Myyjän velvollisuus virheen oikaisuun aiheuttamatta kustannuksia kuluttajalle ja vahingonkorvaus käytetyn sähköauton sähkömoottorin vaihdosta

Lautakunnan ratkaisu

Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että myyjä maksaa kuluttajalle 1 308 euroa.

Tiedot kaupan kohteesta  

Merkki ja malli: Audi e-tron 50

Käyttöönottovuosi: 2020

Kilometrilukema kaupantekohetkellä: 55 000

Kauppahinta: 42 538 euroa

Kaupantekopäivä: 4.9.2023

Hakijan vaatimukset perusteluineen

Kuluttaja vaatii myyjältä korvauksena auton sähkömoottorin korjauskustannuksista yhteensä 1 308 euroa. Vaatimus perustuu kaupan kohteessa ilmenneeseen korjaustarpeeseen.

Kuluttajan matkanteko autolla on keskeytynyt vakavan sähköhäiriön vuoksi 22.3.2024. Auton matkamittarin lukema on ollut tuolloin noin 63 000 kilometriä. Auto on hinattu Audin Liikkumisturva-palvelun perusteella merkkihuoltoon. Vianselvityksessä on käynyt ilmi, että sähkömoottoriin on ajan saatossa vuotanut jäähdytinnestettä, joka on rikkonut moottorin. Tämän takia koko auton sähkömoottori on jouduttu vaihtamaan. Kokonaiskustannus korjaukselle on ollut 7 448 euroa, josta valmistaja on vastaantulona korvannut materiaalit (noin 4 805 euroa). Kuluttajan maksettavaksi on jäänyt puolet asennuskuluista eli 1 308 euroa.

Kuluttaja on reklamoinut asiasta myyjälle 23.3.2024. Kuluttaja vaatii asennuskulujen täyttä korvaamista. Myyjä on korvannut asennuskuluista vain 50 prosenttia sillä perusteella, että auto on tullut parempaan kuntoon uuden moottorin vuoksi. Sähkömoottorin uusintaan johtanut vika on sen luonteesta johtuen syytä olettaa olleen autossa jo ostohetkellä. Auto ei ole olennaisesti parantunut uuden moottorin myötä, vaan se on saatettu ajokuntoon.

Ratkaisupyynnön liitteenä on muun muassa merkkihuollon hinta-arvio 27.3.2024, jossa todetaan jäähdytinnesteen vuoto sekä se, että etumoottori on uusittava ja kokonais-kustannuksen olevan noin 7 448 euroa, josta työn osuus 2 643 euroa ja osien osuus 4 805 euroa.

Myyjän vastaus perusteluineen

Myyjä kiistää kuluttajan vaatimuksen.

Myyjän mukaan auto on tullut moottorin vaihdon myötä iältään ja ajomäärältään vastaavia autoja parempaan kuntoon. Tältä osin kuluttajalle on syntynyt hyötyä. Auton etusähkömoottorin tulisi kestää noin 250 000 kilometrin ajosuorite. Autolla oli ajettu korjaushetkellä 63 000 kilometriä eli noin 25 prosenttia moottorin oletetusta kestoiästä. Myyjän ja valmistajan yhteenlaskettu vastaantulo on ollut 6 173 euroa, mikä vastaa 82 prosenttia korjauksen kokonaiskustannuksista. Kuluttajan osuus vastaa 17,9 prosenttia korjauksen kokonaiskuluista, joka on vähemmän kuin auton etusähkömoottorin oletetun käyttöiän perusteella voidaan olettaa. Kuluttajan osuus korjauksesta on linjassa kuluttajariitalautakunnan aiempien päätösten kanssa vastaavissa korjauksissa eikä se ole myöskään kohtuuton auton kauppahintaan nähden.

Ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riidatonta, että auto on ollut kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla virheellinen. Osapuolet ovat erimielisiä siitä, miltä osin myyjä on vastuussa auton korjauskuluista. Tämän ratkaisemiseksi on ensin arvioitava, onko myyjällä ollut oikeus kieltäytyä virheen oikaisusta.

