Perintä. Perinnän keskeytyminen. Viivästyskorko ja perimiskulut.

Vaatimukset

K vaatii viivästyskoron kohtuullistamista.

K kertoo saaneensa 11.7.2001 postissa perintäkirjeen 12 vuotta vanhasta osamaksuluotosta. K maksoi vaaditun summan seuraavana päivänä. K ihmettelee, kuinka on mahdollista, ettei luottoa ole aikanaan peritty oikeusteitse, vaan viivästyskoron on annettu kertyä.

Perimistoimiston mukaan saatavaa on yritetty periä maksamismääräysmenettelyssä, mutta se on epäonnistunut, koska K:n osoite oli tuntematon. K:n mielestä väite on outo, koska osoite olisi ollut selvitettävissä väestörekisteristä. K kertoo tarkistaneensa käräjäoikeudesta itseään koskevia tietoja, mutta mitään merkintöjä ei löytynyt. Viimeinen huomautus asiasta on perimistoimiston mukaan lähetetty 1996 ja tämän jälkeen asia on jäänyt entiselleen.

Vastaus

Toimeksisaaja on vastaanottanut toimeksiannon 20.10.1989. K:lle on lähetetty saatavasta maksukehotukset 20.10. ja 3.11.1989. Koska K ei maksanut vapaaehtoisesti, asia siirtyi maksamismääräysmenettelyyn. Maksamismääräyshakemuksia toimitettiin alioikeuteen kolmesti, mutta niitä ei saatu annetuksi tiedoksi ja ne raukesivat. Viimeisin hakemus toimitettiin alioikeuteen 31.7.1990. Tämän jälkeen perintätoimenpiteet lopetettiin ja asia siirrettiin jälkiperintään.

K:n uusi osoite saatiin 18.1.1996. Hänelle lähetettiin samana päivänä uusi maksuhuomautus. Maksua ei tuolloin tullut, joten muita toimenpiteitä ei tässä vaiheessa tehty. Perimistoimet käynnistettiin uudelleen 6.7.2001. K maksoi koko saatavan pääoman korkoineen ja kuluineen 12.7.2001.

Toimeksisaaja katsoo, että vaadittu viivästyskorko on aiheellinen ja toteaa sen perustuvan vuoden 1989 viivästyskorkokantaan. Perimiskuluja on vapaaehtoisesti pienennetty 90 markkaan vaikka perimistoimistolla olisi ollut oikeus vaatia korvausta myös niistä toimenpiteistä, joita maksamismääräysten hakemisesta on aiheutunut. Perintätoimia ei ole aiheettomasti viivytetty. Aktiivinen velanmaksuvelvollisuus on ollut K:lla. Hänen on täytynyt tietää olevansa velkaa kyseisen saatavan määrän.

Ratkaisu

K on vaatinut maksamansa osamaksuluoton viivästyskoron kohtuullistamista sillä perusteella, että luottoa on peritty tehottomasti. Maksamismääräystä haettaessa ei ole selvitetty K:n uutta osoitetta ja epäonnistuneen oikeudellisen perinnän jälkeen perintä on keskeytynyt noin kuudeksi vuoksi. Vuonna 1996 K:lle on lähetetty yksi maksumuistutus ja tämän jälkeen perintä keskeytyi taas noin viideksi vuodeksi.

Saatavien perinnästä annetun lain (22.4.1999/513) 4 §:ssä todetaan, että perinnässä ei saa käyttää hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perinnässä ei muun muassa saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa.

Lain 10 §:n mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuneet kohtuulliset kulut. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon saatavan suuruus, suoritettu työmäärä, perintätehtävän tarkoituksenmukainen suoritustapa ja muut seikat. Velallinen ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos velkoja tai toimeksisaaja on menetellyt 4 §:n vastaisesti tai jos perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittava ei ole täyttänyt 5 §:n mukaista velvoitetta, paitsi jos menettelyn moitittavuutta tai laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä.

Laki saatavien perinnästä tuli voimaan 1.9.1999 ja sitä sovelletaan lain 5 ja 9 §:ää lukuun ottamatta myös ennen lain voimaantuloa perittäväksi annettujen saatavien perintään.

Lautakunta on aiemmassa ratkaisukäytännössään katsonut hyvään perintätapaan kuuluvan, että perintä on riittävän tehokasta niin, että perintä ei tarpeettomasti pitkity.

Toimeksisaaja on ilmoituksensa mukaan yrittänyt periä saatavaa maksamismääräysmenettelyssä vuosina 1989 ja 1990. Maksamismääräyshakemusta ei ole saatu annetuksi tiedoksi velalliselle. K:n mukaan uusi osoite olisi ollut selvitettävissä väestörekisteristä. Lautakunta pitää todennäköisenä, että perimistoimisto ei ole tarkastanut osoitetietoa ennen oikeudellisen perinnän aloittamista tai sen kuluessa. Lautakunta toteaa kuitenkin, että velallinen on lähtökohtaisesti velvollinen itse ilmoittamaan velkojalle osoitetietojensa muuttumisesta. Perinnän pitkittymisen ensisijainen syy on näin ollen ollut K:n oma passiivisuus.

K on vaatinut viivästyskorkojen alentamista perinnässä tapahtuneen viivästyksen takia. Lautakunta toteaa, että velvollisuus maksaa viivästyskorkoa velalle perustuu korkolakiin ja luotosta tehtyyn sopimukseen. Korkolain 11 §:n mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella silloin, kun velallisella on katsottava olleen perusteltua aihetta kieltäytyä maksamasta velkaansa tai maksun viivästyminen on johtunut maksuvaikeuksista, joihin velallinen on sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiallisesti omatta syyttään joutunut.

K:n on lautakunnan käsityksen mukaan täytynyt olla tietoinen velastaan, josta hänelle on lähetetty useita maksumuistutuksia. K on tiennyt myös velalle maksettavaksi sovitusta viivästyskorosta. Lautakunnalle esitetystä selvityksestä ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella viivästyskorkoa voitaisiin sovitella.