Matkapuhelimen takuukorjaus. Varaosa hävitetty huoltoliikkeessä.

Kuluttaja (jäljempänä K) osti 18.7.2006 matkapuhelimen

312 eurolla. Puhelimen valmistaja antoi sille kahden vuoden takuun. Puhelimen näyttö pimeni 23.7.2007. K korjautti puhelimen 6.8.2007 valmistajan valtuuttamassa huoltoliikkeessä. Liike veloitti häneltä korjauksesta 70,31 euroa. K:n mielestä matkapuhelimen pitäisi kestää normaalissa käytössä pitempään eikä korjauskuluja olisi sen vuoksi saanut veloittaa ostajalta, varsinkaan kun laitteen takuukin oli vielä voimassa. Valmistajan mukaan vaurio on aiheutunut ostajan puolella olevasta syystä eikä vian korjaaminen siten kuulunut takuun piiriin.

VAATIMUKSET

K vaatii elinkeinonharjoittajaa (EH) hyvittämään 70,31 euron korjauskulut.

K ilmoittaa valituksessaan, että matkapuhelinta ei ole kolhittu.

Matkapuhelimen korjanneen huoltoliikkeen työselitteen mukaan matkapuhelinta ei ollut pudotettu eikä se ollut saanut kovaa iskua. Matkapuhelimen kuoret olivat olleet ehjät. Etukuoressa ei ollut ulkoisia merkkejä mekaanisesta vauriosta; siinä oli vain normaalista kulumisesta aiheutuneita naarmuja. Näyttö oli kuitenkin mekaanisesti vaurioitunut siten, että sen keskellä oli halkeama. Kyseessä oli EH:n takuusääntöjen ulkopuolinen vaurio. Jäljet LCD-näytössä viittasivat mahdolliseen painaumaan. Huoltoliike vaihtoi matkapuhelimeen uuden LCD-näytön.

K:n mukaan takuuhuollon työselite ei osoita, että vika olisi aiheutunut käyttövirheestä, koska siinä todetaan painauman olleen vain mahdollinen. Työselitteessä ei ylipäänsä todeta selkeästi, että kyseessä olisi ostajan aiheuttama vaurio.

Vaurio ei ole aiheutunut ulkoisesta tekijästä, koska puhelimen näytön lasipinta oli ehjä ja vain LCD-näyttö lasipinnan alla oli rikki. K ei ole voinut toimittaa vaurioitunutta LCD-näyttöä kuluttajariitalautakuntaan tutkittavaksi, koska huoltoliike ei ollut tarjonnut hänelle rikkinäistä osaa eikä hän ollut osannut pyytääkään sitä korjaushetkellä. Puhelin piti korjauttaa nopeasti käyttötarpeen takia.

VASTAUS

EH kiistää vaatimuksen, koska sen valtuuttama huoltoliike on todennut, että matkapuhelimen vaurio on aiheutunut selvästä ostajan käyttövirheestä. Puhelimen LCD-näyttö on rikkoutunut ulkopuolisen mekaanisen paineen vuoksi monisäikeisesti. Tämän tyyppinen vika ei kuulu takuun piiriin takuuehtojen perusteella. Ostajalle on kerrottu, ettei korjaus mene takuuseen. Ostaja antoi tästä huolimatta luvan korjata laitteen kustannuksellaan.

RATKAISUN PERUSTELUT

Kuluttajansuojalain 5 luvun 15 a §:n mukaan jos myyjä on sitoutunut vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai muista ominaisuuksista määrätyn ajan (takuu), tavarassa katsotaan olevan virhe, jos tavara tänä aikana huonontuu takuussa tarkoitetulla tavalla. Virhevastuuta ei kuitenkaan synny, jos myyjä saattaa todennäköiseksi, että huonontuminen johtuu tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Pykälän toisen momentin mukaan jos takuun on antanut joku muu kuin myyjä aikaisemmassa myyntiportaassa tai myyjän lukuun, tavarassa katsotaan tällöinkin olevan virhe 1 momentissa mainituin edellytyksin.

Huoltoliikkeen mukaan kysymyksessä on ollut valmistajan takuuehtojen ulkopuolinen vaurio. LCD-näytön keskellä on ollut halkeama ja vaurio on aiheutunut mekaanisesti, mahdollisesti painauman vuoksi.

Kuluttajariitalautakunta on pyytänyt nähtäväkseen puhelimen rikkoutuneen LCD-näytön. Osaa ei ole kuitenkaan voitu toimittaa, koska sitä ei asiassa saadun selvityksen perusteella ole luovutettu ostajalle.

Lautakunta on ratkaisukäytännössään katsonut, että maksullisissa korjauksissa vaihdetut varaosat tulee aina luovuttaa työn tilaajalle, koska varaosat ovat tilaajan omaisuutta. Varaosia ei tarvitse luovuttaa, jos tilaaja nimenomaan ilmoittaa, ettei halua niitä. Jos joudutaan jälkikäteen arvioimaan korjauksen tarkoituksenmukaisuutta tai sitä, onko kuluttaja mahdollisesti itse vaurioittanut laitettaan, on tärkeää, että osat on annettu työn tilaajalle, koska ne voidaan silloin tutkituttaa jälkikäteen.

Lautakunta ei pidä valmistajan esittämää väitettä matkapuhelimen rikkoutumisen syystä riittävänä selvityksenä. Koska vaihdettu osa on hävitetty, sitäkään tutkimalla ei voida enää hankkia selvitystä rikkoutumisen syystä.

Edellä olevan nojalla lautakunta katsoo, ettei asiassa ole saatettu todennäköiseksi matkapuhelimen rikkoutumisen johtuneen tapaturmasta, tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Näin ollen tavarassa on ollut kuluttajansuojalain mukainen virhe.

Silloin kun tavarassa on virhe, ostajalla on kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n nojalla oikeus saada korvaus kuluista, jotka hänelle ovat aiheutuneet tavaran virheen vuoksi. Tällaisia kuluja ovat muun muassa virheen korjauttamisesta aiheutuneet kulut. Valmistaja on siten velvollinen korvaamaan K:lle

70,31 euroa.

SUOSITUS

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että EH maksaa K:lle

70,31 euroa vahingonkorvauksena.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 16.6.2008