Luottokorttisopimus. Anastetulla kortilla tehdyt ostot. Kuluttajan vastuu.

luottokortti

Diaarinumero: 3723/39/08
Antopäivä: 14.12.2009

Kuluttajalta (jäljempänä K) anastetulla luottokortilla tehtiin ostoksia Japanissa 14.-15.6.2008. Kysymys on kuluttajan vastuusta tällaisessa tapauksessa. Kyse on myös kuluttajan huolellisuusvelvollisuudesta ja myyjäliikkeen velvollisuudesta varmistua ostajan oikeudesta käyttää luottokorttia.

VAATIMUKSET

K vaatii, että luottokorttiyhtiö korvaa hänelle 941,81 euroa. Hän ei mielestään ollut säilyttänyt korttiaan huolimattomasti eikä viivytellyt katoamisilmoituksen tekemisessä.

K on tyytymätön siihen, että hän on joutunut maksamaan anastetulla kortilla tehdyt ostokset, vaikka myyjäliike ei ollut riittävän huolellisesti tehnyt varmistuksia. K:n mukaan kuittien allekirjoitus poikkeaa selvästi hänen allekirjoituksestaan. Riittävän huolellisuuden vaatimus on tällöin korostunut. Yksi ostoista oli arvoltaan jopa yli 800 euroa ja tehty klo 5.52.

K laittoi ostosyrityksen jälkeen luottokortin samaan farkkujen sivutaskuun, jossa oli myös metrokortti, ja palasi metrolla asunnolleen. Metrokortti oli tallella, joten hän ei huomannut luottokortin puuttumista. K huomasi kortin puuttumisen, kun hän oli seuraavana aamuna lähdössä ruokaostoksille.

VASTAUS

Luottokorttiyhtiö pitää valitusta aiheettomana.

K ilmoitti puhelimitse 15.6.2008 klo 11.14 noin 14 tuntia oikeudettoman käytön alkamisen jälkeen, että hänen luottokorttinsa on kadonnut. Hän otti myöhemmin kirjallisesti yhteyttä ja kiisti Japanissa tehdyt korttitapahtumat ajalla 14.6.-15.6.2008. Yhdestä tapahtumasta ei saatu kuittia ja se poistettiin (12,15 euroa). Muiden tapahtumien arvot olivat

56,74 euroa, 70,93 euroa ja 814,14 euroa. Myyjäliike on ennen korttitapahtuman hyväksymistä tarkistanut, ettei kortti ole sulkulistalla ja pyytänyt sähköisesti myyntiluvan veloitukselle.

Jäsenyysehtojen mukaan kortinhaltija on velvollinen säilyttämään korttiaan huolellisesti. Kuluttajansuojalain esitöiden mukaan kuluttajan tulee säilyttää luottokorttia yhtä huolellisesti kuin käteistä rahaa, ja korkeimman oikeuden päätöksen 2006:81 mukaan huolellisuusvelvollisuuteen kuuluu myös kortin tallellaolon seuraaminen. Kortin anastus tapahtui Tokiossa ja alueella, jossa taskuvarkauksien riski on erityisen suuri. K ei ole antanut tietoja siitä, millä tavalla hän oli säilyttänyt korttiaan. Yhtiö katsoo, että K ei säilyttänyt luottokorttiaan huolellisesti eikä seurannut huolellisesti sen tallellaoloa.

Myyjäliikkeen tarkastusvelvollisuuden osalta luottokorttiyhtiö viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1994:82.

Luottokortin varmennusraja on 170 euroa, mikä tarkoittaa sitä, että aina kun ostos ylittää tämän rajan, liikkeen pitää sulkulistan tarkistamisen lisäksi pyytää sähköinen myyntilupa korttitapahtuman veloittamiselle. Ainoastaan silloin, kun myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin hallintaa ja käyttöä oikeudettomaksi, hänen on syytä ryhtyä muihin toimenpiteisiin kuten henkilöllisyyden tarkistamiseen. Myyjäliike on asianmukaisesti ennen korttitapahtuman hyväksymistä ensiksi tarkistanut, ettei korttia ole asetettu sulkulistoille sekä tämän jälkeen vielä pyytänyt sähköisesti myyntiluvan korttitapahtuman veloittamiselle. Ostajalla on ollut hallussaan voimassaoleva luottokortti, jonka erilaiset tunnistetiedot ovat olleet asianmukaiset ja joka on ollut allekirjoitettu. On selvää, ettei kortinhaltijan nimestä voi päätellä kortinhaltijan ulkonäköä. Maksutositteiden allekirjoitusten osalta yhtiö toteaa, ettei se ole voinut verrata tositteiden allekirjoituksia kadonneessa kortissa olleeseen allekirjoitukseen.

Kyse on monikansallisen luottokorttiyhtiön luottokortista, joka on kansainvälisesti tunnettu ja jota markkinoidaan rajattoman luoton korttina. Tähän nähden ei voida pitää epätavallisena, että korttia käytetään tavanomaista suurempienkin maksujen suorittamiseen. Korkein oikeus on ratkaisussaan 1994:82 katsonut, ettei myyjällä pelkästään ostosten suuruuden perusteella ole aihetta erityisiin varotoimiin ryhtymiseen.