Myyjän velvollisuus virheen oikaisuun ja oikeus kieltäytyä virheen oikaisusta

Auton alkuperäisen sähkömoottorin rikkouduttua käyttökelvottomaksi, se on korjattu vaihtamalla autoon toimintakuntoinen sähkömoottori. Kuluttajan mukaan sähkömoottorin vaihdon kustannusten tulisi olla täysin myyjän vastuulla. Myyjä on katsonut auton etusähkömoottorin oletetun käyttöiän perusteella maksamiensa korjauskulujen (noin 1 300 euroa) yhdessä maahantuojan maksaman osuuden kanssa olevan riittävä vastaantulo sähkömoottorin vaihdon kustannuksista.

Kuluttajalla on oikeus valintansa mukaan vaatia, että myyjä joko korjaa virheen tai toimittaa virheettömän tavaran. Myyjä ei kuitenkaan ole velvollinen oikaisemaan virhettä ostajan vaatimalla tavalla tai lainkaan, jos siihen on este, jota hän ei voi voittaa, tai jos siitä aiheutuisi hänelle kohtuuttomia kustannuksia. Tässä tulee erityisesti ottaa huomioon virheen merkitys sekä tavaran arvo, jos virhettä ei olisi, sekä se, voidaanko oikaisu suorittaa muulla tavalla aiheuttamatta ostajalle merkittävää haittaa. Virheen oikaiseminen tulee suorittaa siten, ettei ostajalle aiheudu siitä kustannuksia taikka merkittävää haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja tarkoitus, jota varten ostaja hankki tavaran. (Kuluttajansuojalaki 5 luku 18 § ja 18 a §:n 2 momentti)

Ajoneuvon kauppaa koskevassa lautakunnan vakiintuneessa ratkaisukäytännössä on tyypillisesti katsottu ajoneuvon tulevan virheen korjauksen jälkeen ikäänsä ja ajomääräänsä nähden parempaan kuntoon ja näin kuluttajan saaneen itselleen hyötyä korjauksesta. Tämän perusteella myyjää ei ole yleensä suositettu korjaamaan ajoneuvoa kokonaan omalla kustannuksellaan, vaan kuluttajan ja myyjän osuutta virheen korjauskustannuksista on ratkaisukäytännössä tyypillisesti jaettu siinä määrin, että kuluttajan maksettavaksi jäävät kulut eivät enää ole olleet yllättävän suuret. Korjauskustannusten jakoa osapuolten kesken on suositettu sekä niissä tapauksissa, joissa myyjä on oikaistakseen virheen edellyttänyt kuluttajan osallistumista korjauskustannuksiin, että niissä tapauksissa, joissa myyjä on kieltäytynyt korjauksesta ja kuluttaja on korjauttanutvirheen omalla kustannuksellaan vaatien niitä myöhemmin myyjältä vahingonkorvauksena.

Lautakunta pitää aiheellisena tarkistaa vakiintunutta ratkaisukäytäntöään. Edellä viitatun kuluttajansuojalain 5 luvun 18 a §:n 2 momentin mukaan virheen oikaiseminen on suoritettava siten, että siitä ei aiheudu kustannuksia kuluttajalle. Momentilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2019/771/EU (uusi tavarankauppadirektiivi) 14 artiklan 1 kohta, jonka a alakohdan mukaan korjaaminen on toteuttava maksutta. Direktiivin 2 artiklan 14 alakohtaan sisältyvän maksuttomuuden määritelmän mukaan sillä tarkoitetaan ”ilman tavaran sopimuksen mukaiseksi saattamisesta aiheutuvia välttämättömiä kuluja, erityisesti lähetys- ja kuljetuskuluja sekä työ- tai materiaalikustannuksia”. Säännökset vastaavat ydinsisällöltään direktiivin 1999/44/EY eli ns. vanhan tavarakauppadirektiivin säännöksiä, vaikkakin sanan ”maksutta” sijaan käytetään vanhassa direktiivissä sanaa ”vastikkeetta”. Unionin tuomioistuimen tuomioista ilmenee, että ”vastikkeetta” koskeva edellytys merkitsee sitä, että myyjällä ei ole mahdollisuutta esittää mitään taloudellisia vaatimuksia saatettaessa tavara sopimuksen mukaiseksi ja että näin pyritään suojaamaan kuluttajaa sellaisten kustannusten vaaralta, jotka saattaisivat tällaisen suojan puuttuessa saada kuluttajan luopumaan vetoamasta oikeuksiinsa (C-404/06, Quelle, kohta 34 ja C-52/18, Christian Fülla vastaan Toolport GmbH, kohta 34). 

