LENNON VIIVÄSTYMINEN. VAKIOKORVAUS. SOVELLETTAVA LAKI. VAATIMUKSEN ESITTÄMISAJANKOHTA JA VANHENTUMINEN.

Matkustajan valitus koskee lennon viivästymistä 3.1.2009. Asiassa on kysymys siitä, onko matkustajan oikeus esittää EU-asetukseen 261/2004 perustuvia vaatimuksia vanhentunut.

Vaatimukset

Matkustaja vaatii, että lentoyhtiö maksaa asetuksen mukaisen vakiokorvauksen lennon viivästymisestä.

Matkustaja toteaa, että lento viivästyi kuudella ja puolella tunnilla. Hän katsoo, että vaatimus ei ole vanhentunut. Yhdistyneen kuningaskunnan säännökset antavat kuusi vuotta aikaa.

Vastaus

Lentoyhtiö kiistää matkustajan vaatimukset. Yhtiö katsoo, että matkustajan oikeus esittää asiassa vaatimuksia on vanhentunut.

Edellinen viivästynyt lento on ollut 3.1.2009. Matkustaja oli asiassa en-simmäisen kerran yhteydessä 29.10.2012. Matkustajan vaatimus on vanhentunut kolmessa vuodessa ja matkustaja on siten menettänyt oikeutensa esittää asiassa vaatimuksia. Matkustaja ei ole koskaan tehnyt asiassa virheilmoitusta lentoyhtiölle. Virheilmoitus pitää tehdä kohtuullisessa ajassa.

Ratkaisu

EU-tuomioistuimen 22.11.2012 asiassa C-139/11 (Moré) antaman ennakkoratkaisun mukaan asetusta on tulkittava siten, että asetuksen 5 ja 7 artiklassa säädetyn korvauksen saamiseksi nostettavien kanteiden määräaika määräytyy kunkin jäsenvaltion kanneoikeuden vanhentumista koskevien sääntöjen perusteella.

Kyse on kuljetussopimuksesta, jonka osapuolina ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa asuva matkustaja ja lentoyhtiö, jonka keskushallinnon sijaintipaikka on Suomessa. Lennon lähtöpaikka oli Suomessa ja määräpaikka Kiinassa. Koska sopimussuhteella on liittymiä useampaan valtioon, asiassa on ensiksi ratkaistava kysymys siitä, minkä maan lain mu-kaan kanneoikeuden vanhentumista tulee arvioida.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun EU-asetuksen N:o 593/2008 (Rooma I -asetus) 5 artiklan mukaan siltä osin kuin osapuolet eivät ole valinneet matkustajien kuljetusta koskevaan sopimukseen sovellettavaa lakia toisen alakohdan mukaisesti, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa matkustajan asuinpaikka on, edellyttäen, että joko lähtöpaikka tai määräpaikka sijaitsee kyseisessä maassa. Mikäli nämä vaatimukset eivät täyty, sovelletaan sen maan lakia, jossa rahdinkuljettajan asuinpaikka on.

Tapauksessa ei ole esitetty selvitystä, että osapuolet olisivat valinneet kuljetusta koskevaan sopimukseen sovellettavan lain. Lennon lähtö- tai määräpaikka eivät ole sijainneet siinä maassa, missä matkustajalla on asuinpaikka. Sovellettavaksi tulee siten rahdinkuljettajan kotipaikan eli tässä tapauksessa Suomen laki.

Suomen laissa ei ole erityissäännöksiä asetukseen perustuvien saatavien vanhentumisesta tai kanneajoista. Koska erityissäännöksiä vanhentumisesta ei ole, sovellettavaksi tulevat velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) säännökset.

Velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Lain 7 §:n 1 kohdan mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkoja oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita.

Lain 14 §:n mukaan velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu.

Tässä tapauksessa asetukseen perustuvan saatavan vanhentumisaika on alkanut kulua matkustajan saatua tiedon lennon viivästymisestä. Lento viivästyi tammikuussa 2009 ja matkustaja oli ensimmäisen kerran yhteydessä lentoyhtiöön vasta 29.10.2012, jolloin lennon viivästymisestä oli kulunut yli kolme vuotta. Näin ollen matkustajan mahdollinen vakio-korvaussaatava on vanhentunut ja lentoyhtiön suoritusvelvollisuus lakannut.

Edellä esitetyn perusteella lautakunta ei suosita hyvitystä asiassa.

Päätös oli yksimielinen.