RATKAISUN PERUSTELUT

Asiassa on riitaa siitä, onko kuluttaja säilyttänyt luottokorttiaan riittävän huolellisesti ja onko hän riittävän huolellisesti tarkistanut kortin tallellaolon sekä onko myyjä riittävän huolellisesti varmistunut ostajan oikeudesta käyttää korttia.

K:N HUOLELLISUUS

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tilinhaltija vastaa luottokortin tai muun tililuoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä, jos tunnisteen joutuminen sen käyttöön oikeudettomalle johtuu tilinhaltijan huolimattomuudesta, joka ei ole lievää. Luottokorttiyhtiön korttiehdoissa viitataan mainittuun lainkohtaan.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n voidaan katsoa asettavan kortinhaltijalle velvoitteen seurata kortin tallellaoloa olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Tämän velvollisuuden rikkominen voi osoittaa lievää suurempaa huolimattomuutta. Näin on todennut korkein oikeus ratkaisussaan 2006:81. Se, kuinka usein kortinhaltija on velvollinen tarkistamaan kortin tallellaolon, riippuu olosuhteista. Kortinhaltijan liikkuessa suurissa ihmisjoukoissa tai muissa paikoissa, joissa taskuvarkauksien riski on erityisen suuri, tarkastusvelvollisuus korostuu.

Oleskelu metrossa ja metroaseman läheisyydessä Tokion kaltaisessa suurkaupungissa luo lisääntyneen katoamis- ja anastusriskin, jolloin myös tarkastusvelvollisuus on mainitulla tavalla korostunut. K on huomannut kortin katoamisen seuraavana päivänä kello 11.14 Suomen aikaa mennessään ostoksille. Illan aikana hän ei ole varmistunut kortin tallellaolosta. Lautakunta katsoo, että K ei ole varmistunut kortin tallellaolosta riittävän usein erityisesti edellä mainittujen riskitilanteiden jälkeen. K:n huolimattomuus on ollut lievää suurempaa.

MYYJÄLIIKKEEN HUOLELLISUUS JA ALLEKIRJOITUSTEN VERTAAMINEN

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan tilinhaltija ei kuitenkaan vastaa luottokortin oikeudettomasta käytöstä, jos myyjä tai palveluksen suorittaja taikka se, joka näiden edustajana on ottanut vastaan tunnisteen, ei ole riittävän huolellisesti varmistunut haltijan oikeudesta käyttää tunnistetta.

Asiassa on näin ollen arvioitava, voidaanko myyjän katsoa ostotilanteessa riittävän huolellisesti varmistuneen haltijan oikeudesta kortin käyttöön. Näyttötaakka huolellisuusvelvollisuuden täyttämisestä on luottokorttiyhtiöllä.

Allekirjoituksen vertaamiseen liittyvän huolellisuusvelvollisuuden osalta lautakunta toteaa yleisesti seuraavaa. Luottokorttien käyttö maksuvälineenä on yleistynyt ja tämä on myös lisännyt väärinkäytösten mahdollisuutta. Myyjäliikkeellä on taloudellinen intressi hyväksyä kortin oikeudeton käyttö. Jos luottokorttiyhtiöt voivat hyväksyä myös epäselvissä olosuhteissa tehdyt ostokset, on olemassa mahdollisuus myyjäliikkeen myötävaikutuksella tapahtuviin väärinkäytöksiin. Kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta on erityisesti suurempien ostosten ollessa kyseessä tärkeää, että luottokorttiyhtiöt edellyttävät myyjäliikkeiltä huolellisuutta. Myyjäliikkeen huolellisuusvelvollisuuteen tulee tämän vuoksi suhtautua tiukasti. Nimikirjoitusten vertaaminen ja henkilöllisyyden tarkastaminen on helposti toteutettava toimenpide eikä kohtuuttomasti vaikeuta kortin käyttöä maksuvälineenä, kuten pankkikorttijärjestelmän toiminta on osoittanut. Toisaalta allekirjoitusten osalta myyjäliikkeeltä voidaan edellyttää, että se huomaa vain selvät erot vertailtavissa allekirjoituksissa.

Kuluttajansuojalain 7 luvun esitöissä (HE 88/1985) mainitaan myyjäpuolen varmistusvelvollisuuden laiminlyönnistä esimerkkinä se, että myyjä ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että kortissa oleva nimikirjoitusnäyte on selvästi erilainen kuin kortin haltijan nimikirjoitus.

Luottokorttiyjtiön korttiehdoissa ei ole mainittu myyjätahon velvollisuudesta tarkistaa, onko asiakkaan allekirjoitus sama kuin käytetyssä luottokortissa. Sen sijaan internetissä julkaistujen yhtiön jäsenyrityksilleen antamien ohjeiden mukaan myyjäliikkeen on aina oston suuruudesta riippumatta verrattava asiakkaan allekirjoitusta myyntitositteessa kortin takana olevaan allekirjoitukseen. Jos kuitin allekirjoitus ei vastaa kortissa olevaa allekirjoitusta, on asiakkaan henkilöllisyys tarkistettava.