Lisäksi viimeksi mainitussa tuomiossa todetaan, että kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen kyseisen direktiivin tavoitteiden kanssa (C-52/18, Christian Fülla vastaan Toolport GmbH, kohta 47).  Uuden tavarankauppadirektiivin mukaan sillä olisi yhdenmukaistettava täysimääräisesti kuluttajien käytettävissä olevat oikeussuojakeinot, jos tavara ei ole sopimuksen mukainen, ja edellytykset tällaisten oikeussuojakeinojen käytölle (direktiivin perustelukappale 47).

Viitaten edellä selostettuihin virheen oikaisua koskeviin oikeuslähteisiin ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiosta C-52/18 ilmenevään velvollisuuteen vakiintuneen oikeuskäytännön muuttamiseen, lautakunta aiemman vakiintuneen käytäntönsä sijaan korostaa, että jos korjaus on mahdollista suorittaa, myyjä saa kieltäytyä oikaisusta vain, jos korjauksesta aiheutuisi myyjälle kohtuuttomia kustannuksia. Näin ollen menettelytapa, jonka mukaan myyjä suostuu maksamaan vain osan virheen korjauskustannuksista perusteenaan auton tason parantuminen sen ikään ja kilometrimäärään nähden, ei vastaa edellä selostetuissa lainkohdissa kuvattua virheen oikaisumenettelyä, sillä myyjän ehdottamassa menettelyssä virhettä ei oikaistaisi aiheuttamatta kustannuksia kuluttajalle.

Lautakunta on vakiintuneesti ratkaisukäytännössään soveltanut sopimussuhteisiin yleisiä vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita, joihin lukeutuu muun muassa niin sanottu rikastumiskielto, jonka mukaan vahinkoa kärsinyt ei saa hyötyä vahinkotapahtumasta. Koska virheen oikaisussa ei ole kyse kuluttajalle aiheutuneen vahingon korvaamisesta vaan tavaran saattamisesta sopimuksenmukaiseksi, rikastumiskielto ei sovellu virheen oikaisuun. Näin ollen myyjällä ei ole oikeutta vaatia kuluttajaa osallistumaan virheen korjauskustannuksiin sillä perusteella, että auto saattaa tulla virheen korjauksen myötä kaupantekohetkeä parempaan kuntoon. Jos virhe on oikaistavissa ilman kohtuuttomia kustannuksia, ovat oikaisun kustannukset kokonaisuudessaan myyjän vastuulla.

Lautakunta toteaa, että myyjä voi kuitenkin kieltäytyä oikaisusta, jos korjauksesta aiheutuisi myyjälle kohtuuttomia kustannuksia tai oikaisulle olisi este, jota myyjä ei voi voittaa. Laissa mainitaan nimenomaisesti oikaisusta kieltäytymistä arvioitaessa huomioon otettavina seikkoina virheen merkitys sekä tavaran arvo, jos virhettä ei olisi, sekä se, voidaanko oikaisu suorittaa muulla tavalla aiheuttamatta ostajalle merkittävää haittaa. Lisäksi tulee huomioida uuden tavarankauppadirektiivin 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaikki muut asiaan liittyvät olosuhteet.

Korjauskustannukset voivat lautakunnan mukaan muodostua myyjän kannalta kohtuuttomiksi silloin, jos ne ylittävät maksetun kauppahinnan tai lähenevät sitä. Vaikka korjauskustannukset eivät lähenisi kauppahintaa, ne voivat muodostua kohtuuttomiksi, jos korjauskustannukset ovat absoluuttisesti suuret ja virheellä on vain vähäinen merkitys auton käytölle tai arvolle. Lautakunta korostaa, että virheen oikaisu on ensisijainen keino sopimustasapainon saavuttamiseen osapuolten välillä ja sen vuoksi poikkeusta myyjän velvollisuudesta näin tehdä on tulkittava suppeasti.

