Vuokravälitystoimeksianto liikehuoneistosta. Hintatieto. Arvonlisävero. Kuluttaja. Kulutushyödyke. Lautakunnan toimivalta.

K:t antoivat syksyllä 1998 puhelimitse E:lle toimeksiannon hankkia vuokralainen heidän omistamaansa liikehuoneistoon Oulussa. Välityspalkkioksi sovittiin kuukauden vuokra, 26 000 markkaa.

Välittäjä hankki vuokralaisen. Hän laskutti 19.7.1999 palkkionaan kuukauden vuokran sekä 22 prosentin arvonlisäveron, 5 720 markkaa.

K:t ovat maksaneet 26 000 markkaa 2.8.1999. He katsovat, etteivät he ole velvollisia maksamaan arvonlisäveron osuutta.

K:t vaativat, että E luopuu perimästä arvonlisäveron osuutta 5720 markkaa, koska hän ei toimeksiannosta sovittaessa ilmoittanut sitä. Hinta on ilmoitettava kokonaishintana.

K1 kertoo lopettaneensa liiketoiminnan vuonna 1988 ja K2 on eläkkeellä valtion virasta vuodesta 1996. Heillä on yksi liikehuoneisto omistuksessaan. Vuokratulosta verotetaan pääomatulona puoleksi kummaltakin.

Vastaus

E ilmoittaa, että palkkioksi sovittiin kuukauden vuokra, johon lisätään arvonlisävero. Liikehuoneistojen vuokrausalalla ei tunneta muuta käytäntöä, mikä myös aina selvitetään toimeksiantajalle.

Ratkaisu

Kysymyksessä on toimeksianto, jossa toimeksisaajan tehtävänä oli hankkia toimeksiantajien liikehuoneistolle vuokralainen. Osapuolten välinen erimielisyys koskee sitä, onko välittäjällä oikeus periä palkkiolle arvonlisävero, josta hän ei toimeksiantajien mukaan ollut maininnut toimeksiannosta sovittaessa. Toimeksiantaja on huomauttanut myös siitä, ettei toimeksiantosopimusta tehty kirjallisesti. Toimeksianto koski liikehuoneiston vuokraamista. Kuluttajavalituslautakunnan tehtävän on siitä annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan antaa ratkaisusuosituksia elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin erimielisyyksiin yksittäisissä kulutushyödykesopimuksia koskevissa tai muissa kulutushyödykkeen hankintaan liittyvissä asioissa, joita kuluttajat saattavat lautakunnan käsiteltäviksi.

Kuluttajansuojalain luvun 3 §:n mukaan kulutushyödykkeellä tarkoitetaan tavaroita ja palveluksia ja muita hyödykkeitä tai etuuksia, joita tarjotaan luonnollisille henkilöille tai joita tällaiset henkilöt olennaisessa määrässä hankkivat yksityistä talouttaan varten.

Säännöksen perustelujen mukaan (HE 360/92) huomio on kiinnitettävä siihen, kohdistuuko hyödykkeen markkinointi yksityishenkilöihin, jos hyödykkeen käyttötarkoituksen perusteella ei suoraan voida ratkaista, onko sitä pidettävä kulutushyödykkeenä.

Lautakunta katsoo, että liikehuoneiston välityspalvelu ei ole kuluttajansuojalaissa tarkoitettu kulutushyödyke siitä riippumatta, onko palvelu hankittu pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Liikehuoneistojen välityspalveluja markkinoidaan yleensä yrityksille ja elinkeinonharjoittajille eikä yksityishenkilöille.

Koska K:ien ja E:n välinen erimielisyys ei koske kulutushyödykesopimusta tai kulutushyödykkeen hankintaan liittyvää asiaa, kuluttajavalituslautakunnalla ei ole toimivaltaa käsitellä K:ien valitusta.

Päätös oli yksimielinen.

Julkaistu 16.3.2001