LIMIITTILUOTTO. KORON KOHTUULLISUUS. SELKEÄ JA YMMÄRRETTÄVÄ SOPIMUSEHTO. EHDON MITÄTTÖMYYS. VIIVÄSTYSKORKO. EU-OIKEUDEN ENSISIJAISUUS.

Kohtuuton ehto Mitätön ehto

Diaarinumero: 1501/39/2016
Antopäivä: 09.10.2017

JH on tehnyt E Oy:n kanssa sopimuksen 2 000 euron limiittiluotosta. Luottoa on nostettu ensimmäisen kerran 25.6.2015. Asiassa on kysymys luottokoron ja viivästyskoron kohtuullisuudesta sekä niitä koskevan ehdon pätevyydestä.

Vaatimukset JH vaatii, että luoton korkoa kohtuullistetaan kuluttajansuojalain korkokattosäännösten edellyttämälle tasolle 50,5 prosenttiin. Lisäksi hän vaatii luottosaldon nollaamista, koska hän on maksanut luoton pois yrityksen online-palvelusta näkyneen tiedon mukaisesti.

JH pitää korkoa kohtuuttomana, varsinkin kun luottoa on markkinoitu alle 10 prosentin korolla. Kuitenkin korko on noin 160 prosentin luokkaa. Yrityksen online-palvelusssa velkasaldo ei näy oikein, koska se ei sisällä korkoja ja kuluja.

Yrityksen noin 300 euron jäännössaatavaan kertyi yli sadalla eurolla lisää korkoa, mikä kertoo kuinka ylimitoitettu korko on ja miten vaikea luotosta on päästä irti. JH tiedustelee, kertyykö korko yrityksen luottokoron vai viivästyskoron suuruisena.

Vastaus E Oy ilmoittaa, että luottoehdot ovat näkyvillä internetsivuilla tehtävässä hakemuksessa. Niistä käy ilmi luoton nostosta maksettava 18,9 prosentin nostoprovisio, 9,9 prosentin kuukausikorko sekä 163,9 prosentin suuruinen todellinen vuosikorko, joka on kuluttajansuojalain mukainen vuotuinen korko tyypilliselle 2 000 euron luotolle. JH:n on luottoa hakiessaan pitänyt ilmoittaa hyväksyvänsä luottoehdot. Luottoehdot sekä Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot -lomake on lähetetty hänelle sähköpostitse.

E Oy toteaa, että kuluttajansuojalain korkokattosäännös koskee ainoastaan alle 2 000 euron luottoja. Tässä tapauksessa kyseessä on 2 000 euron jatkuvasta tililuotosta, joka jää lainkohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

JH on tehnyt useita nostoja 25.6.-15.12.2015 sekä lyhentänyt luottoa useita kertoja. Näin ollen hänen on täytynyt olla tietoinen luoton kuluista. Lisäksi tekemällä useita uusia nostoja ja maksamalla lyhennyksiä hänen voidaan katsoa hyväksyneen luottoehdot luottohakemuksessa annetun nimenomaisen hyväksynnän lisäksi.

Ratkaisun perustelut

Luottoehdot

Kuluttaja on sopinut E Oy:n kanssa 2 000 euron tililuotosta, jossa luotonsaajalla on oikeus nostaa luottoa tililleen 2 000 euron limiitin puitteissa.

Luottotilisopimuksen mukaan luotosta peritään nostopalkkiona 18,9 prosenttia nostettavan luoton määrästä. Sopimuksessa todetaan, että kuluttajansuojalain mukainen vuotuinen korko tyypilliselle 2 000 euron luotolle on 163,9 prosenttia. Luoton takaisinmaksu tapahtuu sopimuksen mukaan kerralla tai erissä ja minimilyhennys on 20 prosenttia laskutushetken avoimesta saldosta.

Luottosopimukseen liittyvissä luottotilisopimuksen yleisissä sopimusehdoissa todetaan luoton myöntämisestä seuraavasti: "Luottosopimus on voimassa toistaiseksi¬. [– –] Luotonantajan luotonhakijalle myöntämä luoton määrä on kaksituhatta (2 000 euroa). Luotonantaja perii luotonsaajalta nostoprovisiota 18,9 prosenttia kunkin nostettavan erän määrästä." Luoton minimilyhennys on yleisten sopimusehtojen mukaan 20 prosenttia laskutushetken avoimesta saldosta.

Edellä mainittujen yleisten sopimusehtojen mukaan luotonsaaja on velvollinen maksamaan kulloinkin avoimena olevalle pääomalle, nostoprovisiolle sekä korolle lainasopimuksen mukaista kuukausikorkoa, joka on 9,9 prosenttia.

JH on sopimuksenteon yhteydessä saanut myös Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot -nimisen lomakkeen. Lomakkeen kohdassa "Maksettava kokonaismäärä" todetaan seuraavaa: "Lainapääoman määrä, nostoprovisio, korko sekä muut mahdolliset luottoon liittyvät kulut". Kohdassa "Lainakorko" ilmoitetaan koroksi 9,9 prosentin kuukausikorko. Todellisen vuosikoron todetaan riippuvan nostettavasta summasta sekä takaisinmaksuerien määrästä.