Lautakunta kiinnittää huomiota korjauskustannusten osalta siihen, että myyjän esittäessä oman korjaamonsa kustannusarvion virheen oikaisusta, kaikki kyseisessä kustannusarviossa mainitut kulut eivät välttämättä tule myyjän maksettavaksi, koska arvioon sisältyy muun muassa osiin ja töihin mahdollisesti lisätty kate ja vähittäismyynnissä ostajan maksettavaksi tuleva arvonlisävero. Korjauskustannusten kohtuuttomuutta arvioitaessa lautakunta antaa merkitystä myös sille, kuinka pitkä aika on kulunut kaupanteosta virheen havaitsemiseen. Kohtuuttomuuskynnys on sitä korkeampi, mitä lyhyemmän ajan kuluessa kaupanteosta virhe ilmenee. Vastaavasti kaupan ja virheen ilmenemisen välinen pidempi aikaväli madaltaa kohtuuttomuuskynnystä verrattuna tilanteisiin, joissa virhe ilmenee jo muutaman vuoden sisällä kaupanteosta.

Koska virheen oikaisussa lähtökohtana on, että myyjä suorittaa oikaisun itse, voi myyjä myös vaikuttaa korjauskustannusten määrään valitsemalla auto ja sen ikä huomioiden tarkoituksenmukaisen korjaustavan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että myyjä oikaisee käytetyn auton virheen hyödyntämällä korjauksessa käytettyjä tai tehdashuollettuja osia, jolloin oikaisun kustannukset ovat pienemmät kuin käytettäessä uusia osia. Selvyyden vuoksi lautakunta toteaa lisäksi, että tällaisessa tapauksessa asennettavan osan tulee olla kunnoltaan sekä jäljellä olevalta käyttöiältään vähintään sen tasoinen, mitä rikkoutunut osa olisi ollut ilman virhettä.

Jos käytettyjä tai tehdashuollettuja osia ei ole saatavilla ja myyjän vaihtoehdoksi jää oikaista virhe käyttämällä uusia osia, ei tämä ole peruste jakaa virheen oikaisusta aiheutuvia kustannuksia kuluttajan ja myyjän välillä, sillä kyse on myyjän velvollisuudesta oikaista virhe, jolloin myyjä kantaa myös riskin oikaisun kustannuksista. Koska virheen oikaisu ei oikeudelliselta luonteeltaan ole vahingonkorvausta, asiassa ei sovelleta rikastumiskieltoa. Tämän vuoksi ei ole merkitystä sillä, että uuden osan asentaminen saattaa johtaa auton kunnon kohenemiseen verrattuna sen kuntoon kaupantekohetkellä. Tällöin voi toki edelleen tulla arvioitavaksi, muodostuvatko virheen korjauskustannukset myyjän kannalta kohtuuttomiksi.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa lautakunta arvioi myyjän oikeutta kieltäytyä virheen oikaisusta seuraavasti.  Kyseessä on ollut uudehko auto, jonka kauppahinta on ollut yli 40 000 euroa. Virhe on ilmennyt pian kaupanteon jälkeen. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella maahantuojan maksaman osuuden jälkeen korjauskustannuksista on jäänyt maksettavaksi noin 2 600 euroa. Verrattaessa korjauskulujen suhdetta auton kauppahintaan, on selvää, että korjauskustannukset eivät ole myyjän kannalta kohtuuttomat eikä myöskäänkyse ole auton arvon kannalta vähäisestä virheestä, kun rikkoutunut sähkömoottori on estänyt auton käytön. Koska myyjä on suostunut maksamaan korjauskuluista vain noin 1 300 euroa, lautakunta tulkitsee myyjän ehdottaman korjauskustannusten jaon kieltäytymiseksi virheen oikaisusta laissa säädetyllä tavalla eli aiheuttamatta kustannuksia kuluttajalle. Koska korjauskulut eivät ole myyjän kannalta kohtuuttomat, myyjä ei olisi saanut vaatia kuluttajaa maksamaan mitään virheen oikaisemisesta.

