Auton sylinterinkannen vaihto. Palveluksen asianmukaisuus.

Kuluttaja (jäljempänä K) vei 10.1.2005 vuonna 1995 käyttöönotetun henkilöauton moottorin lämpöongelmien ja jäähdytysnesteen vuotamisen vuoksi korjattavaksi elinkeinonharjoittajalle (jäljempänä EH). Korjaamo koeponnisti sylinterinkannen ja totesi sen ehjäksi. Korjaamo paikallisti vian vuotavaan kannentiivisteeseen, jonka se vaihtoi. Korjaus valmistui 12.1.2005 ja maksoi 600 euroa.

K pitää korjausta hyödyttömänä, koska vikaa ei saatu korjattua.

Vaatimukset

K vaatii, että EH palauttaa hänelle korjauksesta veloittamansa 600 euroa ja hyvittää myöhemmin toisella korjaamolla tehdyn kannenkorjauksen ajaksi hankitusta sijaisautosta syntyneet 112 euron kustannukset. Yhteensä K:n vaatimukset ovat 712 euroa.

K kertoo, että ennen korjausta autolla pystyi ajamaan, mutta jäähdytysnestettä kului 0,5-10 desilitraa sadalla kilometrillä. K oli epäillyt sylinterinkannen olevan halki. K tilasi korjaamolta kannenvaihtotyön, jolle korjaamo antoi suuntaa-antavan hinta-arvion (mahdollinen vaihtokansi 580 euroa, työ 400 euroa) 980 euroa.

K kertoo, että hän vei auton korjattavaksi aamulla 10.1.2005 sai iltapäivällä tiedon, että sylinterinkansi oli koeponnistettu kahdesti ja todettu ehjäksi. Seuraavana päivänä korjaamo epäili vian olevan kannentiivisteessä ja alkuperäisen metallisen tiivisteen tilalle oli vaihdettu massatiiviste. K haki auton pois 12.1.2005, mutta oli jo koeajolla havainnut, että puhaltimesta tuli ajettaessa yli 70 asteista ja tyhjäkäynnillä 10 asteista ilmaa. Korjaamon mukaan tämä johtui moottorijärjestelmän ilmauksesta, joka sovittiin myöhemmin suoritettavaksi. Korjauksesta esitettiin tuossa vaiheessa 816,80 euron lasku, joka neuvotteluiden jälkeen sovittiin 600 euroon.

K kertoo käyttäneensä auton ilmauksessa 14.1.2005, jolloin korjaamo oli vaihtanut autoon termostaatin ja jäähdyttäjän korkin. K oli kieltäytynyt pyydetystä lisämaksusta, mutta oli luvannut maksaa, mikäli auto olisi kunnossa. Kymmenen kilometrin kotimatkan aikana K totesi, että nyt puhaltimesta tuli ajettaessa 64 asteista ja tyhjäkäynnillä 13 asteista ilmaa. Kotipihalla K oli jättänyt auton tyhjäkäynnille, jolloin moottorin lämmöt olivat nousseet maksimiin ja vesi tuli paisuntasäilistä yli. Tämän jälkeen autolla ei pystynyt enää ajamaan.

K:n mukaan korjaamo ei enää suostunut korjaamaan autoa, vaan kehotti etsimään toisen korjaamon. K vei auton toiselle korjaamolle, joka korjasi auton. Auton sylinterinkansi oli rikki ja se vaihtamalla auto tuli kuntoon. K katsoo, että auto olisi tullut kuntoon jo ensimmäisessä korjauksessa, mikäli EH olisi vaihtanut sylinterinkannen. Sen sijaan korjaamo teki virheellisen vikadiagnoosin perusteella hyödyttömäksi osoittautuneen korjauksen.

K on toimittanut lautakunnalle toisen korjaamon 1.2.2005 päivätyn lausunnon, jonka mukaan se purki sylinterinkannen ja lähetti sen XX:lle koeponnistettavaksi. XX koeponnisti kannen lämpimänä ja totesi vuodon 2. ja 3. sylinterin venttiilin ohjarin juuressa. Autoon vaihdettiin sylinterinkansi ja auto tuli kuntoon. Lohkon pinta todettiin X:llä ja toisella korjaamolla kunnossa olevaksi.