Koron kohtuuttomuus

JH:lle myönnetyn luoton kuukausikorko on ollut 9,9 prosenttia, mikä vastaa 118,80 prosentin suuruista nimellistä vuosikorkoa. Luottolimiitti on sovittu 2 000 euroksi, mikä ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n korkokattoa koskevan säännöksen soveltamisalan rajan. Mainitun säännöksen mukaan alle 2 000 euron suuruisissa luotoissa luottosopimuksen mukainen todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä.

Korkokattosäännös ei sovellu JH:lle myönnettyyn täsmälleen 2 000 euron suuruiseen luottoon. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO:2015:60 mukaan kyseisellä pakottavalla säännöksellä on kuitenkin merkitystä arvioitaessa luottokoron kohtuuttomuutta mainitun euromäärän ylittävissä kuluttajaluotoissa. Tapauksessa oli kyse vastaavasta 2 000 euron limiittiluotosta, jonka nimelliskorko oli 118,80 prosenttia. Korkein oikeus totesi, että sovittu suuri luottokorko yhdistettynä suurehkoon luottomäärään ja mahdollisesti pitkäaikaiseksi muodostuvaan velkasuhteeseen, on kuluttajan kannalta kohtuuton. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaisesti lautakunta katsoo, että tässä tapauksessa kuluttajalta peritty 118,80 prosentin luottokorko on kohtuuton.

Kohtuuttomuuden seuraamukset

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan jos sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot, ja jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen ja muut seikat.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan, jollei 2 §:stä muuta johdu, sovitella muitakin osin tai se voidaan määrätä raukeamaan.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan jos ehdon sovittelu tai sen jättäminen huomioon ottamatta koskee sellaista ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimusta ei voida sovitella muilta osin. Tällöin sopimus jää voimaan muilta osin muuttumattomana, jos se sellaisenaan voi pysyä voimassa.

Korkein oikeus totesi edellä mainitussa ratkaisussaan, että kuluttajansuojalain 4 luvun 1 ja 2 §:ää on tulkittava ja sovellettava kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin (93/13/ETY, sopimusehtodirektiivi) ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla. Sopimusehdon kohtuuttomuuden seuraukset määräytyvät sen mukaan, onko kysymys sopimusehtodirektiivin mukaan arvioitavasta sopimusehdosta. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella sopimusehdon kohtuuttomuudesta seuraa sen mitättömyys eli sopimusehdon jättäminen huomioon ottamatta, kun kohtuuttomuusarviointi perustetaan sopimusehtodirektiiviin. Näin on korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella siitä huolimatta, että kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:ssä on selvästi mahdollistettu myös sovittelumahdollisuus, eikä pelkästään kohtuuttoman ehdon jättäminen huomioon ottamatta myös silloin, kun kyse on sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta ehdosta.

Sopimusehtodirektiivissä mainitulle "hyvän tavan vastaisuudelle" ei korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan tule soveltamisessa antaa merkittävää itsenäistä sisältöä. Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella silloin, kun on kyse direktiivin soveltamisalaan kuuluvan ehdon sovittelusta tai ehdon jättämisestä huomioon ottamatta, sopimuksen muiden osien sovittelun estävää hyvän tavan vastaisuutta ei edellytetä, vaikka tällainen vaatimus onkin kuluttajansuojalain 4 luvun 2 §:n 3 momentissa asetettu. Näin ollen silloinkin kun jokin ehtokohta on kohtuuttomana mitätön, mutta ei johda hyvän tavan vastaisesti osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimus jää korkeimman oikeuden ratkaisun perusteella muilta osin voimaan muuttumattomana, eikä sitä voida näiltä muilta osin sovitella tai määrätä raukeamaan.

JH:n ja E Oy:n välillä on kulutusluottosopimus, jonka ehdot E Oy on ennalta laatinut. Siten sopimusehdot kuuluvat sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan. Luottokorko kuuluu direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksen olennaisiin ehtoihin, jonka kohtuuttomuus tulee arvioitavaksi direktiivin ja unionin tuomioistuimen edellyttämällä tavalla vain, jos sopimusehtoja ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan kuluttajalle on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava pysyvällä tavalla "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta käyttäen tiedot muun muassa luottokustannuksista. Lomakkeessa on annettava tiedot muun muassa luottosopimuksen kestosta, lainakorosta ja todellisesta vuosikorosta sekä kuluttajan maksettavaksi tulevasta kokonaismäärästä.