Myyjän korvausvastuun määrä

Ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi (5 luku 20 §). Sähkömoottorin vaurioitumisen vuoksi autossa on katsottu olevan virhe. Kuluttaja on maksanut tämän virheen vuoksi suoritetusta sähkömoottorin vaihdon kustannuksista 1 308 euroa.

Edellä todetusti lautakunta on aiemmassa ratkaisukäytännössään suosittanut korjauskustannusten jakamista osapuolten välillä niissäkin tapauksissa, joissa myyjä on kieltäytynyt korjauksesta ja kuluttaja on korjauttanutvirheen omalla kustannuksellaan vaatien niitä myöhemmin myyjältä vahingonkorvauksena. Myyjää on siten tyypillisesti suositettu korvaamaan ostajalle vain osa tälle virheen korjaamisesta aiheutuneista kuluista. Edellä selostetuin perustein lautakunta pitää myös tältä osin aiheellisena arvioida ratkaisukäytäntöään. Aiempaan ratkaisukäytäntöön nähden lautakunta kiinnittää tarkempaa huomiota siihen, että kuluttajan vahingonkorvauksena vaatimat kulut ovat seurausta siitä, että myyjä on lainvastaisesti joko edellyttänyt kuluttajan osallistumista korjauskustannuksiin tai kokonaan kieltäytynyt virheen oikaisemisesta, ja kuluttaja on joutunut korjauttamaan virheen omalla kustannuksellaan.

Lautakunta toteaa, että edellä kuvatussa tapauksessa kuluttaja ei saa joutua heikompaan asemaan taikka vastaavasti myyjä päästä parempaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että myyjä olisi täyttänyt lainmukaisen velvollisuutensa oikaista virhe Lautakunnan aiemmasta ratkaisukäytännöstä poiketen myyjän korvausvastuun määrän arvioinnissa ei ole sen vuoksi perusteltua tällöin kiinnittää huomiota siihen, tuleeko auto korjauksen myötä ikäänsä ja ajomääräänsä nähden parempaan kuntoon. Myyjän tulee näin ollen tällaisessa tapauksessa korvata kuluttajalle aiheutuneet korjauskulut kokonaisuudessaan. Lautakunta toteaa selvyyden vuoksi, ettei myyjällä ole velvollisuutta korvata kuluja, jotka ovat selvästi aiheutuneet muusta kuin virheen oikaisun kannalta tarpeellisista työsuorituksista tai osista.

Eräissä tapauksissa kuluttajalla ei kuitenkaan ole oikeutta täyteen korvaukseen. Jos oikaisu olisi ollut mahdollista suorittaa edullisemmalla tavalla esimerkiksi käyttämällä käytettyjä tai tehdashuollettuja osia, ja myyjä on kuluttajan reklamoitua virheestä tarjoutunut oikaisun näin tekemään vaikkakin edellyttäen kuluttajan osallistumista korjauskustannuksiin, myyjän on vahingonkorvauksenakin korvattava vain käytetyillä tai tehdashuolletuilla osilla suoritetun korjauksen mukaiset tavanomaiset kulut, sillä kuluttajan katsotaan tällöin laiminlyöneen velvollisuutensa rajoittaa vahinkoaan. Tämä edellyttää kuitenkin, että myyjä kykenee todistettavasti näyttämään tarjonneensa oikaisua edellä selostetulla tavalla ja kohtuullisessa ajassa kuluttajan reklamoitua virheestä. Lautakunta toteaa lisäksi selvyyden vuoksi, ettei kuluttajalla ole myöskään oikeutta saada korvausta kuluista, jotka ovat selvästi aiheutuneet muusta kuin virheen oikaisun kannalta tarpeellisista työsuorituksista tai osista.

