Allergiakäsineiden kauppa. Pakkausmerkinnät

markkinointitiedot
tuotevastuu
vahinko

Diaarinumero: 3834/36/05
Antopäivä: 06.02.2007

Kuluttaja (jäljempänä K) osti elinkeinonharjoittajan (jäljempänä EH) valmistuttamat allergiakäsineet kumiallergisille. Erimielisyys koskee sitä, että hänen mukaansa hänelle aiheutui allerginen reaktio käsineistä, vaikka niiden piti sopia kumiallergisille.

Vaatimukset

K vaatii korvausta 2500 euroa.

Allergisen reaktion saadessaan K oli lomalla, joka meni pilalle allergisen reaktion jälkeen. Töitäkin oli vaikeampi tehdä sen jälkeen. K:n mukaan hänelle aiheutui kuluja kuudesta lääkärikäynnistä yhteensä 24 euroa ja lääkkeistä 27,09 euroa. K:n lomasuunnitelmat menivät pieleen, hänelle aiheutui ajan menetystä lääkärikäynneistä ja hän kärsi pitkään.

K hankki käsineet, koska tuotepakkauksessa luki isoin kirjaimin, että tuote soveltuu kumiallergisille. Hän oli aikaisemmin saanut allergiaan viittaavia oireita suojakäsineistä, mutta hän ei ollut käynyt varsinaisissa allergiatesteissä. Käytettyään käsineitä muutaman tunnin ajan 16.7.2005 K huomasi, että hänen kätensä alkoivat kutista ja niihin nousi punaisia näppylöitä. Hän oli ilmeisesti koskettanut myös kasvojaan, koska hän tunsi kihelmöintiä kasvoissaan. K lopetti käsineiden käytön heti, mutta oireet pahenivat, ihon kutina voimistui ja suun ympäristöön nousi märkärakkuloita.

K hakeutui lääkäriin ensimmäisenä mahdollisena arkipäivänä 18.7.2005. Lääkäri määräsi lääkkeitä ja antoi lähetteen allergiatesteihin. Oireiden täydelliseen häviämiseen kului useita viikkoja. Allergiatesteissä todettiin, että K saa vahvan allergisen reaktion tiuraamiseoksesta ja methyldibromoglutanonitrilestä. Lääkärin arvion mukaan lausuma siitä, että käsineet sopivat kumiallergisille, on liian ylimalkainen, koska kumi- ja niitä vastaavien tuotteiden valmistuksessa käytetn monia erilaisia aineita ja eri ihmiset ovat allergisia eri aineille.

Valituksen liitteenä on ihotautien ja allergologian erikoislääkärin lausunto 17.10.2005, jonka mukaan K:lla todettiin vahva-asteinen kosketusallergia tiuraamiyhdisteille eli kumikemikaaleille ja myös EH:n käsineen palasta tuli reaktio. EH:n käsineen materiaali, synteettinen kumi, sisälsi erästä ainetta, joka aiheutti K:lle pitkäkestoisen ihottumareaktion. Kumiallergisista 70 prosenttia on allergisia kemikaaleille ja vain 30 prosentilla on välitön allergia lateksille eli luonnonkumille. Lääkärinlausunnon mukaan on kuluttajaa harhaanjohtavaa, jos tuotetta mainostetaan kumiallergisille sopivaksi, ja täsmällinen ilmaisu olisi esimerkiksi maininta siitä, ettei tuote sisällä luonnonkumia, lateksia.

K on toimittanut lautakunnalle lääkärintodistuksen 21.2.2006. Sen mukaan 18.7.2005 lääkäri totesi K:n käsivarsissa ja kasvoilla laajasti punoitusta, turvotusta ja ihon kovettumista. K ilmoitti 28.7.2005 puhelimitse, että ihottuma on rauhoittumassa lääkehoidolla. Kontrollikäynnillä 9.8.2005 ekseemaa ei ollut enää nähtävillä, mutta K valitti kutinaa edelleen ja kertoi, että ihottuman häviäminen kesti useita viikkoja. Joidenkin päivien tai viikkojen kestoiset sairauslomat ovat tavanomaisia tämäntyyppisissä kosketusallergisissa reaktioissa.

Vastaus

EH ei katso olevansa korvausvelvollinen asiassa, mutta se on tarjoutunut korvaamaan K:lle aiheutuneet välittömät kustannukset, lääkäri- ja lääkekulut 50,09 euroa. Allergiakäsineen pakkauksessa todetaan, että käsineet sopivat kumiallergisille. Kumi on kansanomainen nimitys lateksille, josta tavalliset talouskäsineet yleisimmin valmistetaan ja jolle ns. kumiallergiset ovat yliherkkiä. Allergiakäsine on valmistettu nitriilistä. K on ilmeisesti allerginen jollekin lisäaineelle, jota valmistuksessa käytetään. K:lle ei ollut diagnosoitu allergiaa. EH on päättänyt muuttaa pakkaustekstiä lääkärin ehdotuksen mukaan.

Ratkaisun perustelut

Tuotevastuulain 3 §:n mukaan vahingonkorvausta on suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, että tuote ei ole ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta odottaa. Turvallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon ajankohta, jona tuote laskettiin liikkeelle, tuotteen ennakoitavissa oleva käyttö, tuotteen markkinointi ja käyttöohjeet sekä muut seikat.

Tuotevastuulain 4 a §:n mukaan vahinkoa kärsineen on näytettävä toteen vahinko, tuotteen puutteellinen turvallisuus sekä puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välinen syy-yhteys.

K:n ostamia suojakäsineitä on markkinoitu nimenomaan kumiallergisille. Pakkauksessa lukee, että kysymyksessä ovat allergiakäsineet kumiallergiselle. K:n toimittaman lääkärinlausunnon perusteella lautakunta katsoo selvitetyksi, että K:lle on aiheutunut allerginen reaktio käsineistä, koska hän oli allerginen eräälle käsineen materiaalin sisältämälle kemikaalille. Lääkärinlausunnon mukaan suurin osa ns. kumiallergisista on allergisia kemikaaleille ja vain osalla on välitön allergia lateksille eli luonnonkumille. Lääkärinlausuntoon viitaten lautakunta pitää harhaanjohtavana ilmoitusta siitä, että käsineet sopivat kumiallergisille, koska ne sopivat vain henkilöille, jotka ovat allergisia nimenomaan luonnonkumille. Ottaen huomioon tuotteen markkinointitiedot lautakunta katsoo allergiakäsineiden olleen turvallisuudeltaan puutteellisia.

K:lle on hänen käsineistä saamansa allergisen reaktion takia aiheutunut lääkäri- ja lääkekuluja, jotka EH:n tulee korvata hänelle. Harmi ja mielipaha eivät ole korvattavaa vahinkoa. Myös vaatimus henkisen kärsimyksen korvaamisesta on lakiin perustumaton, paitsi joidenkin rikosten yhteydessä. K:lle ei ole saadun selvityksen perusteella aiheutunut ansionmenetystä allergisen reaktion takia. Hän ei ole osoittanut, että hänelle olisi aiheutunut muuta korvattavaa vahinkoa kuin lääkäri- ja lääkekulut. Lääkekulut olivat kuittien mukaan ovat 26,09 euroa, joten K:lla on oikeus saada korvausta yhteensä 50,09 euroa.

Suositus

Kuluttajavalituslautakunta suosittaa, että EH maksaa K:lle vahingonkorvausta 50,09 euroa.

Päätös oli yksimielinen.

 
Julkaistu 6.2.2007