Edellä mainituilla perusteilla lautakunta katsoo, että myyjäliikkeiltä vaadittava huolellisuus edellyttää nimikirjoitusten vertaamista. Jos nimikirjoitukset eroavat selvästi toisistaan, myyjän tulee ryhtyä tarkempiin toimiin kortin väärinkäytön varalta.

Luottokorttiyhtiön mukaan japanilaiset myyjäliikkeet ovat tarkistaneet, ettei korttia ole ilmoitettu anastetuksi tai kadonneeksi ja pyytäneet sähköisesti hyväksymisen korttitapahtuman veloittamiselle. Nimikirjoitusten osalta yhtiö on ainoastaan ilmoittanut, ettei se ole voinut jälkikäteen verrata ostotositteiden allekirjoituksia kortissa olevaan allekirjoitukseen, koska kortti on hävinnyt. Yhtiö ei ole esittänyt, että allekirjoituksia olisi myyntitilanteissa verrattu, ja että ne olisivat samanlaiset. Sen sijaan K on valituksessaan väittänyt ostotositteiden allekirjoitusten poikkeavan selvästi hänen omasta allekirjoituksestaan.

Lautakunta toteaa, että allekirjoitusten mahdollista samankaltaisuutta tai selvää eroavuutta voitaisiin kortin puuttuessa selvittää vertaamalla myyntitositteiden allekirjoituksia luottokorttihakemuksessa olevaan K:n allekirjoitukseen. Luottokorttihakemuksessa allekirjoituksen voi lähtökohtaisesti olettaa olevan samanlainen kuin allekirjoituksen, minkä K on luottokorttiin tehnyt. Tällaisen näytön esittäminen, jolla myyjätahon huolellisuutta asiassa voitaisiin arvioida, olisi ilman kohtuuttomia vaikeuksia saatavissa. Nyt yhtiö ei ole esittänyt mitään selvitystä, eikä vedonnut mihinkään seikkaan näyttönä, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että myyjäliikkeet olisivat asianmukaisesti tarkastaneet ostotositteen ja luottokortin nimikirjoitusten vastaavuuden.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1994:82

Luottokorttiyhtiö on myyjän tarkastusvelvollisuuden osalta viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuun 1994:82. Korkein oikeus katsoi, että käytäntöä, jossa myyjä vertaa luottokortin haltijana esiintyvän nimikirjoitusta luottokortissa olevaan nimikirjoitusnäytteeseen sekä erikseen varmistautuu muun muassa siitä, ettei luottokortin haltija ole ilmoittanut korttia kadonneeksi tai anastetuksi, on yleensä pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 2 momentin 2 kohdan kannalta riittävänä. Tmän pidemmälle meneviä varotoimia, kuten henkilöllisyyden tarkistamista, voidaan ratkaisun mukaan edellyttää ainoastaan silloin, kun myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin hallintaa ja käyttöä oikeudettomaksi. Korkeimman oikeuden kannan mukaan henkilöllisyyden tarkistamista voidaan siis edellyttää vain silloin, kun myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin oikeudetonta hallintaa.

Lautakunta toteaa, että korkeimman oikeuden ratkaisussa 1994:82 ei ollut kyse siitä, oliko myyjätaho laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa sillä perusteella, että myyjä ei olisi tarkistanut ja verrannut tositteissa olevaa allekirjoitusta luottokortissa olevaan allekirjoitukseen. Tämän vuoksi ratkaisun oikeusohje ei sellaisenaan sovellu tähän tapaukseen, jossa nimenomaisesti on vedottu allekirjoitusten erilaisuuteen myyjätahon huolellisuusvelvollisuuden laiminlyöntiä osoittavana seikkana.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Edellä esitetyn perusteella lautakunta katsoo, että asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että luottokortin vastaanottaneet myyjäliikkeet olisivat asianmukaisesti verranneet ostotositteiden ja luottokortin allekirjoituksia. Väärinkäytökset ja ostokset on tehty Tokiossa suomalaisen henkilön luottokortilla. Ostokset on tehty aamuyöstä. Samalla tavoin kuin kortinhaltijalta voidaan edellyttää erityistä huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta kortin hallinnassa, myös myyjätaholta edellytetn erityistä huolellisuutta sen ottaessa tällaisissa olosuhteissa maksun vastaan.

Näin ollen lautakunta katsoo, ettei luottokorttiyhtiö ole näyttänyt, että myyjäliikkeet olisivat kuluttajansuojalain

7 luvun 19 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin varmistuneet riittävän huolellisesti luottokortin haltijan oikeudesta käyttää korttia. Tämän vuoksi K ei ole vastuussa kortilla oikeudettomasti tehdystä ostoista. Edellä mainitun säännöksen perusteella vastuu oikeudettomasti tehdyistä ostoksista on kokonaisuudessaan luottokorttiyhtiöllä, vaikka

K ei ole säilyttänyt luottokorttiaan riittävän huolellisesti.

SUOSITUS

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että luottokorttiyhtiö palauttaa K:lle 941,81 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

 
Julkaistu 14.12.2009