Myyjän olisi nyt käsiteltävässä tapauksessa tullut suorittaa virheen oikaisu aiheuttamatta kuluttajalle kustannuksia. Asiassa ei ole edes väitetty, että virheen oikaisu olisi voitu tehdä edullisemmalla tavalla. Asiassa ei ole myöskään osoitettu, että sähkömoottorin vaihdon yhteydessä olisi suoritettu muita kuin virheen oikaisemiseksi tarpeellisia korjaustoimenpiteitä. Näin ollen myyjän tulee korvata kuluttajan maksamat korjauskustannukset kokonaisuudessaan.

Edellä mainituin perustein kuluttajariitalautakunta suosittaa, että myyjä maksaa kuluttajalle 1 308 euroa.

Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunto on päätöksen liitteenä.

ERI MIELTÄ OLEVIEN JÄSENTEN LAUSUNTO ASIASSA Dnro D/2272/33/2024

Tarkastelun lähtökohdat

Asiassa on enemmistön toteamalla tavalla riidatonta, että auto on ollut kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla virheellinen. Asiassa on kysymys siitä, onko kuluttaja oikeutettu vaatimaansa euromääräiseen hyvitykseen, kun myyjä ei ole oikaissut virhettä kuluttajansuojalain 5 luvun 18 ja 18 a §:ien mukaisesti vaan auto on korjattu osin kuluttajan kustannuksella. Asiassa ei sen sijaan ole tarpeen ottaa kantaa virheen oikaisun tai siitä kieltäytymisen edellytyksiin, sillä lautakunnassa ei ole vaadittu, että myyjä oikaisisi virheen korjaamalla tai vaihtamalla auton tai sen viallisen osan, eikä toisaalta esitetty väitettä siitä, ettei myyjä olisi saanut tilaisuutta tällaiseen oikaisuun.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kuluttaja saa vaatia hinnanalennusta, jos myyjä ei ole oikaissut virhettä tai oikaisua ei ole suoritettu 18 a §:n 3 momentissa edellytetyllä tavalla. Saman luvun 19 a §:n mukaan hinnanalennuksen on oltava suhteessa yhtä suuri kuin ostajan vastaanottaman tavaran arvon aleneminen verrattuna arvoon, joka tavaralla olisi, jos se olisi mainitussa luvussa edellytetyn mukainen. Käytännössä oikeasuhtainen hinnanalennus joudutaan useimmiten määräämään harkinnanvaraisesti (HE 180/2021 vp s. 57).

Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n 1 momentissa säädetään, että ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi. Lainkohdan säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 180/2021 vp s. 57) ilmenee, että sanottu lainkohta vastaa aiemmin voimassa ollutta lakia (16/1994). Aiemman lain esitöiden (HE 360/1992 vp s. 65 ja 66) mukaan lakiin ei ole otettu säännöksiä korvattavan vahingon määrän laskemisesta, vaan tältä osin noudatettaisiin yleisiä korvausoikeudellisia periaatteita. Niistä seuraa muun muassa, että korvausmäärästä on vähennettävä mahdollisesti säästyneet menot. Yhtenä tyypillisenä vahinkona, joka ostajalle voi virheen vuoksi aiheutua, on mainittu virheen korjauttamisesta aiheutuneet menot, kun virhettä ei korjata myyjän toimesta.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 30 §:n 1 momentissa säädetään vahinkoa kärsineen sopijapuolen velvollisuudesta rajoittaa vahinkoaan. Oikeuskirjallisuuden (Kivivuori: Irtaimen kaupasta 1996 s. 118) mukaan säännöksen perusteella voidaan päätellä, että kuluttaja on oikeutettu saamaan korvauksen vain kohtuullisista korjauskustannuksista.

Kuluttajariitalautakunta on ajoneuvon kauppaa koskevassa vakiintuneessa ratkaisu-käytännössään tyypillisesti katsonut ajoneuvon tulevan virheen korjauksen jälkeen ikäänsä ja ajomääräänsä nähden parempaan kuntoon ja näin kuluttajan saaneen itselleen hyötyä korjauksesta. Tämän perusteella myyjää ei ole yleensä suositettu hyvittämään ajoneuvon korjauskustannuksia kokonaan, vaan kuluttajan ja myyjän osuutta virheen korjauskustannuksista on ratkaisukäytännössä tyypillisesti jaettu siinä määrin, että kuluttajan maksettavaksi jäävät kulut eivät enää ole olleet yllättävän suuret. Kuluttaja ei saa hyvitystä normaalin kulumisen aiheuttamasta huolto- ja korjaustarpeesta. Kuluttajan oikeutta hyvitykseen on arvioitu samasta lähtökohdasta myös yleisten tuomioistuinten oikeuskäytännössä (esim. Vaasan hovioikeus 19.5.2015 nro 234).

