Talotoimitus. Palomääräysten edellyttämät muutokset. Lisälaskutus.

Tilaajat ostivat 12.4.2006 allekirjoitetulla toimitussopimuksella J Oy:ltä talopakettitoimituksen hintaan

72 700 euroa. Myyjän edustajana sopimusta tehtäessä toimi Suunnittelutoimisto NN. NN toimi myös kohteen pääsuunnittelijana ja on laskuttanut tästä suorituksestaan erikseen. Talopaketin toimituspäivä oli 15.9.2006.

Valitus koskee J Oy:n tilaajille osoittamaa, 3.11.2006 päivättyä 3 429 euron lisälaskua, jonka perusteena ovat palomääräysten vuoksi tehdyt muutokset talotoimitukseen.

VAATIMUKSET

Tilaajat vaativat, että 3 429 euron lisälasku hyvitetään.

Lisälasku on tilaajien käsityksen mukaan aiheeton. Tilaajat pyysivät kesäkuussa 2005 tarjousta J Oy:n talomyyjältä eli Suunnittelutoimisto NN:ltä ja toimittivat tällöin sille sähköpostilla mm. Lahden kaupungin XX alueelle julkaiseman rakennustapaohjeen, josta ilmenee alueelle rakennettavien talojen palomääräykset. Tilaajat saivat tarjouksen liitteenä luonnoskuvat, joihin kyseessä olevat paloseinät oli asianmukaisesti merkitty. Kauppa tehtiin huhtikuussa 2006 ja edelleen paloseinät oli merkitty kuviin, kuten myös J Oy:n toimittamiin rakennuslupakuviin.

Talopaketin toimitus tapahtui asianmukaisesti syyskuussa 2006, kuten myös asennus. Lokakuussa 2006 J Oy lähetti 3 429 euron lisälaskun. Tilaajat pitävät lisälaskua myös määrän osalta perusteettomana.

VASTAUS

1) Suunnittelutoimisto NN

Suunnittelutoimisto NN kiistää tilaajien vaatimukset. Se sai kaupanteon yhteydessä tilaajilta postitse seuraavat asiakirjat: tonttikartta, tonttikartan liite, kunnallistekniset tiedot ja asemakaavamääräykset. Tilaajien mainitsemaa sähköpostia NN:llä ei ole enää tallella, koska hän arkistoi vanhoja viestejä ainoastaan 18 kuukauden päähän. NN lisäsi kaupan liitteeksi pohjaluonnoksen, johon oli merkitty palomerkitty EI60, sekä etäisyyden rajaan 1 000 mm. Tieto EI60 rakenteesta tuli suoraan asiakkaalta suullisesti luonnosvaiheen aikana. Rakennustapaohje on toimitettu tehtaalle kaupanteon jälkeen

2) J Oy

J Oy kiistää tilaajien vaatimukset.

Tiedot vaaditusta palorakenteesta ovat tarkentuneet vasta rakennesuunnitteluvaiheessa. Kyseisiä vaatimuksia ei ole ollut käytettävissä tarjousta tehtäessä ja toimitussopimusta allekirjoitettaessa. Tilaajien toimittamasta rakennustapaohjeesta paloturvallisuusasiat eivät selviä siinä laajuudessa, missä rakennusvalvonta on ne myöhemmin vaatinut tekemään. Talotehdas ei voi tarjousta tehdessään laskea ja hinnoitella sellaisia tavaroita, joista ei kaupantekohetkellä ole tietoa.

Toimitukseen kuuluvat vain ne materiaalit ja palvelut, jotka on allekirjoitetussa toimitussopimuksessa mainittu. Rakennusvalvontaviranomaisten tulkinnat rakennusmääräyksistä varsinkin palomääräysten osalta vaihtelevat paikkakunnittain ja tämän vuoksi palomääräykset selvitetään suunnitteluvaiheessa ja mahdolliset lisäkustannukset laskutetaan vasta sitten, kun tiedetään millaiset rakenteet kyseiselle paikkakunnalle vaaditaan. Poikkeavat rakenteet ovat nähtävissä lopullisista puurakennekuvista.

RATKAISUN PERUSTELUT

Asiaan sovelletaan taloelementtien kauppaa ja rakennusurakkaa koskevaa kuluttajansuojalain 9 lukua.

