Vastuuvakuutus. Kaatuminen tavaratalossa. Korvausvaatimus.

Kysymys on vakuutusyhtiön vastuusta tavaratalon myymälässä tapahtuneen kaatumisen johdosta.

VAATIMUKSET

Kuluttaja (jäljempänä K) vaatii korvausta tavaratalossa tapahtuneen kaatumisensa perusteella. Uuden silmälasilinssin hinta hiontatöineen on 304,50 euroa.

K kompastui 3.12.2008 tavaratalon käytävälle jätettyyn pumppukärryyn. K:n mukaan hyllytykset oli jo tehty, kun hänen jalkansa osui huolimattomasti kulkuväylälle jätettyyn kärryyn ja hän törmäsi tämän seurauksena hyllyyn. K ei huomannut estettä kantaessaan koria käsivarrellaan juuri esteen puolella.

Tavaratalo on K:n mukaan vähätellyt asiaa alusta alkaen. Siellä on myös oltu epäkohteliaita pahoittelematta edes tapahtumaa. Hyllytys ei voinut olla enää lähellä sulkemisaikaa käynnissä, koska kyseinen kärry oli tyhjä, eikä kukaan henkilökunnasta tullut meluisan onnettomuuden jälkeen useaan minuuttiin tarkistamaan tilannetta. Tavaratalossa on myös hyvin ahtaat käytävät.

VASTAUS

Vakuutusyhtiö kiistää esitetyt vaatimukset kokonaisuudessaan.

Vakuutusyhtiö katsoo, että kyse on ollut tapaturmaluonteisesta vahingosta. Pumppukärry oli tapahtumahetkellä käytössä ja sillä oli juuri siirretty tavaralava hyllyn viereen. Kärryn välittömässä läheisyydessä oli työntekijä, koska hyllytys oli käynnissä. Työntekijöitä oli hyllytyksen johdosta töissä vielä normaalia enemmän. Pumppukärry on jokapäiväinen ja tarpeellinen työväline tavaran siirtämisessä myymälässä.

Kaatumiseen vaikutti vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan myös

K:n kädessään kantama ostoskori, joka esti hänen näkyvyytensä etuviistoon. K oli myös heikossa kunnossa edellisen päivän leikkauksen jäljiltä, joka lienee osaltaan vaikuttanut vahinkoon.

RATKAISU

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.

Vakuutusyhtiön vastuuvakuutusturvaehdon 201 kohdan 201.1 mukaan vakuutusturva korvaa vakuutuskirjassa mainitussa toiminnassa toiselle aiheutuneen henkilö- tai esinevahingon, joka todetaan vakuutuskauden aikana vakuutuksen voimassaoloalueella ja josta vakuutuksenottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan vastuussa.

Tapauksessa kantaja oli kompastunut lattialla olleeseen pumppukärryyn ja törmännyt sen seurauksena hyllyyn loukaten samalla itsensä. Pumppukärry oli paikalla, koska sitä käytettiin tavaralavan siirtämiseen hyllytyksen yhteydessä.

Osapuolet ovat eri mieltä siitä, onko hyllytys ollut käynnissä vai onko kärry jätetty paikoilleen hyllytyksen jälkeen. Vakuutusyhtiön mukaan pumppukärry on ollut tapahtumahetkellä asianmukaisessa käytössä, kun sillä on siirretty tavaraa hyllyn viereen, ja työntekijä oli kärryn välittömässä läheisyydessä hyllyttämässä tavara. Todistajan kertomuksen mukaan kärryn lähellä ei ollut onnettomuuden hetkellä ketään työskentelemässä ja se oli tyhjä.

Lautakunta toteaa, että tavaroiden hyllyttäminen edellyttää käytännössä pumppukärryjen käyttöä. Kärryjä on myös käytetty illalla sulkemisajan läheisyydessä, kun asiakkaita on vähemmän. Kärryjen sijoitteluun tulee toisaalta kiinnittää huomiota pyrkien varmistumaan, etteivät ne aiheuta vaaraa asiakkaille. Kärryjen aiheuttama vaara ei kuitenkaan ole niin ilmeinen ja huomattava, että niiden jatkuva valvonta tai käytävien sulkeminen hyllytyksen ajaksi olisi tarkoituksenmukaista.

K:n näkökenttä on ollut tilanteessa rajoittunut hänen kantamansa korin takia. Epäonnisen sattuman vuoksi kori on peittänyt näkökentästä sen alueen, jolla kärry sijaitsi. Tämä seikka on ollut todennäköisesti vahingon keskeinen aiheuttaja.

Lautakunnalla ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan suullista todistelua, eikä se voi sille esitetyn osin ristiriitaisen näytön perusteella todeta, että pumppukärry olisi jätetty asiattomasti ilman valvontaa.

Lautakunta katsoo, ettei tavaratalo ole tapauksessa rikkonut huolellisuusvelvoitettaan eikä siten aiheuttanut vahinkoa tuottamuksellisesti. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja vakuutusehtojen mukaan vakuutusyhtiö on näin ollen vastuusta vapaa. Kuluttajariitalautakunta ei suosita korvauksen maksamista vastuuvakuutuksen perusteella.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 2.11.2010