Kuluttajariitalautakunnan vakiintuneen ratkaisukäytännön voidaan katsoa ilmentävän niin sanottua rikastumiskieltoa, jonka mukaan korvauksen määrittämisen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua korvauksesta ja päätyy vahinkotapahtuman korvaamisen kautta parempaan asemaan kuin missä tämä olisi ollut ilman aiheutunutta vahinkoa (esim. KKO 2019:9, kohta 17, KKO 2021:87, kohta 10, KKO 2022:18, kohta 17, KKO 2023:24, kohta 30, KKO 2023:91, kohta 9, KKO 2025:59, kohta 4 ja KKO 2025:98, kohta 6). Kyse on sellaisesta yleisestä vahingonkorvausoikeudellisesta periaatteesta, jota edellä mainittujen lain esitöiden mukaan tulee noudattaa myös kuluttajansuojalakia sovellettaessa.

Lautakunnan ratkaisukäytännössä ei ole yleensä ole annettu merkitystä auton korjauskustannuksiin mahdollisesti sisältyvälle katteelle. Kyse on tyypillisesti elinkeinonharjoittajan liikesalaisuudesta, jonka määrä on vaikeasti arvioitavissa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa 17.4.2008 asiassa C-404/06, Quelle AG vastaan Bundesverband der Verbraucherzentralen und Verbraucherverbände, EU:C:2008:231, oli kysymys tilanteesta, jossa virheellisen yhdistelmälieden uuteen vaihtanut myyjä vaati kuluttajalta korvausta niistä eduista, joita tämä oli saanut alun perin toimitetun laitteen käytöstä. EY-tuomioistuin katsoi, ettei myyjä voi silloin, kun hän on myynyt kulutustavaran, jossa on virhe, vaatia kuluttajalta korvausta virheellisen tavaran käytöstä siihen saakka, kunnes se on vaihdettu uuteen tavaraan. Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa 23.5.2019 asiassa C52-18, Fülla vastaan Toolport GmbH, EU:C:2019:447, oli puolestaan kyse lähinnä siitä, missä paikassa kuluttajan oli annettava etämyynnillä ostamansa teltta myyjän saataville sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi ja tähän liittyvistä kustannuksista, sekä kuluttajan oikeudesta purkaa sopimus. Kummassakaan ratkaisussa ei sen sijaan ole otettu kantaa nimenomaan siihen kysymykseen, millaiseen hyvitykseen kuluttaja on oikeutettu silloin, kun myyjä ei syystä tai toisesta oikaise tavaran virhettä vastikkeetta vaan virhe korjataan kokonaan tai osin kuluttajan kustannuksella.Katsomme, ettei suoraan jo noin 18 vuotta ja lähes seitsemän vuotta sitten annettujen EY- ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen perusteella voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että kuluttajariitalautakunnan olisi yllättäen nyt käsillä olevassa tapauksessa poikettava vakiintuneesta ratkaisukäytännöstään. Tätä puoltavat myös oikeusvarmuuteen ja lautakunnan ratkaisukäytännön ennakoitavuuteen liittyvät näkökohdat.

Arviointi tässä tapauksessa

Nyt käsiteltävässä tapauksessa myyjä on korvannut auton korjauskustannuksista 82 prosenttia ja kuluttaja loppuosuuden, 1.308 euroa. Auto on vaurioitumishetkellä ollut noin neljä vuotta vanha ja sillä on ajettu yhteensä noin 63.000 kilometriä. Tähän nähden auto on tullut korjauksen myötä ikäänsä ja ajomääräänsä nähden parempaan kuntoon. Katsomme, että myyjä on jo osallistunut riittävässä määrin ajoneuvon korjauskustannuksiin, emmekä suosita hyvitystä.