n taidot eivät ole vielä riittäneet ison pyörän hallintaan, mutta K oli kysyttäessä aina sitä mieltä, ettei enää halunnut harjoitella pienellä pyörällä.

K:lle on kaikki asiaa koskevat paperit lähetetty aikoja sitten ja hän on hyväksynyt ne, koska ei ole reklamoinut niistä. Autokoulu katsoo, että omavastuuosuudet on maksettava.

RATKAISUN PERUSTELUT

RIIDAN KOHDE

Omavastuulaskut on päivätty 25.10.2011 ja eräpäiväksi on merkitty 1.11.2011. K:n autokoulun kanssa käymästä sähköpostikirjeenvaihdosta ilmenee, että K on lähettänyt vastineen autokoululle 31.10.2011. Lautakunta toteaa, että K:n sähköpostiviestien perusteella hänen ei voida katsoa hyväksyneen omavastuulaskuja, vaikka hän on viestissään 7.11.2011 ilmoittanut autokoululle maksaneensa niistä toisen. Näin ollen lautakunta katsoo, että se voi käsitellä asian molempien omavastuulaskujen osalta.

ASIAN ARVIOINTI

K:n allekirjoittamassa opetussopimuksessa todetaan, että A-ajo-opetuksessa oppilas on vastuullinen kuljettaja ja että vahinkotapauksessa oppilaan omavastuu on 600 euroa. Edellä mainittua ehtoa on kuitenkin tulkittava siten, että opetusajoneuvon vaurioitumisesta oppilas kuitenkin vastaa ainoastaan, jos vaurioituminen on seurausta hänen huolimattomuudestaan. Lautakunta katsoo, että K:n huolellisuutta on arvioitava sen perusteella, mitä opetusharjoittelua suorittavalta oppilaalta voidaan edellyttää.

Saadun selvityksen perusteella moottoripyörä on kaatunut molemmilla kerroilla K:n tehdessä käsittelyharjoituksia. K on vedonnut siihen, että hänen keskittymiskykyynsä vaikutti harjoittelupaikan liikenteen seuraaminen. Autokoulun mukaan harjoittelupaikalla ei kaatumishetkillä ollut muuta liikennettä. Molemmat osapuolet toteavat, että K:n käyttämä pyörä on ollut hänelle liian suuri, mutta näkemykset siitä, miksi K ei ole voinut harjoitella pienemmällä pyörällä, poikkeavat toisistaan. Lautakunnalla ei ole mahdollisuutta selvittää tätä asiaa enempää kirjallisessa prosessissa. Ei kuitenkaan ole ilmennyt, että

K olisi laiminlyönyt noudattaa opettajan nimenomaisia ohjeita harjoitustilanteissa.

Saadun selvityksen perusteella lautakunta arvioi asiaa niin, että kaatumisten syynä on ollut oppilaana olleen K:n kokemattomuus kuljettajana ja liian suuri moottoripyörä. Moottoripyörien vaurioitumisen ei voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan. Näin ollen autokoululla ei ole oikeutta periä omavastuulaskuja.

SUOSITUS

Lautakunta suosittaa, että autokoulu luopuu perimästä K:lta 600 euron omavastuulaskua ja palauttaa K:lle tämän jo maksaman 600 euroa.

Julkaistu 26.6.2013