Vastaus

EH pitää valitusta aiheettomana. Korjaamo kertoo sopineensa K:n kanssa sylinterinkannen vaihtourakasta. Kansi kuitenkin todettiin koeponnistuksessa ehjäksi niin kylmänä kuin kuumanakin. Vikakohdaksi määriteltiin liiallisesti puhdistettu lohkon pinta, josta tiiviste oli vuotanut. Vuotokohta näkyy tiivisteestä, joka on korjaamon hallussa. Korjaamo kertoo hioneensa lohkon pintaa suoremmaksi remontin yhteydessä.

Korjaamo kertoo, että auton korjaus keskeytyi ilmausvaiheessa, koska K ilmoitti maksavansa vain mikäli auto tulee kuntoon. Korjaamon mukaan K on jo saanut korjauksesta 216,80 euron, ilmauksesta 212 euron ja termostaatin ja jäähdyttäjän korkin osalta 25 euron, yhteensä 453,80 euron hyvitykset.

Ratkaisun perustelut

K vaatii, että EH palauttaa hänelle korjauksesta veloittamansa 600 euroa, koska korjaus on jäänyt hyödyttömäksi. Lisäksi K vaatii korjaamoa korvaamaan auton myöhemmän korjauksen ajaksi otetun sijaisauton kustannukset. EH katsoo tehneensä korjauksen asianmukaisesti ja antaneensa jo K:lle korjausten yhteydessä 453,80 euron hyvitykset

Palveluksen asianmukaisuus

Kuluttajansuojalain 8 luvun 12 §:n mukaan palveluksen on sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Palvelus on suoritettava ammattitaitoisesti ja huolellisesti sekä ottaen huomioon tilaajan edut. Palveluksen tulee kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen palveluksen yhteydessä aihetta olettaa. Jos palvelus poikkeaa edellä esitetyistä vaatimuksista, siinä on virhe. Palveluksessa käytettävän materiaalin tulee olla kestävyydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan tavanomaisen hyvää laatua.

Asiassa on selvitetty, että osapuolet olivat sopineet auton moottorinjäähdytyksessä ilmenneen vian korjaamisesta. Osapuolet olivat pitäneet mahdollisena, että vika olisi ollut sylinterinkannessa, mutta korjaamo totesi kannen ehjäksi ja löysi vuodon sylinterinkannentiivisteestä. Korjaamo hioi lohkon pinnan ja asensi uuden tiivisteen. Vikaa ei kuitenkaan saatu korjattua, vaikka korjaamo vielä ilmasi jäähdytysjärjestelmän ja asensi siihen uuden termostaatin sekä jäähdytysjärjestelmän korkin. Toisen korjaamon välittömästi tämän jälkeen tekemässä toisessa korjauksessa sylinterinkannen havaittiin vuotavan ja vika saatiin korjattua vaihtamalla tilalle ehjä sylinterinkansi.

Lautakunnalle toimitetun asiakirja-aineiston perusteella auton jäähdytysjärjestelmän vika on johtunut vuotavasta sylinterinkannesta, mikä EH:n olisi tullut ammattitaitoisesti ja huolellisesti toimiessaan havaita. Näin ollen EH:n palveluksessa on ollut kuluttajansuojalain 8 luvun 12 §:n tarkoittama virhe.

Virheestä aiheutunut vahinko

EH:n korjauspalvelus on virheen vuoksi jäänyt hyödyttömäksi, joten korjaamon on palautettava siitä veloittamansa 600 euroa.

K:lla on kuluttajansuojalain 8 luvun 20 §:n perusteella oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii palveluksessa olevan virheen vuoksi.

K on vaatinut EH:a korvaamaan toisen korjaamon tekemän korjauksen ajaksi hankkimansa sijaisauton kustannukset. EH ei ole aiheuttanut sylinterinkannen rikkoutumista. Kun K olisi joutunut hankkimaan sijaisauton omalla kustannuksellaan myös siinä tapauksessa, että kannenvaihto olisi tehty EH:n toimesta jo ensimmäisessä korjauksessa, ei lautakunta suosita hyvitystä tältä osin.

Suositus

Kuluttajavalituslautakunta suosittaa, että EH palauttaa K:lle 600 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 9.7.2007