Konsertin peruuntuminen. Peruutuksesta tiedottaminen

Kuluttaja (K) oli 23.4.2003 ostanut XX:n Internet-sivun kautta liput elinkeinonharjoittajan (EH) järjestämään konserttiin. Konsertin piti olla 10.6.2003, mutta se peruuntui. K ei saanut tietää konsertin peruuntumisesta ja matkusti Helsinkiin. Erimielisyys koskee sitä, onko hänellä oikeus saada konserttilipun hinta takaisin sekä korvaus matka- ja majoituskuluista ja ansionmenetyksestä.

Vaatimukset

K vaatii palauttamaan konserttilipun hinnan 60 euroa sekä korvaamaan matkakulut 58 euroa, majoituskulut 23,50 euroa, ruokailukulut 43 euroa ja ansionmenetyksen 216 euroa. Lisäksi hän vaatii anteeksipyyntöä.

K kysyi etukäteen, järjestetäänkö konsertti, ja sai vastaukseksi, että hänelle oli varattu lippu, joka pitäisi maksaa viivytyksettä. Lipun hinta oli 45 euroa, jonka lisäksi tuli 15 euron välityskulu Ruotsiin. Hänelle lähetettiin lippu kotiin ja hän sai sen 5.5.2003, joten lippua oli tuskin lähetetty ennen konsertin peruuntumista 29.4.2003. Konsertti oli peruutettu hyvissä ajoin, mutta siitä ei ollut ilmoitettu K:lle. Hän sai tietää konsertin peruuntumisesta vasta konserttipaikalla 10.6.2003. Saman päivän sanomalehdessäkin vielä mainostettiin konserttia eikä voida olettaa, että K olisi Ruotsissa lukenut suomalaisia lehtiä.

Saatuaan tietää konsertin peruuntumisesta K kävi XX:n toimistossa, josta pyydettiin häntä ottamaan yhteyttä konsertin järjestäjään. Konsertin järjestäjä EH ilmoitti, että konsertti oli peruutettu ainakin kuukausi etukäteen, mistä oli ilmoitettu suomalaisissa lehdissä. EH ilmoitti pyytäneensä XX:ää ottamaan yhteyttä kaikkiin, joille se oli välittänyt lipun. EH:n olisi pitänyt huolehtia, että XX myös tekee näin. Lipussa lukee, että konsertin järjestäjä on vastuussa tapahtuman aiheuttamista kustannuksista. K:n käsityksen mukaan konsertin järjestäjä on vastuussa siitä, että tieto peruutuksesta menee perille asiakkaalle. EH:lla oli hänen osoitteensa. K joutui ottamaan kaksi vapaapäivää töistä.

Vastaus

EH lähetti tiedon konsertin peruuntumisesta Internet-sivujensa kautta lippunsa tilanneille ja XX lupasi lähettää tiedon heidän Internet-sivujensa kautta tilanneille. Lisäksi EH:lta soitettiin niille, jotka olivat hankkineet lippunsa varauksen kautta eli kaikille, joista oli jokin yhteystieto. Tieto peruuntumisesta oli sekä EH:n että XX:n Internet-sivuilla konserttipäivään asti. Peruutuksesta ilmoitettiin myös samassa sanomalehdessä, jossa konserttia oli mainostettukin. Tieto peruuntumisesta lähetettiin jo 29.4.2003.

EH on liittänyt vastaukseensa 29.4.2003 päivätyn tiedotteen, jossa ilmoitettiin konsertin peruuntumisesta erään esiintyjän sairastumisen vuoksi. Tiedotteen mukaan konserttiliput käyvät jompaankumpaan uusista konserteista ja XX:n toimipisteissä myös lunastetaan lippuja takaisin.

Ratkaisun perustelut

Konserttilipussa olevien ehtojen mukaan tilaisuuden järjestäjä vastaa tilaisuudesta, muun muassa ohjelma- ja katsomomuutoksista ja niistä aiheutuneista kustannuksista.

Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus ja saada maksamansa hinta takaisin, jos toinen sopijapuoli on tehnyt olennaisen sopimusrikkomuksen. Koska EH ei ole järjestänyt konserttia, K:lla on oikeus purkaa sopimus ja saada konserttilipun hinta 45 euroa takaisin.

