Käytetyn asunto-osakkeen kauppa. Pesuhuone- ja saunatilojen kosteusvauriot. Korvausvaatimus.

NN:t (jäljempänä ostajat) ostivat 3.8.2005 XX:n kuolinpesältä yhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat pinta-alaltaan 73,5 m² suuruisen rivitaloasunnon hallintaan vuonna 1963 valmistuneessa rakennuksessa. Osakkeiden kauppahinta oli 93 000 euroa. Hallinta siirtyi ostajille 1.9.2005.

Asuntoon oli rakennettu pesuhuone- ja saunatilat vanhan makuuhuoneen paikalle. Tilat oli remontoitu edellisen kerran noin vuonna 2003. Huhtikuussa 2007 ostajat huomasivat pesuhuoneen lattialaattojen irtoilevan ja he ottivat heti yhteyttä sekä isännöitsijään että myyjiin. Kun lattialaatat oli purettu, paljastui, että koko lattia oli märkä ja että lattia oli saunatilan puolelta halki. Myös seinien alta löytyi kosteutta.

Ostajat vaativat myyjiltä 6 850 euron hinnanalennusta. Myyjä 2 on maksanut oman osuutensa (50 %) vaaditusta summasta, myyjä 1 ei.

Erimielisyys koskee sitä, onko myyjä 1 velvollinen maksamaan osan ostajille kylpyhuoneen korjauksesta aiheutuneista kustannuksista.

VAATIMUKSET

Ostajat vaativat myyjä 1:ltä hinnanalennuksena 3 425 euroa.

Ostajat tekivät pesuhuone- ja saunatilojen purkutyöt itse.

Purku oli mittava osa urakasta, koska edellinen remontti oli tehty vanhojen laattojen päälle. Ostajat ovat hoitaneet myös kulut purkutyöstä koneiden vuokrauksineen ja jätteiden kuljetuksineen. Korjaustöiden yhteydessä asennettiin lattialämmitys, jota ei aikaisemmin ollut.

Myyjiltä vaadittu summa 6 850 euroa muodostaa noin 75 % kokonaiskustannuksista. Ostajat ovat itse maksaneet 25 %, joka heidän käsityksensä mukaan vastaa heidän omavastuuosuuttaan. Se, että myyjä 1 ei ole asunut ko. asunnossa, ei vapauta häntä korvausvelvollisuudesta. Ostajille on myyty äskettäin remontoitu asunto, jossa kaiken piti olla kunnossa.

Ostajat ovat liittäneet valitukseensa maksutositteet, joiden mukaan he ovat maksaneet urakoitsijalle urakan suorittamisesta yhteensä 7 630 euroa. Lattialämmitys (420 euroa) ja kosteuseristys (360 euroa) on vähennetty vaaditusta kokonaissummasta. Valitusasiakirjoihin on liitetty myös valokuvia sekä XO Oy:n lausunto.

VASTAUS

Myyjä 1 kiistää ostajien vaatimukset.

Myyjä 1 ei ole ollut tietoinen väitetyistä kosteusvaurioista, koska hän ei ole koskaan asunut asunnossa, eikä ole millään tavoin osallistunut aikaisempaan remonttiin. Kyseeseen voi näin ollen tulla ainoastaan asuntokauppalaissa tarkoitettu salainen virhe ja tällä perusteella määrältään kohtuullinen hinnanalennus. Kohtuullista hinnanalennusta arvioitaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten se, että ostajat ovat remontin jälkeen saaneet itselleen arvokkaamman huoneiston. Sinänsä pesuhuone- ja saunatilan korjauskustannusten määrä ei myyjä 1:nkään mielestä ole liiallinen. Asiassa ei kuitenkaan ole selvitetty asunto-osakeyhtiölain mukaista korvausvelvollisuuden kohdistumista eli vastuunjakoa.

Myyjä 1:n käsityksen mukaan kohtuullinen korvaus hänen osaltaan on enintään 1 000 euroa.

RATKAISU

Asuntokauppalain 6 luvun 11 §:n mukaan asunnossa on virhe, jos

1) se ei vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun;

2) se ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut asunnosta ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan;

3) myyjä on ennen kaupantekoa jättänyt antamatta ostajalle tiedon sellaisesta asuntoa koskevasta erityisestä seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa havaita kyseinen seikka asunnon tarkastuksessa, myyjän tietoisuus ostajan asettamista erityisvaatimuksista sekä muut seikat, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai

4) se on varustukseltaan, kunnoltaan tai muilta ominaisuuksiltaan merkittävästi huonompi kuin ostajalla on ollut perusteltua aihetta edellyttää ottaen huomioon asunnon hinta, sen ikä, alueella tavanomainen varustetaso, kohtuullista asumistasoa koskevat yleiset vaatimukset sekä muut seikat.