Tässä tapauksessa E Oy:n laatimissa luottoehdoissa luottokorko on esitetty ilmoittamalla ainoastaan kuukausikoron määrä, joka on 9,9 prosenttia. Nimellisen vuosikoron määrää ei ole ilmoitettu lainkaan. Yleinen tapa ilmoittaa lainan korko on vuosikorko. Korko saadaan näyttämään alhaiselta kun se ilmoitetaan kuukausikorkona, vaikka esimerkiksi 10 prosentin kuukausikorko tarkoittaa 120 prosentin vuosikorkoa. JHin ilmoituksen mukaan, mitä ei ole kiistetty, luottoa markkinoitiin alle 10 prosentin korolla. Luottoehdoissa ilmoitetaan kuukausikoron määräksi 9,9 prosenttia, mikä vastaa 118,80 prosentin suuruista nimellistä vuosikorkoa. Vaikka todellisen vuosikoron määrä tyypilliselle 2 000 euron luotolle on ilmoitettu kuluttajalle, lautakunta ei pidä luottokorkoa koskevia ehtoja riittävän selkeinä, koska nimellisen vuosikoron määrää ei ole ilmoitettu lainkaan.

Luottokorkoa koskevan epäselvän ehdon kohtuuttomuus tulee siten arvioitavaksi sopimusehtodirektiivin ja unionin tuomioistuimen edellyttämällä tavalla Ehdon kohtuuttomuudesta seuraa näin ollen sen mitättömyys eli ehdon jättäminen huomioon ottamatta. Tästä seuraa, että kuluttajalta ei voida periä luottoaikaista korkoa lainkaan.

Lautakunnan käytettävissä olevasta selvityksestä ei ilmene, onko JH:lta peritty viivästyskorkoa. Lautakunta toteaa viivästyskoron määräytymisestä seuraavan.

Korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan velan maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko.

Jos 1 momentin mukaan määräytyvä viivästyskorko on alempi kuin velalle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettava korko, viivästyskorkoa on lainkohdan 2 momentin mukaan maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää. Jos velallisen sitoumus liittyy kulutusluottosopimukseen tai muuhun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun sopimukseen, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt.

Lautakunnan käytettävissä olevan selvityksen perusteella on ilmeistä, että kuluttajalta vaaditaan viivästyskorkoa 180 vuorokauden ajalta saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää eli 118,80 prosentin korkokannan mukaan. Viivästyskorko perustuu tosiasiassa paitsi korkolain määräyksiin, myös vakiosopimuksessa sovittuun ehtoon luottoajan korosta. Luottoaikaista korkoa koskeva ehto ei edellä todetusti sido kuluttajaa, vaan se on mitätön. Koska viivästyskoron laskemistapa on 180 vuorokauden ajalta velan erääntymisestä sidoksissa kuluttajaan nähden mitättömään luottoaikaista korkoa koskevaan sopimusehtoon, lautakunta katsoo, että tältä ajalta viivästyskorkoa ei tule maksettavaksi lainkaan. Tämän jälkeen viivästyskorko on korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen.

Luotonantajan palvelukanavassa ilmoitettu luoton saldo ei sisällä luoton korkoa eikä nostokuluja. Lautakunnalle esitetyn selvityksen mukaan tämä ilmoitetaan selkeästi velkasaldon yhteydessä. Kuluttajan pitää saamansa tiedon nojalla ymmärtää, että ilmoitettu summa käsittää ainoastaan lainapääoman eikä ole velan kokonaismäärä. Lautakunta ei tämän vuoksi pidä perusteltuna JHin vaatimusta velkasaldon alentamisesta.

Lopputulos

Kuten edellä on todettu, luottokorkoa koskeva ehto on mitätön eikä JHilla ole sen vuoksi velvollisuutta maksaa luottoaikaista korkoa lainkaan. JH on vaatinut koron kohtuullistamista kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaiselle tasolle, joka on korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Toisaalta JH on vaatinut jäljellä olevan velkansa poistamista kokonaan. JHin kokonaisvaatimus huomioon ottaen lautakunta suosittaa, että hänelle hyvitetään luottokorko kokonaisuudessaan. Sikäli kuin viivästyskorkoa on peritty, se on hyvitettävä kokonaisuudessaan 180 vuorokauden ajalta velan erääntymisestä. Tämän jälkeiseltä ajalta viivästyskorko on hyvitettävä siltä osin kuin sitä on peritty korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista määrää enemmän.

Lautakunta ei sovittele sopimusta muilta osin eikä määrää sitä raukeamaan. Näin ollen JH saa pitää luoton ilman, että hänen tarvitsee maksaa sille luottokorkoa.

Suositus Lautakunta suosittaa, että E Oy hyvittää JH:lle luottokoron kokonaisuudessaan. Sikäli kuin viivästyskorkoa on peritty, lautakunta suosittaa, että E Oy hyvittää viivästyskoron kokonaisuudessaan 180 vuorokauden ajalta velan erääntymisestä ja sen jälkeen siltä osin kuin sitä on peritty korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista määrää enemmän.

Päätös oli yksimielinen.

 
Julkaistu 9.10.2017