Lipun lähettämisestä perityt ulkomaan välityskulut 15 euroa ovat olleet konserttilipun hinnasta erillisiä kuluja. K:lle on konsertin peruuntumisen vuoksi aiheutunut vahinkoa, koska lipun välityskulut sekä matka- ja majoituskulut ovat käyneet hyödyttömiksi hänelle. Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää yleensä sitä, että vahingon aiheuttaja on huolimattomuudellaan aiheuttanut vahingon. Vapautuakseen vahingonkorvausvelvollisuudesta sopimussuhteessa vahingon aiheuttajan on yleensä näytettävä, ettei sen puolella ollut huolimattomuutta.

EH on joutunut peruuttamaan konsertin esiintyjän sairastumisen vuoksi. Koska peruutuksen syynä on ollut ylivoimainen este, konsertin peruuntuminen ei ole johtunut EH:n puolella olleesta huolimattomuudesta. Konsertin järjestäjällä on kuitenkin velvollisuus tiedottaa konsertin peruuntumisesta riittävästi.

K on ostanut konserttilipun 23.4.2003. EH on tiedottanut konsertin peruuntumisesta 29.4.2003 ja K on saanut konserttilipun Ruotsiin 5.5.2003. EH ei ole esittänyt selvitystä siitä, milloin konserttilippu oli lähetetty K:lle. K:n saamassa lipussa on päiväys 2.5.2003. Koska EH ei ole osoittanut eikä edes väittänyt, että lippu oli ehditty lähettää jo ennen kuin se sai tietää konsertin peruuntumisesta, sen tulee korvata K:lle myös tältä perityt lipun välityskulut 15 euroa.

EH on ilmoittanut soittaneensa kaikille niille, jotka olivat hankkineet lippunsa varauksen kautta eli kaikille, joista oli jokin yhteystieto. K:n mukaan EH:lla oli hänen osoitteensa, eikä EH ole kiistänyt tätä. Osoite on merkitty lippuun. Lautakunta katsoo, että EH on kuluttajalle vastuussa myös lippujen myynnissä apunaan käyttämänsä XX:n toiminnasta. EH on ilmoittanut, että XX:n olisi pitänyt ilmoittaa konsertin peruuntumisesta niille, jotka olivat ostaneet lippunsa XX:n kautta. Elinkeinonharjoittaja on vastuussa siitä, että peruutusilmoitus menee perille asti, ja sen tulee myös näyttää tämä toteen. EH ei ole osoittanut, että K:lle olisi ilmoitettu konsertin peruuntumisesta, vaikka hän oli ilmoittanut osoitteensa.

EH ei ole näyttänyt, ettei sen puolella olisi ollut huolimattomuutta, joten se on velvollinen korvaamaan K:lle sen vahingon, jolta hän olisi välttynyt, jos hän olisi saanut tietää peruutuksesta. EH:n tulee korvata hyödyttömiksi käyneet matkakulut 534 Ruotsin kruunua ja majoituskulut 23,50 euroa. Lautakunta toteaa, että K:lle olisi joka tapauksessa aiheutunut ruokailukuluja. Hänellä on oikeus saada ruokailukuluista korvausta vain siltä osin kuin ne ylittivät sellaiset ruokailukulut, jotka hänelle olisivat aiheutuneet myös hänen ollessaan kotona. Lautakunta arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi ruokailukuluista 20 euroa.

Vahingonaiheuttaja on velvollinen korvaamaan vain sellaiset vahingot, jotka ovat olleet hänen ennakoitavissaan. Lautakunta katsoo, että ansionmenetyksen aiheutuminen ei ole ollut EH:n ennakoitavissa, joten sen ei tarvitse maksaa K:n vaatimaa korvausta tältä osin.

Suositus

Kuluttajavalituslautakunta suosittaa, että EH palauttaa K:lle konserttilipun hinnan 45 euroa sekä maksaa hänelle vahingonkorvausta 58,50 euroa ja 534 Ruotsin kruunua tai vastaavan määrän maksupäivän kurssin mukaan euroiksi muutettuna.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 17.1.2006