Ostajat ovat huhtikuussa 2007 eli 1,5 vuotta kaupanteon jälkeen havainneet pesuhuoneen lattialaattojen irtoavan. Kun lattialaatat oli purettu, paljastui, että koko lattia oli märkä. XO Oy:n 7.5.2007 tekemällä tarkastuskäynnillä saunatilan lattiakaakeloinnissa todettiin halkeilua sekä pesuhuoneen lattiassa halkeama. Lisäksi todettiin, että lattiakaakelointi oli tehty vanhan kaakeloinnin päälle, eikä vesieristystä ollut suoritettu RT-ohjekortin (RT 84-10759) mukaisesti. Lausunnon mukaan purkutyön yhteydessä on havaittu kylpyhuoneen seinien tolppauksen olevan puutteellinen ja vaativan korjausta. Saunan panelointi uusittiin ostajien ehdotuksesta samanaikaisesti kylpyhuoneremontin kanssa. Vanhan paneloinnin purkamisen jälkeen todettiin, että alumiinipaperi oli puutteellisesti asennettu, koska kaikki saumat olivat teippaamatta. Näin ollen myös se poistettiin ja uusittiin. Lausunnon antajan mielestä pesuhuoneen seinien tolppauksen puutteet ja saunan höyrysulun laiminlyönnit olivat selvi rakennusvirheitä.

Kuluttajariitalautakunta katsoo XO Oy:n ja annettujen lausuntojen sekä ostajien esittämän valokuva-aineiston perusteella tulleen näytetyksi, että asunnon pesuhuone- ja saunatiloissa on ollut korjausta vaativa kosteusvaurio.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että myyjätaho olisi tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää kylpyhuonetilojen kosteusvaurioista tai rakenteellisista puutteista. Vauriot voivat siten tulla korvattavaksi ainoastaan asuntokauppalain tarkoittamana salaisena virheenä. Virhevastuun syntymisen edellytyksenä on tällöin, että asunto on merkittävästi huonompi kuin ostajilla on ollut perusteltua aihetta edellyttää. Ostajilla on näyttötaakka siitä, että salaisen virheen merkittävyyskynnys ylittyy.

Lautakunta toteaa, että myyjien virhevastuuta arvioitaessa on otettava huomioon ostajille vaatimuksen perusteena olevan vaurion korjaamisesta aiheutuneet kustannukset. Muun selvityksen puuttuessa lautakunta lähtee arvioinnissaan siitä, että kyseessä olevassa asunto-osakeyhtiössä noudatetaan asunto-osakeyhtiölain mukaista vastuunjakoa, jolloin merkittävä osa suoritetuista korjaustöistä on kuulunut yhtiön korjausvastuun piiriin. Ostajien esittämän selvityksen mukaan heille on aiheutunut yhteensä 7 630 euron kustannukset sisältäen mm. kylpyhuoneen laatoituksen, lattian sähkölämmityksen asennuksineen, vesieristyksen sekä saunan paneloinnin.

Kyseessä olevat pesuhuone- ja saunatilat on remontoitu edellisen kerran noin vuonna 2003. Lautakunta katsoo ostajien tällä perusteella voineen perustellusti olettaa, ettei ko. tiloihin liity erityistä korjaustarvetta. Kysymys on näin ollen ollut sellaisista piilevistä vioista, joihin ostajien ei voida kohtuudella edellyttää varautuneen kauppaa tehtäessä.

Lautakunta katsoo, että kaupan kohde on pesuhuone- ja saunatiloissa ilmenneen korjaustarpeen johdosta ollut merkittävästi huonommassa kunnossa kuin ostajat ovat ennen kaupantekoa voineet perustellusti edellyttää. Kaupan kohteessa on näin ollen asuntokauppalaissa tarkoitettu virhe.

Asuntokauppalain 6 luvun 16 §:n mukaan ostajalla on oikeus virhettä vastaavaan tai muuten virheeseen nähden määrältään kohtuulliseen hinnanalennukseen.

Lautakunta toteaa, että ostajat ovat saaneet kylpyhuone- ja saunatilojen remontoinnin jälkeen toiveidensa mukaiset kylpyhuone- ja saunatilat, joihin on asennettu mm. lattialämmitys ja uusi saunapanelointi. Huolimatta siitä, että kylpyhuonetilat oli edellisen kerran remontoitu noin vuonna 2003, ko. tilat ovat tulleet parempaan kuntoon kuin ostajat ovat ennen kaupantekoa voineet perustellusti edellyttää. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen lautakunta pitää ostajien myyjä 2:lta jo saamaa 3 425 euron hinnanalennusta tässä tapauksessa määrältään riittävänä, eikä lisähinnanalennukseen näin ollen ole perusteita.

Kuluttajariitalautakunta ei suosita asiassa hyvitystä.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 14.5.2008