Asunnon vuokraus. Vakuusmaksu. Koira.

Kuluttajat (jäljempänä K:t) vuokrasivat NN:ltä asuinhuoneiston 8.8.2005. He irtisanoivat sopimuksen päättymään 30.4.2007. Tapauksessa on kiistaa siitä, että vuokranantaja on pidättänyt heidän vakuutena maksamansa summan ja vaatii lisäkorvausta 205,50 euroa. Summa perustuu patteriventtiilin uusimiseen

(55,50 e) ja parketin hiontaan sekä lakkaukseen (640 e).

K:t eivät hyväksy vaatimuksia parketin osalta.

Vaatimukset

K:t vaativat, että vuokranantaja palauttaa heille vakuusmaksua 490 euroa korkoineen. Sekä uudet vuokralaiset että vuokranantaja kävivät hyväksymässä asunnon kunnon iltapäivällä 29.4.2007. Tarkistuksen aikana eteisessä ei ollut mattoja ja se oli valaistu, joten lattian kunto oli tarkastettavissa. Vuokranantaja ei puuttunut siihen. Seuraavana päivänä hän ilmoitti käyneensä asunnossa uudestaan ja havainneensa rapun oven edustassa parketissa kulumista, mistä syystä hän ei palauta vakuusmaksua. Vuokralaisten käsityksen mukaan jäljet ovat osin koiran tekemiä, osin ne ovat tulleet kengänpohjissa kantautuneen hiekoitushiekan muruista. Vuokrasopimuksessa ei kielletty koiran pitoa eikä asia tullut muutoinkaan esille vuokrasopimusta tehtäessä. Tiedon asunnosta vuokralainen sai vanhemmiltaan, ei lehti-ilmoituksesta. Talouteen hankittiin koira vasta syksyllä 2006. Lattiassa oli naarmuja jo asuntoon muutettaessa. Lattian kuluminen voi kuulua vuokralaisten vastuulle vain eteisen, ei koko asunnon osalta.

Vastaus

K:t tulivat vuokralaisiksi ilmoituksen perusteella, jossa ehtona oli mainittu "ei kotieläimiä". Koska asiasta oli jo sovittu, NN ei ottanut asiasta ehtoa vuokrasopimukseen. K:ien vuokrasopimuksen alkaessa se oli vielä uuden veroinen. Koiran aiheuttamat naarmut kaikkialla lattiassa ja nesteen tummentama läikkä keskellä olohuoneen lattiaa eivät ole normaalia kulumista.

Parketin hionta ja lakkaus maksaa saadun tarjouksen mukaan 640 euroa. Edellisen kerran parketti on liottu ja lakattu syksyllä 2002. Tätä ennen parketti oli ollut käytössä 19 vuotta. Sen voi hioa enää vain kertaalleen.

Vastaukseen on liitetty valokuva asunnon ulko-oven edustan parketista.

Ratkaisun perustelut

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 8 §:n mukaan kohtuullisen vakuuden asettamisesta sen vahingon varalle, että sopijapuoli ei täytä velvoitteitaan, voidaan sopia.

25 §:n mukaan vuokralaisen on hoidettava huoneistoa huolellisesti. Vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukeen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta.

Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa huoneistolle.

Lautakunta pitää koiraa ja parketille kulkeutunutta hiekoitushiekkaa ilmeisinä syinä valokuvasta ilmenevään eteiskäytävän lattian poikkeukselliseen kuluneisuuteen. Tapauksessa ei ole todettavissa, että vuokrasopimuksen ehdoksi olisi otettu rajoituksia lemmikkieläinten pitoon. Tästä huolimatta koiran aiheuttamien raapimajälkien ei voi katsoa kuuluvan huolelliseen huoneistonhoitoon. Myös hiekka olisi tullut poistaa ennen kuin se vaurioittaa parkettia. Sen sijaan näyttöä siitä, että parketissa olisi tällaista poikkeuksellista kulumista laajemmalti ja muissa huonetiloissa, ei ole esitetty. Parketti on sinällään esimerkiksi kosteudelle melko herkkä materiaali, johon voi tulla pysyviä jälkiä myös pyrittäessä noudattamaan tavanomaista huolellisuutta asumisessa. Kohteen parketti on ollut käytössä jo noin 25 vuotta, joten sen kokonaiskäyttöikää ei voi pitää ilmenneestä hiontatarpeesta huolimatta poikkeuksellisen lyhyenä.

Lautakunta katsoo, että K:ien tulee korvata parketille aiheuttamaansa vahinkoa vastaavat 300 euroa. Tämä summa, kuten myös patteriventtiiliin kohdistuvat 55,50 euroa, on vähennettävissä heille palautettavasta vuokravakuudesta. Valituksen liitteinä olevien vuokrasopimusten perusteella vakuusmaksua on maksettu yhteensä 514 euroa. Vakuutta kuuluu siten palauttaa 158,50 euroa.

Vakuus kuuluu palauttaa vuokralaisille viivytyksettä vuokrasuhteen päättyessä. Lautakunta katsoo kuitenkin, että koska vakuuden pidättäminen on tässä riitaisessa asiassa ollut osaksi perusteltua ja asian ratkaisemiseksi on ollut tarpeen saada kuluttajariitalautakunnan kannanotto, palautettavalle osuudelle kuuluu maksaa viivästyskorkoa vasta alkaen kahden viikon kuluttua tämän päätöksen antamisesta. Viivästyskoron korkokanta on 1.7.2007 alkaen ollut 11,5 prosenttia.

Suositus

Lautakunta suosittaa, että NN maksaa K:ille 158,50 euroa edellä käsiteltyine viivästyskorkoineen.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 30.11.2007