Kuluttajansuojalain 9 luvun 24 §:n mukaan sopimusehto, jonka mukaan toimeksisaajalla on oikeus yksipuolisesti korottaa sovittua hintaa tai ylittää hinta-arviota enemmän kuin 23 §:ssä säädetään, on pätevä vain, jos:

1) korotus johtuu sellaisesta lain muutoksesta tai viranomaisen päätöksestä, jota toimeksisaajan ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä, taikka sellaisesta rakentamista, elementtien asennusta tai muuta toimeksisaajan suoritettavaa palvelusta kohdanneesta, toimeksisaajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa;

2) toimeksisaajan suoritusta on lykätty tilaajasta johtuvasta syystä ja hinnankorotus johtuu toimeksisaajalle tämän vuoksi aiheutuvasta kustannusten noususta; tai

3) korotus johtuu sellaisten tietojen paikkansapitämättömyydestä, jotka tilaaja on antanut tai joiden hankkiminen on ollut tilaajan vastuulla.

Hinnankorotuksesta ja sen perusteesta on ilmoitettava tilaajalle viipymättä. Hinnankorotusehtoon ei 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa saa vedota sen jälkeen, kun toimeksisaaja on täyttänyt kyseisen velvollisuutensa.

Talopakettitoimitus on tässä tapauksessa sovittu kiinteään hintaan 72 700 euroa. Erimielisyys koskee J Oy:n talotoimituksen jälkeen tilaajille lähettämää 3 429 euron lisälaskua, jonka perusteeksi on ilmoitettu palomääräysten vuoksi tehdyt muutokset talotoimitukseen.

Toimitukseen on sisältynyt toimituserittelyn mukaiset elementit ja muut materiaalit sekä suunnittelutyö ja runkoasennus. Toimitusehtojen mukaan mahdolliset materiaalimuutokset toimitussisältöön on tullut irtomateriaalien osalta sopia kirjallisesti viimeistään 4 viikkoa ennen runkoasennuksen aloittamista ja mahdolliset muutokset ulkoseiniin, kantaviin rakenteisiin ja perustuksiin on tullut sopia viimeistään

8 viikkoa ennen runkoasennuksen aloittamista.

Kuluttajariitalautakunta pitää lähtökohtana sitä, että tilaajat voivat kyseessä olevan kaltaista talopakettitoimitusta tilatessaan olettaa, että tarjottu talotoimitus on tarjouksen tekohetkellä voimassa olevien viranomaismääräysten mukainen. Toimitussopimuksessa ei ole esitetty varaumia mahdollisista lisäkustannuksista, jotka aiheutuvat sopimuksen mukaisen toimituksen muuttamisesta viranomaismääräysten mukaiseksi.

Lautakunta pitää tilaajien esittämän selvityksen perusteella uskottavana, että he ovat tarjousta pyytäessään toimittaneet

J Oy:n edustajana toimineelle Suunnittelutoimisto NN:lle sähköpostilla mm. rakennustapaohjeen, josta voidaan katsoa ilmenevän ainakin pääpiirteissään ko. alueelle rakennettavien talojen palomääräykset. Tilaajat ovat siten pyrkineet toimittamaan talotehtaan edustajalle kattavat taustatiedot tarjouksen antamista varten. Kyseessä olevat palorakenteet on lisäksi merkitty kaupanteon yhteydessä ostajille luovutettuun pohjaluonnokseen. Lautakunta katsoo, että ostajat ovat edellä mainittujen seikkojen perusteella voineet perustellusti olettaa kyseisten palorakenteiden sisältyneen sovittuun talotoimitukseen. Tilaajien ei voida edellyttää tilauserittelyn perusteella ymmärtävän, ovatko siinä mainitut rakennusosat kyseisten palomääräysten mukaiset. Tilaajien ei myöskään voida edellyttää huolehtivan siitä, että talotehtaan edustajalle toimitetut tiedot välittyvät asianmukaisesti talotehtaalle.

Palomääräysten edellyttämien muutoksien ei ole selvitetty olleen laadultaan sellaisia, ettei talotehtaan voitaisi kohtuudella edellyttää ottaneen niitä huomioon jo sopimusta tehtäessä. Lautakunta katsoo tämän kaltaisten seikkojen selvittämisen kuuluvan huolelliseen kohteen suunnittelutyöhön. Ilmoitus hinnankorotuksesta on lisäksi tehty vasta sen jälkeen, kun toimeksisaaja on täyttänyt kyseisen toimitusvelvollisuutensa.

Edellä mainituilla perusteilla lautakunta katsoo, että J Oy:n tilaajille osoittama 3 429 euron lisälasku on perusteeton.

J Oy:n tulee näin ollen hyvittää kyseinen summa tilaajille. Koska J Oy:n edustajana kaupanteossa toiminut Suunnittelutoimisto NN ei ole kyseistä laskua perinyt eikä vastaanottanut, se ei vastaa myöskään laskun hyvittämisestä tilaajille.

SUOSITUS

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että J Oy hyvittää tilaajille talotoimitukseen tehdyistä muutoksista perityn summan 3 429 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 6.3.2009