Vuokrasopimus. Vakuusmaksu. Vanhentuminen.

Vuokralainen ja vuokranantajana sopivat asuinhuoneiston (124 m2) vuokraamisesta 14.12.2000. Vuokravakuutena vuokralainen on maksanut 15 780 markkaa eli 2 654 euroa. Vuokrasuhde päättyi 30.9.2010. Osapuolilla on kiistaa vuokravakuuden pidättämisestä.

VAATIMUKSET

Vuokralainen vaatii, että vuokranantaja maksaa hänelle vakuusmaksun eli 2 654 euroa. Vuokranantaja haluaa kuitata vakuudesta vuoden 2007 kesä- ja heinäkuun vuokrat (1 542,80 e) sekä sähkönkulutuksen ajalta 27.9.2006-15.2.2007 (528,93 e). Maksuvaatimus vuokrista on kuitenkin esitetty ensimmäisen kerran vasta 17.11.2010 ja energiasta helmikuussa 2010, eli saatavat ovat jo vanhentuneet.

Vuokralaiselta oli jäänyt maksuja suorittamatta erinäisistä syistä. Hän sopi asian vuokranantajan kanssa alkuvuodesta 2010 ja hoiti avoinna olleet saatavat, jotka eivät olleet vielä vanhentuneita. Tällöin ei ollut mitään puhetta vuoden 2007 vuokrista.

VASTAUS

Vuokranantaja katsoo olevansa oikeutettu riidanalaisiin vuokriin ja sähkölaskuun sekä 123 euron korvaukseen asian selvittämiseksi tarvitusta lakimiesavusta. Näiden erien yhteismäärä on 2 194,73 euroa. Vuokranantaja on valmis palauttamaan vakuudesta tämän ylittävän osuuden eli 459,27 euroa.

Lakimiehen laatiman selvityksen mukaan velan vanhentuminen huomioidaan tuomioistuinkäsittelyssä, jos velallinen tekee siitä väitteen. Asia on kuitenkin toinen jos velkojalla on saatavasta vakuus, kuten nyt on. Saatavan vanhentumisesta annetun lain

16 §:n mukaan vanhentuminen ei estä vakuuden käyttöä.

RATKAISUN PERUSTELUT

Velan vanhentumisesta annetun lain 4, 5 ja 7 §:n mukaisesti velalla on lähtökohtaisesti kolmen vuoden vanhentumisaika, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Lain 16 §:n mukaan vanhentuminen ei kuitenkaan estä velkojaa saamasta suoritusta sellaisesta vakuudeksi annetusta velallisen omaisuudesta, johon velkojalla on pantti- tai pidätysoikeus.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa kiistaa on siitä, onko vuokranantaja oikeutettu kuittaamaan sinällään jo vanhentuneita saamisiaan vuokralaisen maksamasta vakuusmaksusta. Lautakunta toteaa, että edellä esitellyn lainsäädännön mukaisesti tämä on mahdollista. Lautakunta pitää selvitettynä, että näitä kuitattavissa olevia vuokra- ja energiamaksuja on 2 071,73 euron edestä.

Maksujärjestelyistä vuonna 2010 tehty sopimus ei lautakunnan näkemyksen mukaan ole tarkoittanut sitä, että vuokranantaja olisi luopunut niistä saatavistaan, joita tällöin laaditussa laskelmassa ei ollut käsitelty. Tehty sopimus on siten kattanut vuosina 2008 ja 2009 maksamatta jääneiden vuokrien hoidon, eikä se ole vapauttanut vuokralaista vuokrasopimuksen mukaisista muista maksuvastuista.

Vuokranantaja katsoo olevansa oikeutettu pidättämään vakuudesta myös osan maksamastaan lakimiespalkkiosta. Tämä palkkio perustuu lakimiehen 27.12.2010 laatimaan selvitykseen. Selvitys on laadittu sen jälkeen kun vuokralaisen valitus kuluttajariitalautakunnalle oli annettu tiedoksi vuokranantajalle, ja pyydetty siihen vastausta.

Kuluttajariitalautakunnasta annetun lain 19 §:n mukaisesti asianosaiset vastaavat itse kustannuksistaan, joita asian käsittelystä lautakunnassa tulee.

Lautakunta katsoo, että vuokranantajan lakimiehelle antamaa toimeksiantoa ei voida eriyttää riidan käsittelystä kuluttajariitalautakunnassa. Lautakuntakäsittelyn aiheuttamia kustannuksia ei voida siirtää riidan toisen osapuolen kannettavaksi. Vuokranantajan tulee luopua tästä vaatimuksestaan.

Näin ollen vakuudesta on pidätettävissä 2 071,73 euroa, ja siitä tulee palauttaa vuokralaiselle 582,27 euroa.

SUOSITUS

Lautakunta suosittaa, että vuokranantaja maksaa vuokralaiselle 582,27 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 4.5.2012